Sumuinen aamu, sumuinen mieli. Päivä on täynnä tekemistä, oikeastaan heräämisestä nukkumaanmenoon saakka. Unipaine on valtava. Suljen silmät.

Päätä alkaa kutitella ennen lounastaukoa ja tiedän, että migreeni tekee tuloaan. Erittäin merkillistä, koska yöunet ja ravinto ovat molemmat hyvin hoidetut. Tähtien asennot. Sitä se on. Onneksi lääketiede pelastaa.

Tuottavuus pysyy korkealla, mutta millä hinnalla? Ilta valuu vielä työhommissa, sillä deadlineihin mennessä on suoritettava velvollisuudet.

Kohokohtia ja riemun kiljahduksia ei tänään havaittavissa. Ei se haittaa. Joskus tämä on tämmöistä.

Askeleeni osuu maahan. Tunnen, kuinka kangas painuu kenkää vasten. Hengitän raikasta syysilmaa. Tarkkailen ajatuksiani kuin ulkopuolelta. Meditointi tuottaa tulosta. Syyskuun viimeinen maanantai tuoksuu märiltä lehdiltä. Pidän lehtien väreistä.

Työpaikalla ruutuja, ääniä, kahvia, speksejä, myyntiä. Palavereita 5 tuntia putkeen. Silti aamun rauhallisuus kulkee mukana pitkin päivää. Maanantain kirous ei pääse yllättämään.

Ehkä seesteisyyden voikin ottaa mukaan samalla tavalla kuin avaimet tai puhelimen. Tarkistaa ovella, että se on taskussa, ja lähteä.

Nukkumaanmenoni on viivästynyt. En saa unta ennen neljää aamuyöllä, kolmatta yötä putkeen. Aivoni keksivät koko ajan jotain uutta pohdittavaa ja tehtävää. Kai se on tämä aika vuodesta. Olisi kova hinku soittaa ja tehdä musiikkia kolme vuoden tauon jälkeen, vaikka työpöydälle ei mahtuisi yhtään lisää projekteja. Yksi biisintynkä on mielessä, mutta se ei kuulosta yhtään Streetgazerilta. Asiaa pohdittuani keksin, että voisin periaatteessa kuopata Streetgazerin ja tehdä jotain uutta ja hienoa omalla nimelläni, Rolle. Se vähentäisi ”painetta” tehdä jotain ”oikeaa”. Voisin vain vaikka tehdä biisin ja lähteä siitä liikenteeseen.

Päässäni pyörii välillä melodioita, mutta vähemmän kuin ennen. Enkä oikein laita niitä ylös minnekään, joten ne vaipuvat unholaan. Pohdin myös muita inspiraatiokanavia. Musiikkimaailmassa AI konseptina ärsyttää, mutta sieltä voisi kaivaa jotain ideoita ja inspiraatiota korkeintaan, generoimalla vaikka lokaalisti sampleja. Koska toisaalta kaikki matkivat toisiltaan. Jos matkit konetta tai ihmistä, onko siinä lopulta hirveästi eroa? Taiteeseen vedän tietyn rajan, en vain suostu käyttämään 100% tekoälyä koko luovaan prosessiin. Musiikissa keinotekoisuuden kuulee heti. Jos biisini kuulostaa paskalta, haluan että se paskuus on omaa syytäni, eikä koneen syytä. Mutta silti koneen käyttäminen jollain tavalla hyödyksi kiinnostaa, onhan genreni kuitenkin elektroninen, koneella tehty musiikki. Synat ja plugarit ovat kuitenkin kaikki ääntä tuottavia masiinoita. Väännät vipua ja syntyy erilainen ääni.

Toisaalta on ihan realismia, että sunnuntai-iltapäivänä ei mitään biisejä synny. Arki hyökkää kimppuun heti huomenna ja biisi jää taas telakalle. Sunnutai-iltapäivän raakileita onkin toistasataa jossakin pilvilevytilan pöytälaatikossa. Sieltä ne joku löytää sitten kun minusta aika jättää, tai menee deleteen jonkun muun kuin minun toimesta. Kuuntelematta paskaa.

Sunnuntaikahvi piristää tälläkin kertaa ehkä 1%. Jostain syystä sunnuntaisin on mieli maassa. Tänään onneksi hieman vähemmän kuin edeltävinä sunnuntaipäivinä. Kun pääsee kiireettä rentoutumaan, elimistö jotenkin toteaa, että on aika pahan mielen, koska miten tästä voisikaan koskaan seurata mitään positiivista. Taitaa edelleen olla vain ylivirittynyt hermosto, joka ei pääse tarpeeksi hengähtämään.

Nyt hengähdän. Musiikilla tai ilman.

Diat esiintymiseen tehty, 1/2. Olen tyytyväinen, vaikka niitä tuleekin hiottua hieman liian pitkään. Olen perfektionisti, ei mahda mitään. Migreeni ja postdrome meinaa häiritä tekemistä, mutta onneksi kaikki helpottaa aikanaan.

Dark Matter on eskapistin unelma sarjaksi. Se saa jotenkin pohtimaan elämän syvimpiä kysymyksiä. Love and be loved. Sitä elämä lopulta on.

Sateinen lepopäivä parhaimmillaan. Tuntuu kuin asuisin Bespinissä, Cloud Cityssä. Toivottavasti meidän ei tarvitse koskaan muuttaa pois tästä kattohuoneiston kämpästä. Tykkään kaikesta juuri nyt.