Toinen huonosti nukuttu yö. Tämä ei ole hyvä asia, sillä jos jotain niin viikonloppuna pitäisi saada unta ja lepoa. Jos viikonlopunkin läpi painaa vähillä unilla, ei hyvä heilu. Huomaan olevani herkkäuninen. Pelkästään sää ja ulkoa tuleva meteli vaikuttaa nukkumiseen. En meinaa nukahtaa ja sitten kun nukahdan, heräilen tiedostamatta keskellä yötä tai uni on kevyttä. Älysormukseni tilastot ainakin sanovat että mikroheräilyjä on 20-30 joka yö. Ei tosin pitäisi tapittaa liikaa statseja, vaan kuunnella oloaan. Toisaalta, olo on ollut karmea.

Yöllä herään pörinään. Kauhukseni huomaan, että sisällä on ampiainen. Menen aina paniikkiin ampiaisista, sillä pienenä minua pisti pesällinen ampiaisia. Muistan ikuisesti, kun äitini ravisteli paitaani. Joskus epäilen, onko tämäkään tarina totta, koska en hirveästi muista lapsuudestani. Ampiaiskammo on kuitenkin jäänyt. En mielelläni jää samaan huoneeseen pörriäisen kanssa.

Huitaisen ötökkää tyynyllä kuvitellen tappavani sen. Eipä se siihen kuole. Etsin huoneen läpikotaisin neljä kertaa, mutta en enää löydä otusta. Ehkä se lensi ulos ikkunasta, mietin. Jää epävarma olo, mutta päätän nukkua, koska väsyttää vietävästi. Kello on yksi yöllä tai jotain. Unista ei tietenkään tule mitään, koska peiton alla on kuuma ja peiton ulkopuolella ei uskalla olla, mitä jos se vaikka pistää… viilennintä ei viitsi laittaa päälle, koska suhinalta ei sitten kuule pörinää. Ikkunaa ei viitsi laittaa kiinni, koska sitten ampiainen ei pääse lentämään ulos ja tulee entistä kuumempi.

Havahdun hereille puoli yhdeksältä aamulla. Ampiainen on kuin muisto vain, eikä enää oikeastaan kiinnostakaan. Päätän laittaa viilentimen päälle. Keli on trooppinen. Mistähän nämä lämmöt nyt tuli elokuun 16. päivä? Eikö odotettu syksy tullutkaan?

Muutama tunti hyvää unta auttaa huomattavasti olotilaan. Vaimon kanssa kahvitreffeille, kuten joka sunnuntai. Aion jatkaa tätä perinnettä loppuun asti. Pappana ja mummonakin. Sunnuntaikahvittelua ei jätetä väliin.