26 kilometrin metsälenkki on hurjaa puuhaa silloin, kun ei ole tuttu reitti. Taas meinaan eksyä. Näin pitkät reitit on haastava tarkistaa etukäteen, joten tulee mentyä ”Höpsis näyttää tien” -taktiikalla. Polut ovat paikoin hieman vettyneitä ja kastelen oikean kenkäni. Paarmat ja kärpäset kiusaavat. Kymmenen kilometrin kohdalla näpäytän luunapilla yhden punkinkin pois käsivarreltani kipittämästä.

Juoksemisen jälkeen ei oikein jaksa muuta. Harmillista, että melkein joka kerta tällainen lenkki laukaisee jonkinasteisen päänsäryn, vaikka ravinto olisi kelvollisesti hoidettu. On se silti melkein sen arvoista. Hmm, taisin mainita saman asian viime lenkin jälkeen.

Kokisipa jokainen ihminen sen saman riemun, jonka koen hyväkuntoisella lenkkipolulla metsässä. Siinä on jotain maagista, kun jalka kulkee ja aurinko paistaa. Luonnolla on parantava vaikutus.