Ensimmäinen vapaapäivä, kun voi kokeilla säännöllistä heräämisaikaa. Älykello herättää hieman ennen yhdeksää. Totean heti pystyyn noustessani, että tästä päivästä ei tule mitään, jos tämä väsymys jää päälle loppupäiväksi. Päätän mennä takaisin nukkumaan. Nukahdan heti.

Päätös osoittautuu hyväksi, sillä herätessä on virkeämpi olo. En usko, että nämä ”nokoset” aamupäivällä pilaavat rytmiäni. Ei yksittäinen lepohetki mitään meinaa.

Hieman lyhempi pitkis tänään, joten lähden kevyin eväin. Se kostautuu, kun vitkuttelen liikaa syömisen kanssa palattuani. Miksi olen tällainen? Migreeniähän se tietää. Haluaisin sellaisen pään, joka ei krakaa heti kun vähän mokaa. Vaikka junttisuomalaisia sanontoja vihaankin, tähän voi todeta kerrankin ”tyhmästä päästä kärsii koko ruumis”.