Paikkaus

Viikon toinen etäpäivä. Mukavaa tehdä kotoa, jotenkin on rauhallista, vaikka pään sisällä vallitseekin kaaos.

Paljon hommaa ja tekemistä. Tehtävä kerrallaan. Jotenkin aika menee hirveän nopeasti. Erityisesti dokumentoinnissa ja palvelinhommissa sekä selkeissä työstettävissä asioissa neljä tuntia vierähtää että heilahtaa kellon viisareiden vilkaisemisen välissä.

Varasin joulukuussa ilta-ajan hammaslääkäriin. Sain jonkun ostopalvelun päivystysajan Kyllöön. Olin merkannut ajan tasan kello kuudeksi, mutta se olikin 18:15. Taktisesti varmaan ajattelin kaukaa viisaasti, että voi tulla kiire. Nyt olin ajoissa.

Että minä sitten vihaan Kyllössä vierailua. Se on sairaalarakennus, jossa katsoin reaaliajassa, kun isäni hiipui pois. Jo pelkästään rakennuksen edustan liukuovet saavat kylmät väreet aikaan, eikä mitenkään hyvällä tavalla. Flashbackeja tulee, vaikka odottaisi vuoroaan vain hammaslääkärin puolella.

En oikein ole hampaiden paikkaamisoperaation fani myöskään. Taaskin ahdisti aika vietävästi. Yritin peittää tärinän ja kyyneleet siinä tuolissa istuessani. Ensin kokeilivat puuduttamatta, mutta huomasivat pian, että hermopääte ei kestä poraamista. Ulvahdin ja laittoivat tuplasatsin. Ei se poran äänen kuunteleminen mitään kamalan rentouttavaa ole puudutettunakaan.

Tunnin kuluttua operaatio oli ohitse. Kesällä väliaikaisen paikan laittoprosessi oli vieläkin pahempi, kun hermo oli ärtynyt. Silloin laittoivat triplapuudutuksen ja olivat huolissaan, että hammas tuosta vielä tulehtuu ja menee 2022 juurihoitohommiksi. Nyt oli kuitenkin eri ääni kellossa, hampaat ja hermo voivat hyvin. Ilmeisesti aamuisista harjailuistani on ollut hyötyä. Otin rutiiniksi hiljattain harjata hampaat kahdesti päivässä, kun eläissäni en ole muistanut aamuisin harjata. Onneksi on Habitify.

Triplapuudutuksen raukeamisessa kesti niin pitkään, että ehdin jo pelätä puolittaisen naaman jäävän pysyväksi kuin Two-Facella. Kymmenen tunnin kuluttua se kuitenkin aukesi. Kyselin vielä operaation jälkeen, kuinka monta kertaa laitoitte. Kuulemma yksi ja puoli. Eli nyt on noin puolet vähemmän puudutetta. Eiköhän naama 4-5 tunnessa avaudu.

Inventaariohommat ja pelailu ovat jääneet kokonaan työn ja väsymyksen alle. Eilisestä en muista enää mitään ja huominen on vasta tulossa. Tämä on nyt tätä aikaa…

Kirjoitukset kalenterissa

tammikuu 2022
ma ti ke to pe la su
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31