Voddler – elokuvien Spotify

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 14 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Viime vuoden alussa Spotify tuli kansan suosioon ruotsalaisjoukon ansiosta ja lähti käyntiin melko hyvällä menestyksellä. Nyt ruotsalaiset ovat jälleen suoltaneet uutta, nimittäin samalla tekniikalla toimivan palvelun elokuville. Voddler kuulosti minunkin korvaani heti alussa erittäin mielenkiintoiselta. Palvelu on yhä suljettu beta, mikä tarkoittaa sitä että kutsun saavat vain harvat ja valitut, nimittäin ne ketkä jaksavat jonottaa.

Itse laitoin nimeni listaan kuukausia sitten ja tänään eilen sain sähköpostiini kutsun käyttämään palvelua. Loggauduin sisään, latasin softan ja pääsin pian kokeilemaan. Ulkoasu on miellyttävä ja muistuttaa paljon XBMC Media Centerin käyttöliittymää, mikä ei ole mikään yllätys, sillä Voddler Player pohjautuu XBMC:hen. Rakastan elokuvien postereita (”julisteita”/”kansitaidetta) ja niiden integroimisesta Voddleriin. Leffoja on kätevä selata yksittäin, genren mukaan, tai pisteytyksen mukaan. Elokuvien tähdet/pisteet määräytyvät Voddlerin käyttäjien antamista äänistä.

Elokuvan toisto on helppoa. Ei tarvitse kuin painaa play. Leffojen tiedoissa lukee Cost:, jonka perässä lähes aina FREE. Olen vain kerran nähnyt leffan joka maksaa. Orpokodin katsominen maksaa 25 ruotsin kruunua. Onneksi olen elokuvan jo nähnyt (btw, hyvä elokuva). Ennen elokuvaa näytetään 5-10 minuuttia mainoksia (kuten spotifyn ilmaisversiossa satunnaisesti kappaleiden välissä) ja elokuvien trailereita. Tulee vähän sellainen fiilis kuin olisi elokuvateatterissa.

Kuvanlaatu on erinomainen ja mikä parasta, asetuksista voi asettaa tekstitykset suomeksi. Jokaisessa elokuvassa on siis valmiiksi suomenkieliset tekstitykset. Ennen kuin tulette taas pätemään minulle että tekstityksillä ei tee mitään, ajatelkaa kuuroa vaimoani jonka kanssa yleensä elokuvia katson. Itsekin tykkään käyttää tekstityksiä, koska englanninkielen taitoni ei ole niin täydellinen, että ymmärtäisin scifielokuvien kaikki termit, tai politiikkaa sivuavat aiheet täysin.

Kuva taulutelevisiosta, jossa pyörii Voddler-elokuvapalvelu. Televisiossa leffojen julisteita ja edustalla läppäri, jolla hallitsen taulutelevision kontrolleja.

Mitä tämä kaikki maksaa? Ei mitään. Minulla on kuitenkin sellainen kutina, että jossain vaiheessa premium-palveluita ruvetaan mainostamaan Voddlerissakin ja enemmän elokuvia muuttuu maksulliseksi. Mutta tähän asti kaikki on ollut älyttömän hienoa. Voddlerissa on suhteellisen paljon elokuvia joka genrelle (tosin scifileffoja ei paljoa ollut) ja monia sellaisia mitä en ole nähnyt (ottaen huomioon minut joka katsoo paljon elokuvia, päivittäin). Palvelu vaatii tietokoneelta jonkin verran tehoja, sekä tiettyä opengl:ää tukevan näytönohjaimen. Olen kuullut että kaikilla näytönohjaimilla Voddler ei toimi ollenkaan tai nomraalisti. Minulla kaikki on kuitenkin toiminut mainiosti.

Linux-tukea Voddlerissa ei vielä ole, mutta lueskelin jostain että toimivuus on testattu Winellä. En kuitenkaan palvelua tarvitse omassa pöytäkoneessani, sillä katsomme kaikki elokuvat 42″ taulutelevisiosta, vaimoni upouuden pöytäkoneen kautta. Minun piti erikseen luoda näytönohjaimelle Voddler-profiili, sillä tällä hetkellä beta ei vielä tue jaettua näyttötilaa, eli minun täytyi laittaa taulutelevision näyttö päänäytöksi, jotta Voddler ei jäisi tietokoneen näytölle. Synergyn ansiosta voin käyttää miniläppäriäni kaukosäätimenä.

Kuvasin hienoudesta videonkin, mutta surkeiden ohjaustaitoni ja laadun vuoksi en sitä jaksa nettiin heittää. Teksti kertoo joskus paremmin kuin videot. Katsoin vaimoni kanssa ensimmäisen elokuvan Voddlerilla ihan hiljattain. Kohdalle sattui huono elokuva, mutta katselukokemus oli erittäin positiivinen. Aion katsoa elokuvia Voddlerilla jatkossakin ja suosittelen sitä muillekin, jos inviten jostain saatte.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

2 kommenttia

  1. anonymous user

    Minä käyttäjänä haluan yhden ohjelman joka toteuttaa elokuva-elämyksen — tarkalla kuvalla, heleillä äänillä ja silmille hyökkäämättömän tyylikkäästi. Tästä ei pitäisi joutua tinkimään.

    Mutta voddleriin, ensinnäkin tuo niiden idea on muuttunut niin kauas alkuperäisestä tai siitä, mitä ne aikoinaan mahdollisuuksista hypetti.
    Luvattiin sitä ja tätä, ja nyt kun alkaa testiversiot olla historiaa, niin nähdään, minne asti ollaan päästy.

    Seuraava lainaus on suoraan heidän ulkoistetuilta palvelusta, jota he kutsuvat foorumiksi.

    >>This is because we have not received the rights to develop the client.”

    Tuo lukee Linux-puolelle suunnatun ohjelman hautakivessä.

    Helposti kärjistää mielessään, että sais lukea myös koko palvelun haudalla.
    No ei aivan, mutta tuntuu kuitenkin siltä, että aika kaukana vapauden ideasta ollaan tultu, kun tähän ollaan päästy — tiedä sitten missä noita päätöksiä tehdään, mutta aina ne sieltä asiakaspalveluun valuvat.

    Ongelmaksi varmaan tuli, ettei kukaan päättäjille vääntänyt rautalangasta tai piirtänyt fläppitaululle sitä, mitä avoin merkitsee — todellisuudessa.

    Se että otat yhteisöltä koodia, tarkoittaa sitä, että se mitä teet kuuluu kaikille niille jotka sitä koodia tulevaisuudessa haluavat käyttää.
    Yksinkertaisesti, jos haluat että palvelusi käyttää jonkun muun tekemää ohjelmaa, niin et silloin voi sitä ohjelmaa omaksesi kutsua!
    Vähänkin jos olisivat ajatelleet, niin olisivat päätyneet ratkaisuihin, joilla tulevaisuudessa siirrettäisiin televisiolähetyksiä verkossa.

    Ohjelmasta vielä, palvelinosa, joka testeissäkin näyttää joskus toimivan, kyllä ottaa yhteyksiä pitkin pohjolaa ja dataa liikkuu suuntaan ja toiseen.
    Vanha XBMC-pohjainen versio sentään suostui käynnistymään ja sen puutteet olivat sellaisia että ne oli helppo kuitata alpha/beta vaiheeseen kuuluviksi teräviksi reunoiksi, jotka myöhemmin jäisivät ”kromilistojen” alle piiloon.
    Kummastuttaa vieläkin, että alkuperäinen XMBC toimi ja toimii paremmin, menee kiltimmin kakkosnäyttöön(TV) läppärissä, mitä tuo muokattu versio koskaan.

    Alusta saakka tuota prosessia sivusta seuranneena totean, että ”paska paska paska” ja kävelen koko projektin luota kauemmaksi,
    koska yritys on rajannut minut pois markkinoiltaan.

    Se että tarvitsen tuollaisen palvelun ei ole mistään kadonnut, yritys vain on muuttanut suuntaa sellaiseen suuntaan, jonne en ole valmis heitä seuraamaan.
    Tuskin tuo palvelu minnekkään häviää, varmasti joku suurempi sen syö tulevaisuudessa, eikä kohta kukaa enää muista sitä.

    No tulipa avauduttua, ehkä siitäkin syystä, koska kuuluin niihin, jotka tuosta palvelusta kuuta nousevaa povasivat ja
    nyt karvas maku suussa joudun tuon vuotavan laivan jättämään.

    No ensimmäinen asia jonka tässä kommentissa mainitsin ei ole minnekkään hävinnyt, joten uusia laivoja etsimään. Seuraavana on heidän kilpailija Headweb,
    jonka DRM-vapaus vetää testaamaan tota palvelua, Ehkä heillä käyttäjä tulee ensin.

    No, nyt siirryn eteenpäin ja samalla palaan takaisin Miro:n pariin. Ei kuitenkaan paras ratkaisu, mutta voitta kaikki muut vaihtoehdot.

    Vanhassa vara parempi. Ostan levyn ja pistän sen hyllyyn. Onko se nyt niin tarpeellista, että saan sen mitä haluan tänään, nyt tai viimeistään heti.

  2. Netflix vihdoin Suomeen – Leffoja nopeasti ja helposti laitteesta tai sijainnista riippumatta | Rollemaa.org

    […] Kirjoitin vuosia sitten Voddlerista, joka on hyvin samankaltainen palvelu. Palvelu kuitenkin vaati ainakin silloin oman sovelluksen ja muuttui päivitysten myötä huonosti toimivaksi ja liian kalliiksi, joten lopetin sen käytön jossain vaiheessa turhautuessani kaikkeen. Nykyään jokainen elokuva Voddlerissa maksaa erikseen. […]