Kaksi konetta, 4 näyttöä, samat kontrollit

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 15 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Kakkoskone Torttu sanoi itsensä irti viime yönä. Kyseessä on läppäri, jota olen pitkään pitänyt pöytäkoneen asemassa. En saanut sitä enää käyntiin, joten avasin koko luukun ja ruuvailin osia irti. Osien välissä oli paksut pölykerrokset ja tietokone yritti sammuttamalla vain suojata itseään tulipalolta. Käytin pensseliä ja puhallinta (omaa suutani) ja starttasin koneen. Läppäri oli melko töhnässä muutenkin, joten laitoin windowsin asentumaan uudelleen.

Mietin miten saisin nämä tämän koneen ja sen kaksi näyttöä pääkoneeni jatkeeksi siten että voin käyttää samaa hiirtä ja näppäimistöä molemmilla koneilla. Luulin sen olevan silkka mahdottomuus, tai vähintäänkin vaikeaa, kun pöytäkoneessa on OpenSUSE-linux ja läppärissä Windows XP. No, päivitin twitter-statukseni ja Weltto ehdotti minulle välittömästi Synergy -nimistä ohjelmaa. Laitoin ohjelman testaukseen. Se löytyikin jo oletuksena suseltani, joten laitoin sen asentumaan vain Windows-koneeseen.

Linuxkone piti laittaa ns. synergy-serveriksi. Se vaati synergy.conf-tiedoston luomista. Alussa conffaus näytti hankalalta, mutta sain sen lopulta tehtyä. Conffini näyttää seuraavalta:

section: screens
suse1:
halfDuplexCapsLock = true
halfDuplexNumLock = true
suse2:
winu1:
winu2:
end

section: aliases
suse1:
peikko
suse2:
192.168.11.5
winu1:
torttu
winu2:
192.168.11.2
end

section: links
suse1:
left = suse2
suse2:
right = suse1
left = winu1
winu1:
right = winu2
winu2:
right = suse1
left = winu1
end

Melko yksinkertaista, eikös juu? Ensimmäinen osa määrittää näytöt. Pääkone: suse1, suse2, kun taas läppäri: winu1, winu2. Toinen osa määrittää mille isäntäkoneelle näytöt kuuluvat. Koska samaa isäntänimeä ei saanut laittaa toista kertaa, käytin tässä tapauksessa isäntänimeä ja sen sisäverkon ip-osoitetta. Kolmas osa määrittää mikä näyttö on missäkin, eli suse1:stä vasemmalla on suse2, suse2:sta oikealla on suse1 ja vasemmalla winu1, winu1:stä oikealla on winu2, winu2:sta oikealla on suse1 ja vasemmalla winu1. Muuta ei tarvitse. Sitten vain ajetaan synergys -f -komento olettaen että .synergy.conf (piste edessä) on luotu kotikansioon.

Seuraavaksi ajetaan Synergy windows-koneella ja painetaan Start -nappulaa. Synergy menee piiloon tilariville ja nyt voikin jo alkaa käyttää hiirtä ja näppistä. Toimi näin helposti ja nopeasti! On tämä hauskaa. Jopa leikepöytä toimii loistavasti koneiden välillä. Uskomatonta, mutta totta.

Kuvasin vielä utuisen videon puhelimellani ja lähetin sen suoraan puhelimesta YouTubeen. Koska vihaan yleisesti ottaen embeddauksia, laitan videon linkkinä. Eli tässäpä olisi, nauti!

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

3 kommenttia

  1. Voddler – elokuvien Spotify | Rollemaa.org

    […] laittaa taulutelevision näyttö päänäytöksi, jotta Voddler ei jäisi tietokoneen näytölle. Synergyn ansiosta voin käyttää miniläppäriäni […]

  2. Julia

    Thanks for reviewing Synergy :) Make sure to visit our website for updates on the software at https://symless.com/synergy

  3. Rolle

    Julia: Thanks for commenting ”a bit” old article (8 years now), hehe. Would test again, but I don’t own multiple computers any longer. Will do once I get a similar setup than once before.