Suomen Kuurosokeat ry:n syyskokous 2012 Naantalin kylpylässä

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 8 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Sellainen reissu. Viikonloppu meni liian nopeasti. Perjantai oli normaali ja pääsin saunaan ensimmäistä kertaa kuukauteen, sillä joka perjantai oli ollut jotain. Nyt ei ollut. Laitoin lauantaiksi herätyksen neljän jälkeen, mutta olin ilmeisesti illan kokeiluissa säätänyt Androidin kellotaajuudet (tietämättömälle tiedoksi, ei liity herätyskelloon, vaan puhelimen suorittimeen) niin huonosti että puhelin oli jumiutunut yöllä. Heräsin sitten siihen kun Veera ravistelee neljän jälkeen ylös että anoppi on alaovella. Riensin avaamaan. Ennen kuin ehdin ajatella, olimme jo aamujunassa matkalla Tampereelle.

Tampereella siirryimme bussiin, josta aloitimme matkan kohti Naantalia. Bussi oli täynnä kuurosokeita ja joillakin oli varmasti puoliso mukana, kuten omalla kuurosokealla vaimollani Veerallakin, minut. Kuten junamatkankin, nukuin myös osan bussimatkasta. En tiedä miten pystyin, mutta minulla oli edelleen hirveästi univajetta. Aika koiranunta se kyllä oli, eikä poistanut väsymystä millään lailla.

Suomen Kuurosokeiden ry:n hallituksen kokouksessa istuminen oli meikäläiselle uusi juttu. En ole ollut kovin pitkään omaisjäsen, mutta olen halunnut olla. Nyt kun Lotta on vähän isompi, saatiin kerrankin aikaa lähteä myös kokoukseen mukaan. Nämä kokoukset ovat samalla tilaisuus tavata ja viettää aikaa muiden Suomen kuurosokeiden kanssa. Paikalla oli varmaan lähemmäs parisataa ihmisiä, avustajia, kuurosokeita ja heidän omaisiaan ja iso osa Suomen viittomakielen tulkeista. En ole eläissäni nähnyt niin monta kuurosokeaa tai tulkkia samassa paikassa. Itse Naantali oli huikean hieno paikka, kävin myös siellä ensimmäistä kertaa elämässäni.

Jännä taas jälleen kerran huomata miten monimuotoista kuurosokeus voi olla. Vaikka olen tuntenut Veeran yli viisi vuotta ja tiedän ettei kuurosokeus ole niin mustavalkoista, aina saa yllättyä. On täysin kuuroja, mutta kohtalaisesti näkeviä, täysin sokeita, mutta implantin, induktion, fm-laitteen tai kojeen avulla kohtalaisesti tai hyvin kuulevia, kohtalaisesti näkeviä ja kuulevia, huonosti näkeviä ja huonosti kuulevia ja jopa lähes normaalisti kuulevia, mutta huonosti näkeviä. Mutta ainakin se on varmaa, että kuurosokeista kukaan ei näe eikä kuule ”hyvin”, siksi heitä sanotaan kuurosokeiksi. Mutta ei ole mikään ihmettelyn aihe, jos tavallinen asiasta tietämätön ei ymmärrä miten kuurosokeaa voi sanoa kuurosokeaksi, vaikka ”kuulee” tai ”näkee”. Usein viitataankin kuulonäkövammaiseen, jos halutaan tarkentaa, mutta yleisessä kielessä ”kuurosokea” on helpompi ilmaisu, koska silloin ihminen ei yleensä vähättele sairautta.

Paikalla oli tulkkeja ennätysmäärin. Joillakin oli omat henkilökohtaiset tulkkinsa, joillakin useampi. Jotkut tulkkasivat puheella korvaan, jotkut viittoen, jotkut viittoen suoraan käteen (taktiiliviittomakieli). Veera käytti yleistulkkia kun oli ohjelmaa, muissa tilanteissa joko minä tai paikalla oleva tulkki tulkkasi. Suurimman osan viitoin tietysti Veeralle suoraan, emme juuri puhetta käyttänyt, kuten emme aina kotonakaan. Aika luonnollinen tapa toimia nyt kun tarkemmin alkaa miettimään.

Ensimmäisenä jaettiin palkinnot hyvistä toimista yhdistyksen hyväksi. Jotenkin liikuttava tilanne, hellyttävää nähdä vanhempia ja nuorempia kuurosokeita niin onnellisen näköisenä (onnea Milla vielä kerran!).

Koska olen omaisjäsenenä aika uusi, minulla ei ole äänioikeutta. Mutta se ei haittaa. Sain olla paikalla.

Univaje pisti haukotuttamaan jossain vaiheessa pakollisten muodollisuuksien ja pitkittyneiden puheenvuorojen myötä, mutta se on varmaan ihan normaalia. Veera valittiin pöytäkirjan tarkastajaksi. Ylypee olen emännästäni.

Illan koittaessa pääsimme hotellihuoneeseen ja lähdimme kylpylään muiden kanssa. Veera sai kavereita ja tulkkeja mukaansa naisten puolelle, minä menin ystäväni Jaakon ja muiden kanssa miesten puolelle. Ohjasin Jaakkoa ja tulkkasin hänelle saunassa, saunassa kun kuulonäkövammaiset usherit ovat täysin kuurosokeita, sillä kojeita ei voi pitää ja hämäräsokeus estää näkemästä. Homma sujui ihan luonnollisesti, sillä olen tottunut olemaan Veeran ”henkilökohtainen avustaja” milloin missäkin, siksi hieman särähti korvaan kun Aarnen tulkki tokaisi saunassa ”jouduit sitten hommiin”, toisaalta pientä huumoriahan vain sen käytti ja kyllä minä sen ymmärrän.

Veera letitti tukkani alkuillasta ja kun avasin letin, näytin kylpytakki päällä aivan Jeesukselta.

Kylpylä oli upea kokemus, varsinkin ulkoallas. Lämmin vesi höyrysi ja ripsi hieman vettäkin, mutta altaassa oli aivan mahtavan vapautunut olo. Istuttiin Jaakon kanssa altaan reunallakin, eikä tullut edes kylmä! Kuurosokot etsivät toisiaan tulkkiensa kanssa ja kävipä sellainenkin hassu kommellus että Veera luuli Aarnen leukapartaista tulkkia minuksi. Veti parrasta ja ihmetteli sen tuuheutta, kunnes tajusi että kyseessä on eri henkilö. Mutta sehän vain nauratti.

Lähtiessämme pois, saunoimme suurinpiirtein samassa porukassa miesten saunassa. Jaakon vieressä istui Aarne ja hänen vieressään Aarnen tulkki. Aarnella oli Jaakolle asiaa, mutta Jaakko ei vielä hallitse kädestä käteen viittomista niin hyvin, joten kerroin Aarnelle tulkkaavani hänen viittomat Jaakon korvaan puheeksi (Jaakko kuulee suoraan korvaan puhuttaessa, kun taas Aarne on täysin kuuro). Yhden miehen yli oli kuitenkin haastavaa viittoa, enkä ymmärtänyt Aarnea, tai hän minua. Pyysin siis Aarnen tulkkia kääntämään viittomat puheeksi kun itse käänsin Aarnen tulkin puheet uudelleen puheeksi Jaakon korvaan, puhumalla hänen puheet uudelleen. Kuulostaa hankalalta, mutta tilanne oli erittäin sujuva. Joskus joutuu käyttämään useampaa tulkkia tilanteiden pakosta.

Tapasin uusia tyyppejä, Veeran vanhoja tuttuja jo lapsuusajoilta, joista olen kuullut paljon, mutta joita en ole vielä päässyt tapaamaan. Juttelin myös paljon entistään tuttujen Ishakin veljesten kanssa, aivan upeita tyyppejä. Päätettiin saman tien että mennään seuraavallakin kerralla. Hoitaja Lotalle ajoissa ja menoksi.

Tuntui kuin olisin ollut kotonani, tai enemmän. Kuurosokeutta voisi ulkopuolinen ajatella ”kamalana” asiana, mutta pari päivää kuurosokkojen seurassa viittoessani en edes tajunnut etteivät ihmiset kuule tai näe normaalisti, päinvastoin – kaikki oli niin luonnollista kuin vain voi olla; Tuli sellainen olo, että siinä maailmassa jokainen otetaan huomioon, jokaista kuunnellaan, jokainen on tärkeä. Kuulevien maailmassa samanlaista fiilistä harvemmin kokee, ainakaan Suomessa.

Viikonloppu meni mahdottoman nopeasti. Tuli rentouduttua, naurettua, tavattua hyviä tyyppejä. Kaiken kukkuraksi kotiin tullessa hämmästyin kun anoppi oli intoutunut siivoamaan. Hieman nolottaa, koska tiedän paikkojen olleen törkyisiä. Siivousrutiinini muiden rutiinien mukana ovat kadonneet vuosia sitten masennuksieni myötä, enkä ole vieläkään onnistunut saamaan perus kodin siisteyteen vaikuttavia tapojani takaisin. No, hän ei tuntunut olevan moksiskaan. Iso kiitos ihana!

Parhaita viikonloppuja pitkään aikaan. Ensi kertaan.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 31-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä