4 palvelua, joiden avulla kuunnella musiikkia ilmaiseksi

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 7 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 29-vuotias.

Huomasin, että vuosia vanhaa artikkeliani ”10 palvelua, joilla voit kuunnella musiikkia netissä ilmaiseksi” luetaan vielä jonkin verran. Harmillisesti artikkeli on vanhentunut ja siinä mainitut kuusi kymmenestä palvelusta, eli Last.fm Discovery, Rdio, GrooveShark, Bandcamp Scrobbler, Presto.fm ja Youtify ovat lopettaneet. Ei järin hyödyllinen artikkeli siis nykyään.

Harmillisesti YouTube Music ei ole vielä rantautunut Suomeen. Onneksi palveluita netissä riittää. Tässä tämän hetkiset neljä parasta.

SoundCloud

SoundCloudista on kasvanut musiikkijätti ja siellä on nykyään yhä isompia artisteja. Alakulttuuria löytyy myöskin enemmän ja enemmän, vaikka esimerkiksi metallimusiikin saralla näyttää aika heikolta. Palvelun ehdoton valtti on Stationit, jotka suosittelevat vastaavanlaista musiikkia esimerkiksi artistin tai biisin perusteella. Lisäksi SoundCloud oppii mitä kuuntelet ja suosittelee jatkuvasti uutta kuunneltavaa.

Jos SoundCloudin haluaa scrobblaamaan Last.fm:ään, kannattaa ladata rinnalle Last.fm Scrobbler.

Bandcamp

Bandcamp on sivusto, jossa artistit myyvät itse musiikkiaan, mutta sivustolla voi myös kuunnella hirveän määrän musiikkia ostamatta mitään. Palvelun miinuksia ovat tietysti se, että levyjä ja biisejä täytyy plärätä käsipelillä ja soitto loppuu kun levy tai biisi loppuu. Jos levy tai biisi kuitenkin iskee, kannattaa se ostaa pikkurahalla pois ja lisätä vaikkapa Google Play Music -kirjastoonsa. Kirjoitin Google Playn ja Spotifyn eroista taannoin tännekin.

Huomionarvoista on myös, että palvelusta löytyy älyttömästi täysin ilmaista ladattavaa musiikkia. Kaikki artistit eivät halua asettaa tekeleilleen summaa, vaan homma toimii ”maksa, jos jaksat” -periaatteella. Jos oikeasti pidät musiikista, kannattaa tukea artistia näissä tapauksissa vaikkapa eurolla. Siihen kenellä tahansa on varaa. Esimerkiksi yksi kaikkien aikojen lempparilevyistäni, konemusiikkia ja metallia yhdistelevän Neurotechin Infra Versus Ultra on ladattavissa ilmaiseksi. Lataa tästä.

Bandcamp on yksi parhaita palveluita silloin kun etsit uutta musiikkia. Avainsanojen perusteella levyn etsiminen sekä Discover-toiminto ovat intuitiivisimpia mitä olen nähnyt. Palvelu myös scrobblaa Last.fm:ään Google Chromen Last.fm Scrobblerilla.

Pandora

Pandora on yksi Internetin vanhimpia musiikinstreamauspalveluita. Aivan mahtava keksintö, mutta harmillista kyllä, se ei ole saatavilla Suomessa. Mutta jos käytät amerikkalaista VPN:ää, pääset käyttämään palvelua vapaasti. Usein VPN:t maksavat, mutta on olemassa ainakin yksi keino, jolla pystyy käyttämään Pandoraa rajattomasti ilmaiseksi ilman VPN-yhteyttä. Tämä kuitenkin vaatii hieman teknistä osaamista ja taipumusta.

Koska Pandoran selainversiota ei pysty käyttämään Suomessa, en hirveästi tässä listaa palvelun ominaisuuksia. Kyseessä olisi kuitenkin yksi parhaista netin musapalveluista. Tosi harmi, että lisenssisetit rajoittavat tämän(kin) mahtavan palvelun käyttöä muualla kuin ameriikoissa…


Tältä Pandora näyttäisi, jos sivustolle pääsisi vapaasti selaimella.

Jos sinusta löytyy hieman nörttiä ja käytät Maccia, kannattaa kokeilla asentaa kasaamaani Pandora-soitin pianobaria OS X -asetuksineen. Kyseessä on komentorivisoitin, joka soittaa Pandoran suosituksia ja tukee mäkin omia musiikkinäppäimiä. Aivan unelmavekotin.

Pandora osti muuten pois vanhassa bloggauksessa esittelemäni Rdion. Heippa Rdio, se oli kivaa niin kauan kun sitä kesti.

Deezer

Deezer on musiikkipalvelu aivan kuten Spotify. Palvelu toimii selaimessa ja scrobblaa Last.fm:ään kunhan tilin kytkee omista asetuksista päälle. Palvelu oppii suosittelemaan parempaa musiikkia sitä mukaa kun tykkäät biiseistä.

Ilmaisessa versiossa on mainoksia, mutta minä en ainakaan ole kuullut yhtään audiomainosta. Maksamalla kympin kuussa saa paremmat mobiilitoiminnot, pääsee eroon kaikista mainoksista sekä äänenlaatu paranee hieman. Äänenlaatu on kyllä ollut ilmaisessakin aivan hyvä. Ilmaisessa versiossa ei voi skippailla biisejä loputtomiin. Musiikkia tuntuu löytyvän myös melko hyvin. Varteenotettava palvelu, jos raha on tiukilla.

Loppusanat

Google Play Musicilla on kolmen kuukauden kokeiluaika ja sen jälkeen se maksaa 9,99 euroa. Spotifyn ilmaisversiossa on ärsyttäviä mainoksia, jotka saa hiljennettyä Macissa Spotifree-sovelluksella, mutta suosittelen ehdottomasti maksamaan Premiumin 9 euroa, se on sen arvoinen. Huom, kannattaa myös kysyä operaattoriltasi, ainakin Telialla ja Elisalla on Spotify-tarjouksia, esim. puoli vuotta liittymän mukana ilmatteeksi. Eikä se niin pahalta tunnu muutenkaan kun ottaa osana puhelinlaskua.

Ilmaiset nettipalvelut vähenevät ja vähenevät, mutta onneksi sentään jotain on tarjolla. Itse käytän näitä kaikkia ja katson Last.fm:stä, Pandorasta ja SoundCloudista suosituksia. Bandcampissa tuen lemppariartistejani ostamalla heidän levynsä ja lisäämällä ne Google Play Music -kirjastooni.

Mitä palvelua tai palveluita sinä käytät? tiedätkö jotain parempaa? kerro kommenteissa tai tweettaa!

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

3 kommenttia

  1. JJ

    Käytän Google Play Musiikkia kohta 3 vuotta maksullisena, aiemmin oli viisi vuotta maksullinen Spotify. 10 euroa kuussa, ei ole paljoa.

    Nettini on hidas, 1M/1M 4G, silti toimii ja rajaton. 320K pakotettuna, hienosti toimii. Aika vähän netissä muutenkaan ”raskaasti”.

    Yleensä soi musiikki ja tiskaan. Tai soi musiikki ja luen kevyitä blogeja. Tämäkin aukesi musiikin soidessa alle 10 sekunnissa.

    Vaihdoin Play Musiikkiin koska parempi ja yksinkertaisempi sovellus ilman turhia ominaisuuksia ja saa Google-tilin kanssa samalla salasanalla blogista musiikkiin, videoista pilvipalveluun.

    Liittymänä on dna, toimii missä milloinkin, nopeasti ja aina soi musat :)

  2. tomia

    Ilmaisia musiikkipalveluja on jonkin verran olemassa vielä. Bandcampin, Soundcloudin sekä Myspacen lisäksi on olemassa sellaiset ilmaispalvelut kun Mikseri.net ja Maihinnousu.net-sivustot ja sitten vielä Reverbnation sekä Hitlantis.com. Niitä olen käyttänyt.

    Lisäksi kovassa käytössä ovat olleet myös Spotify ja Deezer, tosin Spotifyä käytän nykyään aika paljon.

  3. Tontsa

    Käytän VPN:nää tarvitsevissa striimeissä yms. opera selainta josta saa klikattua VPN:n päälle.