Millainen on hyvä elokuva?

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 9 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Olen aina tykännyt elokuvista. Nykyään elokuvaharrastukseni on muuttunut elämäntavaksi, kun katson elokuvia päivittäin. Usein katson kotona elokuvan emännän kanssa päivällisellä ja lisäksi katson toisinaan leffan iltapalaksi ennen nukkumaan menoa. Keskimäärin viikossa katson yleensä noin viisi elokuvaa. Leffablogia olen pitänyt jotakuinkin vuodesta 2006.

Mutta kuten muissakin asioissa, myös elokuvissa maut ja mielipiteet vaihtelevat. Itse olen elokuvien suhteen kaikkiruokainen, mutta pidän lähtökohtaisesti elokuvista, jotka on tehty syntymäni jälkeen (1988 ja siitä eteenpäin). Ehkä olen sitä ”pullamössösukupolvea”, sillä vanhemmat elokuvat eivät kovin usein vie mukanaan ja tuppaavat usein käymään tylsiksi.

Älä silti käsitä väärin, 70-luvultakin löytyy hyviä elokuvia, kuten Yksi lensi yli käenpesän ja Kellopeliappelsiini, muun muassa. 60-luvulta nappasi Hyvät, pahat ja rumat ja 40-luvulta jäi mieleen loistava Charlie Chaplinin Diktaattori. Siitä vanhemmista Chaplinit ovat aina olleet loistavia, pidin Ihmemaa Ozista ja olenpa myös nähnyt elokuvahistorian ensimmäisinä elokuvina pidetyn Kuulennon vuodelta 1902, joka on muuten myös mielestäni upea leffa.

Charlie Chaplin

Itse Charlie Chaplin.

Hevielämäntavan myötä olen siirtynyt myös elokuvissa pikkuhiljaa ”raskaampaan” suuntaan. Pidän kauhuelokuvista, etenkin hyvin tehdyistä jännityselementin sisältävistä elokuvista. Hyvät trillerit ovat myös lemppareitani. Vaikka pidänkin elokuvista, joissa kuvataan hyvin pahuutta, viime aikoina minua on ihmetyttänyt kuitenkin suuresti miten pitkälle elokuvissakin voidaan mennä. ”Taide”-lätkän taakse naamioidaan yhä järkyttävämpiä ”elokuvia”. Jos luulit, että leffat kuten Hostel, Saw ja Hills Have Eyes ovat pahinta sorttia, luulit väärin.

Seuraavaa tekstiä ei suositella heikkohermoisille! Sisältää myös juonipaljastuksia elokuvista. 2000-luvulla on tehty todella sairata leffoja, joita elokuviksi nimitetään. Olen nähnyt kymmeniä ja taas kymmeniä elokuvia, joissa kuvataan säälimätön naisen raiskaus alusta loppuun. Ikään kuin sekään ei olisi tarpeeksi, viime vuonna ilmestyneessä Serbian Filmissä kuvataan vauvan ja poikalapsen raiskaus nekrofilian ja muun oksettavan lisäksi. Uskomatonta kyllä, monet pitävät tätä elokuvaa vuoden parhaimpana. Kiinnostaisi tietää millä perusteella. Nämä ihmiset voisivat minun puolestani tarkastuttaa päänsä.

On kuitenkin olemassa poikkeuksia, sillä tykkäsin silti Irréversible:stä, jossa on ehkä säälimättömin ja kohutuin raiskauskohtaus ikinä. Leffassa oli loistava juoni ja se oli hienosti epäkronologisesti rakennettu Mementon tapaan. Pidin leffan kuvaustavan lisäksi sen poikkeuksellisesta kostoteemasta, hyvistä näyttelysuorituksista ja näyttelijöistä. Gaspar Noén muista elokuvista en ole sittemmin pitänyt.

Inside-leffan kansiRanskalaisen Inside (alkp. ”À l’intérieur”) nimisen leffan erehdyin ostamaan DVD-hyllyyni. Leffassa kuvataan kuinka viimeisillään raskaana olevan naisen maha leikataan auki saksilla, ja vauva revitään ulos. Yhtään ei helpottanut se, että vaimoni odotti tuolloin katsellessa tytärtämme Lottaa. Näiden ylläreiden jälkeen olen katsonut vähän tarkemmin mistä elokuva kertoo. Mutta tässäkään tapauksessa takakansi ei paljoa raakuuksista kertonut…

Last House on the Leftin remakessa nainen raiskataan ja sen jälkeen häntä ammutaan päähän. I Spit on Your Graven remakessa kuvataan jälleen naisen raiskaus ja kidutus. Lista jatkuu ja jatkuu ja jo näistä kertominenkin aiheuttaa etovaa tunnetta. Ja niin pitääkin aiheuttaa.

Ymmärrän kyllä, että uutisista näkee ja lukee päivittäin vähintään yhtä karmeaa settiä. Siksi harvemmin luenkaan uutisia. Ymmärrän myös, että maailma on täynnä väkivaltaa, mielisairautta, kaikkea karmeaa. Mutta sitä en ymmärrä miksi sitä täytyy elokuvaankin tunkea ja tehdä siitä jonkinlaista ”viihdettä”. Minä en näe kovin suurta viihdearvoa elokuvassa, jonka on tarkoitus vain shokeerata. Ok, herättää tunteita ja ajatuksia, mutta se ei itsessään tee elokuvasta hyvää. Elokuvalla täytyy olla minun näkökulmastani joku tarkoitus, se ei saa olla pelkästään veripalttua seinällä, jota taiteeksi kutsutaan.

Olen itsekin käynyt siellä ihmisyyden pohjamudissa, nähnyt millaista on vihata ihmistä, kuullut kauheita tarinoita, nähnyt karmeuksia. Ja usein toivon etten olisi. Miksi sitä pitää vielä leffoissakin nähdä? Edellä mainittua, kohuttua Serbian filmiä kehuneet perustelevat mielipiteitään mm. seuraavasti:

Nykypäivänä on äärimmäisen harvinaista törmätä uutuuselokuvaan, joka edes jollain tasolla pystyy yllättämään tai haastamaan katsojansa. Luojan kiitos siis Srdjan Spasojevicille, joka lataa armotta kovat piippuun ja losauttaa ne katsojan silmille Srpski filmillään sellaisella volyymilla että heikoimpia hirvittää. […]

Elokuvan edetessä katsojaparka riepotellaan läpi uskomattoman tunnevuoristoradan. Yleisön silmien eteen vyörytetään vuorotellen toinen toistaan tabumpia aiheita, joita katsellessa suuri osa katsojista mitä luultavimmin pohtii miksi kaiken parhaillaan nähdyn näyttäminen on edes laissa sallittua. Kirsikaksi tabukakun päälle isketään pariinkin otteeseen äärimmäisen pikimustaa huumoria tihkuva korniuden rajoja hipova törkeä vitsi.

Musta huumori on niin nerokasta ja taidokkaasti ajoitettua, että sille on lähes mahdoton olla nauramatta, ja nauramaan erehtyvät tuntevat olonsa takuulla jälkikäteen likaistakin likaisemmaksi. Vitsailut kumpuavat epäilemättä Radivojevicin kynästä, jonka aiemmassa elokuvassa Tears for Sale oli jo nähtävissä hyvin samankaltaista huumorin kukintaa. […]

Elokuva on omiaan palauttamaan takaisin pinnalle keskustelun elokuvasensuurista – ja sen mahdollisesta palauttamisesta maissa, joissa sensuurilaki on mahdollisesti päässyt löystymään. Kaikki se mitä elokuvassa tapahtuu on kuitenkin hyvin vähäpätöistä verrattuna siihen mitä yhteiskunnassamme ja ympärillämme tapahtuu kaiken aikaa, ja miltä vieläpä valitettavan usein ummistamme silmämme.

Srpski filmin käsittelemät aiheet ja kammottavat kuvat kuuluvat kaikki valitettavasti osaltaan ihmisyyteen, vaikkakin toki sen synkimpiin ja hiljaisiksi vaiettuihin puoliin. Arkielämän esimerkkejä ei tarvitse kaukaa hakea, eivätkä ne edes ole kovin hyvin piilossa. […]

Ne, jotka Srpski filmin nähtyään huokasivat helpotuksesta pohtien kaiken näkemänsä olleen vain elokuvaa, voivat ehkä ajastaan palata takaisin samoihin aatoksiin uudesta näkökulmasta: onko sittenkään niin.

Jetron arvostelussa on totuuden siemen, mutta se ei tee elokuvasta hyvää. Hyvin tehty, katsojaa haastava ja rajoja rikkova ei ole välttämättä hyvä elokuva, jos juoni ei liikuta katsojaa mitenkään, hahmot eivät kiinnosta, idealla ei ole itselle minkään valtakunnan merkitystä, leffa herättää pelkästään negatiivisia fiiliksiä tai se ei miellytä eikä viihdytä katsojaa. Myös loppuratkaisun täytyy olla edes siedettävällä tasolla, jotta voidaan puhua hyvästä elokuvasta. (Lue minun arvosteluni Serbian filmistä).

Kuvankaappaus Serbian Film -elokuvasta

Serbian filmin pääpahis.

On OK, että elokuva herättää ajatuksia ja usein sellainen elokuva on keskivertofilkkaa parempikin. Minua kuitenkin hieman ärsyttää usein se, että elokuvaa arvostellessa ruvetaan miettimään yhteiskuntaa, elämää suurempaa ja sitä mihin elokuva heijastaa, ja unohdetaan täysin itse elokuva. Eli elokuvan tarvitsee vain käsitellä kipeää aihetta, olla yhteiskunnallisesti jotenkin kantaaottava tai merkityksellinen niin se on heti hyvä elokuva? Hiiteen se miellyttääkö se katsojia tai onko sillä minkäänalista viihdearvoa tai sanomaa. Tai ylipäätään muuttaako se asioita muuten kuin laittaa ihmisiä ajattelemaan ja keskustelemaan. Toisaalta tämäkin on hieman kaksipiippuinen juttu.

Mielestäni on ihan terveellistä toisinaan ”ummistaa silmänsä” niille kaikista karmeimmille asioille, ihan mielenterveyden kannalta. Pidin myös elokuvaa Precious huonona periaatteessa samoista syistä; Tiedän, että maailma on mätä, ihmiset sairaita, ja elämä paskaa. Siitä ei tarvitse elokuvan minua kuitenkaan muistuttaa:

Jos itsellä on aina ollut asiat kunnossa, leffa on kai ihan hyvää shockvalue-draamaa, mutta jos omien kokemuksien pohjalta jo tietää mistä elokuvassa kerrotaan, ja mitä siinä tapahtuu, se on vain harmillisen ennalta-arvattavaa soopaa, ja vain yksi niistä tuhoutuneista elämistä, ja pahoista asioista sekä ihmisistä, joita tässä maailmassa on jo ihan tarpeeksi että pitäisi vielä erikseen muistuttaa, vaikka sitten elokuvan kautta…

Ei ole kyse siitä kestänkö katsoa. Olen varmasti jo sen verran turtunut, että kaikki menee. Usein näitä elokuvia on vielä markkinoitu kivan houkuttelevasti ja itseäni kiinnostaakin jo nykyään nähdä mitä kaikkea sairasta elokuvapuolella keksitään. Jotenkin sitä yllättyy että aina kun on luullut näkeneensä sen kaiken, niin joku juippi tekeekin vielä kauheamman pätkän. Totuuden raja hälvenee. Moni näkemäni järkyttävä elokuva on hyvin voinut olla snuffia (oikeaa kuolemaa/kidutusta videolla) sitä tietämättäni. Mistäs sen tietää kun kaikki leffoissa alkaa olla jo sen verran realistista? Nykyään ollaan kaukana Bad Taste (Peter Jackson, 1987)-tyylisestä menosta, joka oli vielä hauskaa…

Mr. Nobody

Parhaita elokuvia ovat olleet sellaiset, jotka ovat herättäneet tunteita ja ajatuksia, tuoneet hyvää mieltä ja lopputekstien ilmestyessä on jäänyt itkemään, ihmettelemään, nauramaan, pohtimaan tai hihittämään. Hyvästä elokuvasta jää usein hyvä mieli pidemmäksi aikaa. Hyvä trilleri- tai kauhuelokuva jättää eri tavalla hyvän fiiliksen loppuillaksi ja jännittävän kutkuttava tunnelma tai adrenaliini virtaa vielä leffan päätyttyäkin.

Leffassa ei välttämättä tarvitse tapahtua mitään ihmeellistä. Yksi parhaista katsomistani scifielokuvista on varmasti vajaat kolme vuotta sitten näkemäni The Man From Earth, jossa kirjaimellisesti puhuttiin puolitoista tuntia putkeen. Leffassa ei ”tapahdu” näkyvästi mitään; Ihmiset istuvat takkanuotion äärellä ja rupattelevat keskenään. Se on erittäin kirjamainen, sillä katsoessa pakostikin kuvittelee asiat puheiden perusteella. Elokuva haastaa katsojan, se on hyvin tehty, mielenkiintoinen, ja nostattaa jopa tunteita pintaan. Itse itkin elokuvan lopussa…

The Man from earth -elokuva

The Man from Earth. Kuvan omistaa Soufilms.com.

Koska olen leffojen suhteen jotakuinkin kaikkiruokainen, minun mielestäni hyvä elokuva voi olla jopa enemmistön mielestä huono. Ihmiset hakevat elokuvalta tiettyjä asioita. Minä haen viihdyttävyyttä, ja viihdyttävyydellä tarkoitan eskapistia kiinnostavaa, mukaansa tempaavaa, hyviä fiiliksiä tai tunteita nostattavaa, jännittävää, mielenkiintoista ja ymmärrettävää pläjäystä.

Leffa saa sisältää aivopähkinöitäkin, kunhan se ei mene turhan monimutkaiseksi. Primer on hyvä esimerkki scifielokuvasta, josta harva tajuaa mitään. Alla katsojan tekemä kaavio Primerin aikajanasta (klikkaa isommaksi).

Primerin aikajana

Primer-elokuvan tapahtumat ”selkeällä” aikajanalla.

Elokuvia on hyviä ja huonoja. Kohdalle sattuu huonojakin elokuvia väistämättä aina silloin tällöin. Se ei haittaa, sillä katsoessa kokemus karttuu ja leffoja on oikeasti mukava katsoa ihan katsomisen ilosta – oli kyseessä sitten huono tai hyvä elokuva. Tietenkin hyvistä elokuvista jää parempi mieli, mutta toisaalta usein myös huonoista elokuvista saa aikaan hyvän tekstin.

Pidän siitä että minulle suositellaan hyviä elokuvia. Mutta koska makuasiat ja mielipiteet ovat olemassa ja oikeutettuja, aina emme ole samalla aaltopituudella. Minulle saa kuitenkin suositella niin hyviä kuin huonojakin elokuvia. Suositellut elokuvat pyrin yleensä katsomaan. Katsottujen elokuvien listat ja top-listani löydät osoitteesta rollemaa.fi/leffat. Tämän illan elokuvan katselu vähän venyi, mutta eipä tuo haittaa. Toivon sinulle hyviä ja positiivisia leffahetkiä!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 31-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

8 kommenttia

  1. Enhaluasanoa

    Kannattaa katsoa Idi I Smotri

  2. Kritiikkiä

    ”Parhaita elokuvia ovat olleet sellaiset, jotka ovat herättäneet tunteita ja ajatuksia”

    Ilmeisesti siis vain hyviä tunteita/ajatuksia, jos mennään liian vakavalle tai synkälle puolelle (Serbian film) niin leffa onkin yhtäkkiä huono? Kyllä tämä nyt kuulostaa vain siltä että leffa oli liian rankka tai muulla tavalla häiritsevä. Kaikki väkivalta ei ole tarkoitettu Bad Taste tyyliseksi hassutteluksi.

    ”Mielestäni on ihan terveellistä toisinaan ummistaa silmänsä niille kaikista karmeimmille asioille, ihan mielenterveyden kannalta.”

    Edelleen sama näkyy, oikeasti vaikeampia asioita miettimään pistävät leffat eivät selvästikään ole sun juttu. Kävikö mielessä että leffa ihan tahallaan aiheuttaa pelkkiä negatiivisia fiiliksiä? Ja kyllä se silti oli erittäin viihdyttävä. Et katso elokuvia taiteena vaan pelkästään viihteenä ja siksi olet huono kriitikko.

  3. Rolle

    Jopas jotakin. ”Huono kriitikko”, heh. Jossakin vaiheessa en mieltänyt itseäni kriitikoksi ollenkaan.

    Ei ole suinkaan kyse leffan teemasta. Lukisit tekstini vähän paremmin… Nimenomaan tuppaan usein tykkäämään synkistä ja masentavista elokuvista, joissa on hyvä idea, kohahduttava tai kannanottava aihe, ja olen katsonut niitä varsin paljon. En pidä Serbian filmiä kokonaisuutena hyvänä elokuvana, en vain ymmärrä sen funktiota ja ideaa. Leffassa ei ole riittävää juonta, hahmoja tai mitään keskeisiä elementtejä jotka tekevät elokuvasta hyvän.

    Olen yllättävän samaa mieltä arvosteluuni kommentoineen oj:n kanssa:

    Elokuvalla väitetään olevan joku kantaaottava poliittinen sanoma tai jotain taiteellista arvoa. Täytyy sanoa, että kumpaakaan en elokuvasta onnistunut löytämään. Minulle jäi fiilis, että tekijät ovat miettineet mahdollisimman shokeeraavia asioita ja kuvanneet ne saadakseen elokuvalle huomiota ja kuuluisuutta.

    Leffa oli tosin teknisesti hyvin toteutettu ja hyvin kuvattu. Lisäksi vastenmielisten asioiden kuvaaminen vastenmielisessä valossa on jossain määrin jopa korrektimpaa kuin esim tappamisen kuvaaminen positiivisessa mielessä, kuten suurimmassa osassa toimintaelokuvia. Kuitenkaan en tiedä, mitä nekrofilian ja insestin kuvaamisella koitetaan saavuttaa, muuta kuin juuri shokkiarvoa. Aika turha tekele.

    Aasiasta ja muualta maailmasta löytyy varmasti teemaltaan vielä ikävempiä ja kauheampia elokuvia kuin Sprski film, ja olen niitä varmasti nähnytkin. Negatiivisia fiiliksiä jättänyt elokuva voi olla loistava ja kuten tekstissäkin mainitsin, tykkäsin esimerkiksi Irréversiblestä (4/5 tähteä). Edelleen tuntuu ettet lukenut tekstiäni ollenkaan, tai sitten sisälukutaitosi on jossain siellä missä aurinko ei paista.

    Tiesin kyllä etukäteen että Srpski film tulee olemaan tahallaan negatiivista energiaa purkava elokuva ja surkea tekele niin sisällöltään kuin tunnelmaltaankin. Minulle Srpski film ei toiminut, eikä ollut viihdyttävä, siitä ei pääse mihinkään. Jos se sinulle toimi, onnea vain valitsemallesi tielle. Vastasyntyneen raiskaus ei vain kuulu niihin aihepiireihin joista itse diggailen, eikä sen luulisi olevan vaikeaa kenenkään ymmärtää.

    En katso kaikenlaisia elokuvia taiteena, mutta en pidä taiteena ulostetta paperilla, kuten Kiasmassa aikoinaan. Taiteen rajat ovat hämärtyneet ja nykyään minkä tahansa pelleilyn pystyy tekopyhästi oikeuttamaan taide-lätkällä. Nykytaide tuppaa olemaan ihan muuta kuin taidetta.

    Anteeksi vain kun en käytä hienoja termejä arvosteluissani ja haen elokuvalta enemmän hyvää kokemusta kuin jotain taidemeriittiä, jolla ei ole loppupeleissä mitään merkitystä.

  4. Kritiikkiä

    ”Tiesin kyllä etukäteen että Srpski film tulee olemaan tahallaan negatiivista energiaa purkava elokuva ja surkea tekele niin sisällöltään kuin tunnelmaltaankin.”

    Jos lähdet katsomaan leffaa vaikka ”tiedät” etukäteen että se on surkea tekele, niin tuskin tuletkaan pitämään siitä.

    ”Vastasyntyneen raiskaus ei vain kuulu niihin aihepiireihin joista itse diggailen, eikä sen luulisi olevan vaikeaa kenenkään ymmärtää.”

    Ja edelleen vaan vaikuttaa siltä että et pitänyt leffasta koska tuo yksi kohtaus rikkoi liian rankasti tabuja kohdallasi. Eikä se todellakaan ollut leffassa aiheena vaan lyhyenä shokkikohtauksena. ”eikä sen luulisi olevan vaikeaa kenenkään ymmärtää” kertoo mielestäni siitä että yrität vaan puolustella kantaasi sillä että vastasyntyneen raiskaus on niin kauheeta (ja totta kai se onkin), mutta ei sen leffaa itsessään pitäisi huonontaa.

    Minusta leffassa oli juonta ja hahmoja aivan riittävästi mielenkiintoon asti, eikä Srpski film mikään mestariteos ole minunkaan mielestäni, mutta hyvä leffa silti. Harmittaa vaan että monet eivät leffasta tykkää ja sitten tuntuvat puolustelevan mielipidettään pelkästään tämmöisillä ”luulisi kaikkien ymmärtävän” ja ”leffasta pitävien pitäisi tutkituttaa päänsä”.

    ”Nykytaide tuppaa olemaan ihan muuta kuin taidetta.” Tämä nyt vaan on tuollaista Tony Halme -läppää, milloin olet viimeksi Kiasmassa käynyt? Ennakkoluuloja, ennakkoluuloja.

  5. Rolle

    Jep, mutta tällaiset elokuvat täytyy katsoa vain siksi että niitä voisi kritisoida (sinun mielestäsi ”kritisoida”) ja nappiinhan se menee silloin kuin se alkaa jotakuta nyppimään. En sanonut että vaivanraiskaus olisi aiheena, vaan että kuuluu aihepiiriin… tarkoittaa vähän muuta. Jos unohdetaan leffan kaikki synkät ja shokeeraavat jutut, silloinhan leffa olisi vielä paskempi, sillä juonesta ja tehokeinoista katoaa heti puolet. EN dissaa elokuvaa pelkästään sen synkkyyden takia ja jos se tällä sanomalla ei mene läpi niin lopetan tällaisiin naurettaviin kommentteihin vastaamisen. Leffa oli minusta huono monesta aspeksista katsottuna. Mielipiteitä, mielipiteitä.

  6. Ossi

    Ärsyttää kyllä itseänikin että tätäkin puolustetaan taide-elokuvan leimalla, vaikka luultavasti kyse oli loppupeleissä ihan vaan sosiaalipornosta josta ne paatuneimmat gorefriikit saivat ne ’viimeiset sävärit’ kun Cannibal Holocaustin eläintappojen kohdalla ei enää seissytkään.

    Pisti vituttamaan koko leffa. Ei kyllä edes sen takia että olisin mitenkään järkyttynyt.

    Ps.
    Niin ja se kaikkien hehkuttama digikamerakuvaus oli kyllä auttamattomasti ihan hirveän rumaa.

  7. Rolle

    Kyllä näin on… viime aikoina on tullut taas Teemu Mäki ja kissantappovideo otsikoihin, jossa puidaan vähän samaa asiaa. Ikään kuin tarvittaisiin joku kannanotto väkivaltaan tekemällä seksuaalisia rajoja rikkova väkivaltaelokuva. Ikään kuin sitä muka tarvittaisiin ”herättämään” väki tajuamaan että ”tätä se elämä on”. Vielä ”taiteen” nimissä. Älytöntä paskaa.

  8. Tuomas Koura

    Ohhoh, tuntuupa oudolta palata näin monen vuoden jälkeen asiaan. Mutta joo, tahdoin vain sanoa sen, että käsittääkseni A Serbian Filmin pohjimmainen idea oli vimmaisesti kommentoida 90-luvun Balkanin sotaa, ja sen vammauttamaa sodan sukupolvea. Ja vähän samoin kuin jonkin äärimusiikin lajin, tämänkään ei ole tarkoitus ”viihdyttää” ketään. Jos punk, ja varsinkin hardcore punk, syntyi turhautumisesta – tämä elokuva on sen äärimmäinen muoto. Jos hardcore ja gridcore kuulostavat pelkältä möykältä, niin se on niiden tarkoituskin. Ne ovat äärimmäisen turhautumisen äärimmäsiä ilmenemismuotoja taiteena. Vähän samoin kuin a Serbian Filmkin. Eli se ei periaatteesa ole haaste katsoa kauhein leffa ikinä. Vaan leffan tarkoitus on olla äärimmäinen ja ymmärtää miten äärimmäisistä fiiliksistä ja tapahtumista se on syntynyt.

    Sanottuani näin, sanon myös, että ko. leffan vihaaminen ei ole mitenkään väärin. Se on äärimmäinen, kuten vaikka hardcore punk’kin on. Äärimmäinen paha voi joskus palvella myös hyvää. Paljon huolestuttavampaa olisi jos joku tätä fetissinomaisesti tuijottaisi.