Reindeerspotting – Pako joulumaasta

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 14 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Reindeerspotting-elokuvan kansikuvaHarrastan elokuvia ja elokuvajournalismia elämäntapana, joten siksi ei ole vuoden 2007 jälkeen juuri tullut kirjoitettua elokuvista tänne blogin puolelle. Minulla on ollut tapana kirjoittaa elokuva-arvostelu välittömästi katsomisen jälkeen leffasivulleni. Olen kuitenkin kirjoittanut aina kohutuimmista tapauksista vielä erikseen mietteitä blogiini, varsinkin silloin kun en ole saanut ajatuksiani millään muulla tavalla karistettua.

Varoitan etukäteen että tämä teksti sisältää rehellisesti sanottuna järkyttäviä asioita, joita ei välttämättä suositella herkimmille sieluille. Jos aiot itse katsoa elokuvan, tätä ei kannata lukea. Kyseessä juonipalajstuksia enemmän tai vähemmän. Toisaalta mielestäni tämä on elokuva jossa katsomisen kannalta ei haittaa vaikka tietäisitkin tapahtumat etukäteen.

Tänä iltana oli siis vuorossa Reindeerspotting – Pako joulumaasta. Kyseessä on dokumentti, joka kertoo 19-vuotiaasta Rovaniemellä asuvasta Janista, joka on koukussa vahvoihin huumeisiin ja lääkkeisiin, kuten heroiiniin. Työttömän Janin elämä on jatkuvaa taistelua rahan ja velkojen kanssa, kun huumeisiin on oltava varaa. Kun sossun tuet eivät riitä ja rahaa ei ole, on pakko varastaa autoja, autoradioita, lähikauppoja, varastoja, mitä vain kaman ja elämisen turvaamiseksi.

Pienessä kaveripiirissä kaveritkin käyttävät ja huumepäissään tulee liiankin helposti väärinkäsityksiä ja erimielisyyksiä. Jani menettää sormiaan kaverin hakatessa häntä kirveellä. Huume pyörittää elämää ja huumevelat kulminoituvat uhkailuihin… ja niin edelleen. Dokumentista kaikista varmimmin välittyy että elämä on kovaa. Tapahtumat on kuvattu vuosien 2003 ja 2004 välillä. Elokuvan nimi juontuu Oscar-voittaneesta Trainspotting-elokuvasta, joka käsittelee heroiiniaddikteja Briteissä.

Kuten jo elokuvan jälkeen kirjoittamassani arvostelussa totesin, kylmäksi vetää. Olen erittäin herkkä ihminen ja dokumentin katsominen oli varmasti yksi ahdistavimpia elokuvakokemuksia. Ahdistava olo jäi vielä pitkään elokuvan katsomisen jälkeenkin leijumaan ylle, mutta niin sen kai oli tarkoituskin.

Kohtaus Reindeerspotting-dokumenttielokuvasta, jossa Jani piikittää itseään

Leffan myötä on alkanut melkoinen mediamyllytys ja puheeksi ollaan otettu jälleen huumevalistus, suomalainen yhteiskunta, suomalainen kasvatus ja muut asiat. Elokuva julkaistiin keväällä ja sitä esitettiin elokuvateattereissa kautta maan. Täytyy kuitenkin muistaa että elokuvan tekijän mukaan leffan ei ole tarkoitus olla läpileikkaus huumemaailmasta, vaan vain yhden huumeidenkäyttäjän tarina. Se on kuitenkin tehty erityisesti herätys- ja valistustarkoituksessa.

Nyt leffa on palannut otsikoihin, kun elokuvan päähenkilö Jani löydettiin kesällä kuolleena Kambodžasta. Kaiken lisäksi törmäsin kambodžalaiseen uutissivustoon, jolla oli kuva Janin jonkinlaisen remmin varassa riippuvasta kuolleesta ruumiista. Suomalaisen median mukaan tapaukseen ei liity rikosta, eikä Jani kuollut huumeisiin. Kuvan näkemisen jälkeen voisin melkein sanoa että kyseessä oli itsemurha.

Elokuvan Facebook-sivulta voi lukea varmasti kaikki suurimmat mielipiteet. Facebookista ilmeisesti kuultiin myös ensimmäiset varmat tiedot Janin poismenosta. Koska elokuva käsittelee lähinnä Janin elämää, on varsinkin Facebookissa lähdetty keskustelemaan Janin elämästä, ei niinkään päihde- tai yhteiskuntakritiikistä, tai valistuksesta, mikä on mielestäni hieman väärin.

Valtion elokuvatarkastamo on antanut elokuvalle K-18-ikärajan sen rankan sisällön vuoksi. Tuottaja Oskari Huttu pitää ikärajaa käsittämättömänä, sillä se estää tuotantoyhtiötä näyttämästä elokuvaa juuri heille, kenelle sitä pitäisi näyttää, eli 15-vuotiaille ja siitä ylöspäin. Jani aloitti huumeiden käytön jo 14-vuotiaana ja murrosikäiselle tämän kaltaisen huumevalistuksen uskotaan olevan kaikista tehokkainta.

Ehkä järkyttävintä elokuvassa on juuri se, että se on totisinta totta. Se ei ole näyteltyä, se ei ole feikattua, se vain on ja tulee olemaan. Kamera todistaa kaiken. Elokuvan on kuvannut Janin ystävä Joonas Neuvonen omalla käsikamerallaan ja katseluperspektiivi on samalla tasolla kuvattujen kanssa. Dokkari kuvaa täydellisesti syrjäytymistä, huumeiden käyttöä ja kovaa elämää. Ahdistavinta eivät tosiaan ole lukuisat piikityskohtaukset, vaan se miten elokuvan tapahtumat ovat samaan aikaan todellista ja epätodellista. Tapahtumat tapahtuvat tavallisen suomalaistodellisuuden rinnalla, mikä näkyy mm. siinä kun tokkurainen Jani meinaa ajaa autolla katua ylittävän mummon päälle.

Olen tavallaan odottanut tämäntapaista ulosantia. Leffa nimittäin avaa tavallisen kaduntallaajan silmät, sillä tällaista oikeasti tapahtuu. Elokuvalla on mielestäni vain positiivisia vaikutuksia katsojaan, sillä se herättää keskustelua, valistaa ja ehkä jopa ehkäisee pahoja asioita tulevaisuudessa.

Kohtaus Reindeerspotting-dokumenttielokuvasta

Ajatukset valtaavat mielen. Sitä alkaa muistelemaan missä itse oli tuolloin ja miten hyvin asiat ovat. Myötätuntoni on kuitenkin Janin ja vastaavien tapausten puolella. Elämä potkii joskus päähän itsestä riippumatta. Huumeiden käyttö on tietenkin aina oma valinta, mutta joskus elämä ajaa siihen pisteeseen. Alttius on erittäin yksilöllistä.

Eniten kuitenkin vihastuttaa Suomen vaativa yhteiskunta. Monet suomalaiset näkevät Suomen parhaana maana asua ja olla, hyvinvointivaltiona jossa mikään ei ole pielessä. Tällaiset asiat nostavat kuitenkin yhteiskuntakritiikkiä pintaan.

– Sanotaan vaan, että mene päivystykseen, tai lepää tai rauhotu tai mene Romppuun, missä sanotaan että et pääse hoitoon ellet sitoudu parin vuoden terapiaan. Me perheenä joudumme kärsimään, kun yhteiskunta ei ota vastuuta.

Kun lukee Facebookin kommentteja, tunteet vaihtelevat surullisuudesta raivoon. Etenkin tällaiset kommentit raivostuttavat:

kiva et vanha nipari saa tää tämmösen palauteryöpyn aikaan… entäs ihmiset jotka palvelivat sodassa vuoksemme? hei vittu oikeesti

Minulla alkaa pikkuhiljaa suututtamaan suomaalisten peri-isänmaallisuus ja se että vedetään veteraanikortti joka ikisessä keskustelussa. Miksi aina mietitään sotaa? Tässä oli kyse ihmispolosta jolla huumeet vetivät elämäntilanteita alas viemäristä. Veteraanit eivät liity asiaan mitenkään ja vertaus on suorastaan härski ja tylyä varsinkin uhrin omaisia kohtaan. Lisää mielipiteitäni hakusanalla ’veteraani’.

Komppaan erään henkilön vastausta ylläolevaan:

Olisikohan yhteenvetona, että ehkä olette ilmeisesti aivan väärässä ryhmässä, koska mielestäni täällä olevat kannattivat ko. leffaa ja suurin osa ainakin osoittavat valittelunsa Janin poismenon johdosta! Miettikää vähän miltä omaisista tuntuu lukea teidän kommentteja! Voisiko teistä sanoa mitään hyvää elämän jälkeen; lainatakseni lausahdusta: ”Hei vittu oikeesti, Voi vitun idiootti!”

En voi ymmärtää ihmisiä kenen mielestä kaikki vähävaraiset, vähäosaiset, masentuneet, ym ja tässä tapauksessa huumeiden käyttäjät ”ansaitsivat kuolla”, koska ovat ”yhteiskunnan rasitteita”, ”heikkoja” ja ylläolevassa tapauksessa ”vitun idiootteja”. Eli kaikki kenellä menee huonosti saisi poistaa tästä maailmasta heti?

Surullista että Janin elämä päättyi liian aikaisin. Ongelmistaan huolimatta mies vaikutti mukavalta ihmiseltä, johon olisin itsekin voinut tutustua. Janilla oli selvät haaveet ja unelmat ja dokumentin lopussa katkoikin ruiskun symboliksi lopettamiselle. Vaan kun psyykkinen ja fyysinen riippuvuus on liian suuri eikä apua ole eikä tule, ei lopettaminen noin vain onnistu…

Elokuvasta löytyy arvioita ja keskusteluja läjäpäin ympäri nettiä vähällä googletuksella. Tästä pääset elokuvan virallisille kotisivuille. Lue myös Suomen Kuvalehden kattava esittely elokuvasta.

Leffalla on tajuton sanoma-arvo ja suosittelen sitä kyllä ihan vaan shokkivaluena kaikille edes vähänkään huumeita miettineelle. Huumeet ovat pahasta aina, se kannattaa muistaa. Sanonta ”Elämä on parasta huumetta” on taitanut Reindeerspottingin myötä menettää merkityksensä…

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

16 kommenttia

  1. Ajatteleva

    Kyllähän se pistää miettimään, miten vähäinen ja heikko elämä voi olla… Niinkuin ei oliskaan enää maanvetovoimaa vaan kaikki pyörii huumeiden yms ympärillä. Tässä on sellanen elokuva jota on odotettu, vaikka eihän se kaikille sovi, kaikki eivät ymmärrä sen tarkoitusta. Tässä nähdään taas tätä meidän hyvinvointivaltiota…Ei kovin moni ymmärrä sitä, että täällä tapahtuu tälläista joka päivä. Elokuvan tarkoitushan ei ole ”hei, katsokaa kaikki, minä käytän huumeita, kokeilkaa tekin.” Vaan sen on tarkoitus pistää ihmiset miettimään että mitä oikeasti on käyttää huumeita, mitä siitä seuraa ja miten jokaisen tavallisenkin nuoren elämä voi käänyä päälaelleen. Elokuvahan näyttää että elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Tässä on kertomus siitä että kaikki eivät missään kuplassa elä, satumaailmassa missä kaikki on hyvin
    Minä nostan hattua elokuvan tekijöille, ja Janin muistolle, on oikeasti hyvä asia että joku uskaltautuu viemään tällaista materiaalia – jotain millä on merkitys – julkisuuteen. Pitäisihän ihmisten ymmärtää että tätä elokuvaa ei ole kuvattu siksi että halutaan julkisuutta, vaan siksi että saataisiin ihmiset pysähtymään ja miettimään asioita…
    Inhoan sitä pinnallisuutta mikä huokuu joistain kommenteista –

    ” Kunnia sille, jolle se kuuluu, eilen klo 10:07

    Sehän on totta, että ei kannata jalustalle nostaa huumeenkäyttäjiä. Kyllä tuo huumenuoren äiti voi kunnioittaa omaa lastaan ihan rauhassa, mutta ei tuollainen sovi ihan jokaisen huumeenkäyttäjän kuoleman jälkeen.

    Rikos se on kuitenkin ja toisaalta, he tekevät paljon rikoksia sen huumeen saamiseksi.”
    Ks. ( http://yle.fi/alueet/lappi/2010/09/hs_reindeerspotting-janin_ruumis_virui_tunnistamatta_kuukausia_1970061.html )

    Sillä jos ei halua kunnioitta niin voisi edes koittaa ymmärtää miten hyvä teko on saatu aikaan tällä elokuvalla – miten monet pysähtyvät miettimään…
    Kannattaisi itse kunkin ajatella pintaa syvemmältä.
    © Jenni, 17

  2. rolle

    Ajatteleva, Kiitos hienosta kommentista. Minäkään en ymmärrä näitä lukuisia ärsyttäviä kommentoijia… minusta on kyllä vain hyvä että herättää keskustelua.

  3. rolle

    Tällaisiin kommentteihin törmää jatkuvasti:

    Hyvä vaan että vetäs ittensä kaapelista kattoon. Päästiin eroon taas yhdestä yhteiskunnan mätäpaiseesta. En osoittanut enkä osoita minkäänlaista kunnioitusta tätä vitun nistiä kohtaan tai ketään muuta, joka väittää että olis ansainnut elää.

    En vaan voi käsittää miten voi ajatella ihmisestä näin. Ja vastaavia kommentteja saa siis jatkuvasti muutkin – kuten minä – eikä tarvitse olla kuin masentunut tai köyhä.

    Empatiaa tästä Suomen maasta ei tunnu löytyvän yhtään…

  4. Jasu

    Kirjoitat paljon, mutta asiaa. Usein kuin puhutaan huumeiden käyttäjistä kuin ne olisivat jotain eläimiä. Ei lainkaan ihmisiä. Ja kukaan kun ei voi tietää omaa elämäänsä eteenpäin, mitä siellä nurkan takana odottaa. Huumeongelmien taustalla on lähes poikkeuksetta aivan jotkut muut syyt kuin itse aineet.

    Mietitäänpä sitä kaveria, joka kamppailee oman käyttönsä kanssa ja yrittää lopettaa. Mikä on meidän viesti hänelle? ”Tsemppiä! Mä jeesaan sut ylös tosta suosta!” vai ”Vitun ruikuttaja, itse olet soppasi keittany ja yksin saat sen kauhoa”. Sen verran olen noitten käyttäjien vierellä tarponut, että tiedän sen vieressäkulkijan tien olevan kivinen ja todella pitkä. Ja siinä kysytään luottamusta ja sisukkuutta. Pettymyksensietokykyä isolla P:llä.

    Mutta silti, ihmisoikeudet on narkomaanillakin. En minä, eikä kukaan muukaan, ole ihmisenä yhtään arvokkaampi. Lopputuloshan on joka tapauksessa, että paskoja me olemme kaikki :-D

    http://latelehikoinen.wordpress.com/

  5. Punasilmäinen

    Kyllä löytyy, empatiaa nimittäin. Jos nyt muutamia suomalaisia laukaisee jotain poikkipuolista sanomaan suustaan, niin turha sitä on alkaa arvostelemaan koko kansaa ja leikkiä niin kyllästynyttä suomalaista. Itse suomalaisena en pidä siitä, että maatamme arvostellaan negatiiviseen sävyyn joidenkin anonyymeinä jätettyjen viestien takia (negatiivisten sellaisten).

    Itse olen ollut jonkinasteinen huumausaineiden käyttäjä tai oikeastaan edelleenkin lievähkö sekakäyttäjä, mutta siltikään minulta ei heru hirvestä sääliä näitä yhteiskunnan harteille syytöksiä laukovia aineiden käyttäjiä tai alkoholisteja vastaan. Heillekin useimmiten on samat kortit jaettu mitä esim, nyt vaikka minulle tai minun ystävilleni. Hekin olisivat voineet vetää kaikki sossusta tai kelalta saamansa rahat suoneen, nenään tai savuna keuhkoon, mutta järki kieltää tekemästä niin.

    Jani vaan ei olllut sitten niin vahva, kaveripiiri oli huono ja perhesuhteetkin oletettavasti aika kehnot: ”Äitikin vaan aina ryyppää”.

    Katsottuani elokuvan/dokumentin huomasinkin, että Janin heikkouksista huolimatta hänellä oli siinä porukassa edes jonkinlaisia positiivisia ajatuksia, eikä vierittänyt ongelmiaan muiden niskoille, samalla tavalla kuin esim. se eräs hänen kaverinsa joka soitti piikki kädessä sosiaalitoimistoon ja uhkaili, että jos ei massia tule, niin alkaa sitten tekemään keikkaa tms, johon Jani tokaisi ”Et sinä voi heitä syyttää”.

    Mutta ajatus lähti nyt hieman leijailemaan, vaikka minun piti sanoa vain, että minua elokuva liikutti suuresti ja osittain huvittikin. Elokuvan loputtua minulla oli niin sekavat tunteet, jotka jatkuivat monta päivää ja mietin vain tuota elokuvaa.

  6. Punasilmäinen

    Viestissäni vilisee lukemattomia kirjoitusvirheitä, mutta älkää niistä välittäkö. Ajatuksien virratessa ja suu vaahdossa tulee tuollaista jälkeä. Aina ei jaksa ennalta tarkastaa viestiään :)

  7. rolle

    Jasu, Kiitos hyvästä kommentista. Juuri kyseinen asia minua harmittaa, että narkkareita ei oikein pidetä edes ihmisenä. Ärsyttää ja hämmentää se kun jotkut ihmiset nostavat itsensä toisen yläpuolelle. Ihmisiä me kaikki olemme, ja kaikki teemme virheitä. Kunnioitan suvaitsevaisuutta, enkä voi ymmärtää rankkaa suvaitsemattomuutta.

  8. Ajatteleva

    Kyllä sitä vaan miettii et miksi tuo leffa on K18, koska tuostahan sitä sais hyvää REALISTISTA opetusmateriaalia juuri niille, joiden elämää tuo eniten tällä hetkellä liikuttaa, kyllä minun mielestäni 15 vuotias on valmis katsomaan tuon leffan ja pystyy käsittelemään noita asioita ja pohtimaan sitä vaikka porukalla, koko luokan kesken esimerkiksi.
    Mielestäni juuri tälläinen ns. shokeeraava materiaali on kaikkein parasta pistämään ihmiset miettimään asioita.
    © Jenni,17

  9. rolle

    Ajatteleva, Olen samaa mieltä. Mitä nyt kirosanoja viljeltiin ja huumeiden käyttöä näytettiin – kukaan selväpäinen ja järkevä nuori ei ottaisi mallia, olen siitä satavarma.

  10. Punasilmäinen

    Se minkä takia narkkareita pidetään huonompina ihmisenä, johtuu yleensä juuri siitä , että he saavat samalla tavalla etuuksia kuin muutkin ”samassa jamassa olevat”, mutta käyttävät rahansa narkkaamiseen ja sillä tavalla syyttelevät yhteiskuntaa ja kanssaihmisiä heidän huonosta voinnistaan. Valitettavasti ns. hyvinvointiyhteiskunnan huonot puolet ovat juuri siinä, että kaikkensa yrittävät ja päänsä selvänä -kurjista oloista huolimatta- pitävät tahot laitetaan samaan kastiin ihmisten kanssa, jotka eivät vain kerta kaikkiaan ole kykeneväisiä selviytymään täällä, vaikka mahdollisuuksia olisi.

    Tietenkin on ihmisiä, jotka tarvitsevat apua enemmän kuin toiset ja paljon tukijoita ympärillä, mutta hyvin ja valittettavan usein auttava käsi ei edes välttämättä kelpaa siinä vaiheessa kun pitäisi punnita täysin raitis elämä tai huumeiden tuoma euforia, tai jopa mielikuvitusmaailma, johon on helppo paeta.

    Pakko täälläkin on olla tahoja, jotka potkivat edes hieman perseelle ja yrittävät auttaa. Jos pelkästään mentäisiin päihderiippuvaisten ehdoilla, olisi tilanne sama. Valitettavasti ketään ei voi väkipakolla auttaa, elle hän halua itse apua. Sääli ei auta ketään ottamaan itseään niskasta kiinni, vaan enemmänkin säälin varjolla saadaan monesti lupa jatkaa entiseen malliin.

    Miettikää sitä.

  11. rolle

    Punasilmäinen, Minusta perseelle potkiminen ja auttaminen ei aina kuulu samaan lauseeseen. Ne ketkä perseelle potkivat eivät välttämättä ole todellisia auttajia. Kannattaa muistaa että huume- ja päihdeongelmat ovat usein seuraus, ei syy.

    Lainaan dosentti Mikko Salasuota (via):

    Pääsy huumehoitoon on Suomessa järjettömän hankalaa, tuskallista ja jopa pelottavaa. Tiukat seulat pelottavat, säännöstelty lääkitys pitää ehkä vieroitusoireet kurissa, mutta tekee muut ongelmat entistä konkreettisemmiksi.

    Tekisi mieli kysyä hoitaako yhteiskuntamme vakavissa päihdeongelmatapauksissa väärää ongelmaa. Eikö näihin hauraisiin ihmisiin tulisi panostaa jo ennen ongelmien räjähtämistä? Kysymys olisi kuitenkin typerän naiivi, sillä nyky-Suomessahan ei juuri mielenterveysongelmia hoideta, päihdeongelmista puhumattakaan.

    Kyse ei ole siitä kelpaako auttava käsi, vaan siitä onko auttavia käsiä, ja jos on niin millä keinoilla auttaminen tapahtuu. En ihan usko että huumeiden käyttäjät ovat mielellään eskapisteja, kuten tästäkin dokumentista kävi ilmi.

  12. Punasilmäinen

    ”Minusta perseelle potkiminen ja auttaminen ei aina kuulu samaan lauseeseen. Ne ketkä perseelle potkivat eivät välttämättä ole todellisia auttajia. Kannattaa muistaa että huume- ja päihdeongelmat ovat usein seuraus, ei syy.”

    No tuossa ensimmäisessä olet oikeassa, mutta täytyy muistaa se, että narkomaani ei myöskään jatkuvalla hoivaamisella parane, päinvastoin. Siinä vaiheessa kun ihmisesta voi alkaa käyttämään nimitystä ”narkomaani”, säätää hän muutaman kiekon, pillerin, unssin, gramman tms takia vaikka ja mitä. Tiedän narkomaaneja työkseen hoitavia tahoja, mikä sinällään ei minusta asiantuntiaa tee, mutta jotain se kertoo tästä karusta faktasta, että hoitoon pääsevistä vain muutama prosentti saadaan kuiville. Siellä siis todellakin on ihmisiä, jotka keksivät -jopa hoidossa ollessaan- kaikki mahdolliset konstit, miten vapaa-ajalla saadaan säädettyä jotain kamaa.

    Mutta mitä tulee tuohon dosentin lausuntoon, niin sen voi nyt kumota jo ihan pelkällä maalaisjärjellä: kyllä suomessa hoidetaan päihdeongelmaisia ja masentuneita, mutta täytyy muistaa se, että jonot ovat aivan jumalattomat molemmille puolille, resurssit eivät yksinkertaisesti riitä, sekä jatkuvasti hoitokontaktejaan katkova huumeidenkäyttäjä tai masentunut laitetaan sinne jonon perälle, ikävä kyllä näin.

    ”Kyse ei ole siitä kelpaako auttava käsi, vaan siitä onko auttavia käsiä, ja jos on niin millä keinoilla auttaminen tapahtuu. En ihan usko että huumeiden käyttäjät ovat mielellään eskapisteja, kuten tästäkin dokumentista kävi ilmi.”

    Valitettavasti auttamisen tarkoituksena ei missään nimessä uhrautua autettavan puolesta tai antaa autettavan kuluttaa itsensä loppuun omalla kustannuksella. Monista hyvistä yrityksistä huolimatta auttaja pettyy, masentuu ja lopulta on niin voimaton, ettei hän enää välttämättä itse pysty millään tavalla tarjoamaan mitään apua tai edes halua, ettei hän itse pian sairastu.
    Mutta nämä ovat tietenkin asioita, jotka eivät todellakaan ole mustavalkoisia, mutta tämä asia on 100% varma, että kukaan ihminen, joka haluaa pysyä tässä maailmassa, joka ei halua karata omiin mietteisiin, ei tarvitse mieltä turruttavia tai laajentavia aineita. Kyllä siinä omaa minää pakoillaan aika rankasti, jos tarve on kokea uudelleen ja uudelleen se ihana euforia tai päästä sienipäissään kuljeksimaan pelloille ja näkemään näkyjä. Se on puhdasta eskapismia. Piste.

  13. rolle

    Auttaminen on aina eräänlaista uhrautumista, kommentoijista Jasu selittikin asian hyvin kommentissaan.

    Olet eri mieltä, ja ymmärrän kyllä kantaasi.

    Minä olen kuitenkin edelleen sanomastasi huolimatta sitä mieltä että vakavasti ongelmaiset tekisivät itsemurhan ellei päihteitä olisi koskaan keksitty. Jossain sanottiinkin osuvasti että itsetuhoisuus ja päihteet ovat itsemurhan välttämistä. Vakavasti ongelmaisilla on yleensä ristiriitana juuri se että kun haluaa elää, mutta samaan aikaan ei halua elää -> keksii jotain millä eläminen on vähän siedettävämpää.

    Itse tykkään ajatella että kaikesta voi selvitä, myös vakavasta päihdeongelmasta. Esimerkiksi Kari Korhosen olen tavannut, ja hän jos kukaan oli lähellä kuolemaa monta kertaa, ja paljon pahemmassa tilanteessa kuin Jani dokumentissa.

  14. oj

    Lueskelinpa yön tunneilla huvin vuoksi sun blogia ja huomio kiinnittyi tähän kirjoitukseen.

    Aihe herättää jossain määrin tunteita, sillä olen itsekin joutunut ”urallani” jo melko paljon narkomaanien kanssa temuamaan.

    Ennen minulta löytyi jonkin verran sympatiaa alkoholisteille ja nisteille. Ajattelin, että päihteiden käyttö on aina seuraus jostain ja että päihteitä väärinkäyttävää ihmistä tulee ymmärtää ja keskittyä hoitamaan pääasiassa häiriökäyttäytymistä aiheuttavaa ongelmaa. Olen edelleen jokseenkin sitä mieltä, että päihteiden ongelmakäyttö johtuu jostain taustavaikuttajasta (itsetunto-ongelmat, masennus, jne).

    Kuitenkin, mitä enemmän olen päihteiden käyttäjien kanssa tekemisissä, sitä vähemmän heistä pidän. Trendi on alalla yleinen; en itse tunne ketään sairaanhoitajaa, lääkäriä, ensihoitajaa tai poliisia joka pitäisi narkomaaneista, heidän parissaan työskentelystä tai pitäisi heidän hoitamistaan ensisijaisen tärkeänä.

    Terveydenhuollon työntekijät joutuvat pakon alla katsomaan kun samat alkoholistit ja nistit ravaavat katkolla hoitamassa itsensä yhteiskunnan rahoilla sellaiseen kuntoon, että päihteiden käyttöä voidaan kotiin päästyä jatkaa. Yhtä lailla vaikkapa ambulanssin henkilökunta joutuu kärräämään samoja alkoholisteja ja nistejä useita kertoja viikossa sairaalaan kun nämä vetävät itseltään tajun pois valitsemillaan aineilla, jotkut jopa tietoisesti.

    Parhaassa tapauksessa jossain toisaalla joku oikeasti kipeä potilas, vaikkapa leluun tukehtuva pikkulapsi, todella tarvitsee apua joka tässä tapauksessa lähetetään matkaan naapurikunnasta kun oman kylän ainoa ambulanssi on katsomassa sitä samaa vakijuoppoa tai -nistiä joka neljännen kerran samalla viikolla makaa jossain kylällä sammuneena, loppupeleissä täysin omasta valinnastaan.

    Itseäni eniten päihdeongelmaisissa, eritoten nisteissä, vituttaa silkka kusipäisyys. Nistit osaavat vaatia yhteiskunnalta jos minkälaista tukea ja palvelua, mutteivät koe itse olevansa lainkaan vastuussa omasta elämästään ja hyvinvoinnistaan. Syytetään yhteiskuntaa omasta päihdeongelmasta ja kun avun piiriin lopulta päästään, auttavaa kättä purraan surutta.

    Korvaushoitolääkkeiden jakoa odotellessa pengotaan sairaalan naulakkoon jätettyjä takkeja lompakon löytymisen toivossa. Kaikki arvotavaralta vaikuttava irtaimisto lähtee matkaan kun silmä välttää. Välillä käydään hakemassa lääkkeet sovitusti ja välillä ollaan viikkoja poissa ilmoittamatta, jonka jälkeen ilmestytään takaisin ja oletetaan automaattisesti, että päästään takaisin korvaushoito-ohjelmaan. Jos lääkkeiden ottoa ei valvo silmä kovana ja tarkasta asiakkaan suuta lääkkeenoton jälkeen, katoavat pillerit taskuun ja ne myydään tai käytetään myöhemmin suonensisäisesti. Ylipäätään ihmetyttää miksi lääkkeenottoa pitää valvoa jos henkilö itse tosissaan haluaa päästä irti huumeista (niinkuin korvaushoitoon hakevilta edellytetään).

    Sympaattiselta vaikuttavaksi kuvailemasi elokuvan päähenkilö Jani rahoittaa käyttöään varastamalla esimerkiksi autoja. Elokuvaa katsoessa kauhistellaan kun Jani tunkee neulaa suoneen, mutta ketään ei esimerkiksi kiinnosta kun jonkun auto varastetaan eikä syyllinen luultavasti jää ikinä kiinni (paitsi sitä auton omistajaa seuraavana aamuna töihin lähtiessä).

    Ottaisitko sinä Janin kaltaisen narkomaanin ja tämän kavereita luoksesi asumaan, tarjoaisit tälle asuinsijan ja ruokaa, kuuntelisit tämän murheita ja koittaisit auttaa tätä toipumaan päihdeongelmastaan parhaan osaamisesi mukaan? Menetkö sinä auttamaan kun näät Janin kaltaisen narkomaanin jossain makaamassa tiedottomana?

    Ihmiset hyssyttelevät miten päihdehuolto Suomessa on huonossa jamassa (en väitä etteikö olisi), mutta kuitenkin automaattisesti olettavat, että sen kuntoon järjestäminen on jonkun muun tehtävä.

    Elokuvan katsoneille ihmisille tekisi monelle hyvää päästä kokeilemaan joksikin aikaa narkomaanien kanssa päivittäin tai viikoittain työskentelevien arkea, joka voisi ennestään avartaa näkemystä päihdeongelmasta ja kaikista siihen liittyvistä lieveilmiöistä.

  15. rolle

    oj, Kiitos kommentista. Ymmärrän kantasi täysin. Tämä on ärsyttävän kaksipiippuinen asia. Päänsä sekaisin laittaneiden huono käytös johtuu kuitenkin nimenomaan päihteestä, ja siitä että elämä on vain niin sekaisin ja puretaan pahaa oloa välinpitämättömyyden muodossa eri tavoin.

    Ulkopuolisille tulee usein selkeä kuva narkomaaneista; ”He ovat vain nistejä ketkä eivät välitä mistään muusta kuin huumeen saannista”. Jos olet dokkarin katsonut niin tiedät että Janikin halusi pois siitä maailmasta, ja yritti lopettaa, mutta painotti sitä miten vaikeaa se on. Ja kai se on kun on niin vahvat fyysiset ja psyykkiset riippuvuudet, ympäristö, kaikki.

    En itse jaksa katsella edes humalaista kotonamme, ja painotankin aina että meile tullaan päihteettömänä.

    Tiedän että minulla on vahvat mielipiteet, mutta eikö niitä saa kertoa jos ei ole valmis tekemään asioille jotain? Onhan jo mielipiteen ilmaiseminenkin eräänlaista vaikuttamista. En oleta että joku automaattisesti hoitaisi asiat kertomalla vain mielipiteeni esimerkiksi Suomen päihdehuollosta…

    Vaikea asia, mutta en kuitenkaan toivo narkkareillekaan kuolemaa. Ihmisiä hekin ovat.

  16. Rovaniemi Tapahtumat

    […] Reindeerspotting “ Pako Joulumaasta | Rollemaa.org […]