Rollen leffa-arviot

Mayhem on väkivaltainen, brutaali, mutta omalla tavallaan myös hauska elokuva. Pidän The Walking Deadista tutuksi tulleesta Steven Yeunista ja hänen eräänlaisesta karismastaan. Samara Weavingingin bad girl habitus puree myös. Raaka non-stop äksöni pitää otteessaan ja meno on kuin Crankin ja Belko Experimentin hybridiä. Hampaita kiristyttävän riemastuttavaa veripalttua. Ohjaaja Joe Lynch on aiemmin tunnettu elokuvasta Wrong Turn 2, joka ei ollut hääppöinen, mutta nyt on kyllä rima nostettu! odottamaton, yllättävän hyvä pätkä.

Insidiouksen uusin elokuva nivoaa hyvin yhteen aiempien leffojen tapahtumia, jos vain jaksaa olla kärsivällinen. Aiempien tapaan elokuva on hyvin mietitty. Tykkäsin että elokuvaan oli silti löydetty uusia piirteitä, vaikka tarina alkaa jo tuntua tutulta. Näyttely on hyvää, karmivuutta lisääviä efektejä on saatu yksinkertaisilla asioilla aikaan ja jumpscareja ei onneksi ole kovin montaa. Erityisesti aikaelementti on yhä sellainen asia, joka saa Insidious-elokuvassa suun ammolleen, erityisesti tässä elokuvassa. Odotin täyttä kuraa, yllätyin positiivisesti. Suositeltava pätkä.

The Shape of Water on Guillermo del Toron uusin luomus. Pidän del Toron tyylistä, myös tämän elokuvan hahmoista ja tunnelmasta. Tämä ei ole mikään Pan's Labyrinth, mutta ei tarvitsekaan olla. Ameliémainen tapahtuman kuljettelu, soundtrack, vahvasti 60-luvun miljöö ja erinomaiset näyttelijät tekevät tästä elokuvasta poikkeuksellisen. Varsin omituinen myös tavallaan, kokeilunhalua on löytynyt.

Pidän elokuvassa myös viittomakielestä, joka liippaa läheltä omaa arkeani. Myöskin tietynlainen opetus erilaisuudesta ja tietynlaisesta paikan hakemisesta tässä maailmassa kiehtoo erityisen paljon. Puutteina mainittakoon ajoittainen hidastempoisuus, ehkä liiallinenkin eriskummallisuus sekä jotkut hahmojen kummalliset maneerit, jotka eivät tunnu liittyvän mihinkään.

4 Oscarin elokuvaksi hieno pläjäys, mutta en tiedä onko kuitenkaan ihan silti paras ohjaus, soundtrack, tuotesuunnittelu ja vuoden elokuva loppupeleissä. Erittäin hyvä, mutta ei mikään ilmiömäinen.

Tämä arvostelu saattaa sisältää miedohkoja spoilereita, joten jos aiot katsoa elokuvan, lue se vasta katsomisen jälkeen. Tätä Netflix-uututta olin odottanut, enkä pettynyt! Pidän aivan vallattomasti tämänkaltaisista seikkailu-scifimysteerielokuvista. Natalie Portmania on ilo nähdä hieman tavallisesta poikkeavassa, vakavassa roolissa. Oscar Isaac on myös oma varma itsensä. Elokuvan tahti on hidas, mutta mukaansatempaava. Soundtrack ja äänimaailma ylipäätään on johncarpentermaisen hyytävä, piinaavan pahaenteinen.

Minua ei yleensä kauhuelokuvat hätkähdytä, mutta Annihilationissa on upean karmiva tunnelma. Minua piinaa psykologiset asiat, kuten peilikuvat, joita tässä on osattu hyödyntää loistavasti. Samoin kaiken kurjuus ja itsetuhon psykologia sekä metaforamaiset opetukset tietynlaisesta elämän karuudesta ovat Annihilationissa mieleeni. Kokonaisuutena tässä on tieteiskauhuelokuva, jota suosittelen, jos jompi kumpi genreistä säväyttää yhtään.

Annihilation on ennenkaikkea kaunis, trippimäinen, unenomainen. Plussaa vahvoista naispääosista.

The Void on mörköscifin indietuotantoa, mutta kaukana kotikutoisesta. Leffa on visuaalisesti hieno ja pahaenteistä tunnelmaa on osattu tuoda upeasti näyttämölle. Näyttelijät ovat tuntemattomia, joskin Kenneth Welsh on tullut vastaan joskus jossain, ehkä, tai sitten muuten vain muistuttaa liikaa Malcom McDowellia.

Elokuva on erikoinen, omaperäisyydestä plussaa. Paljon ei selitetä, vaan jätetään auki katsojalle. Ehkä liiankin auki. Pahuus on hienosti kuvattu. Hahmot eivät niin kiinnostavia kuin voisivat olla. Katsottava pätkä ja voin sanoa viihtyneeni. Silti odotin jotain vielä parempaa...