Matkalla työhaastatteluun

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 10 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Viime päivinä en ole ehtiny pahemmin kirjoittelemaan. Koneella ei ole tullut oltua, jos myöhäisiltoja ja öitä ei lasketa. Musiikkikurssilla on ihan mahtavaa. Porukka on todella mukavaa. Meillä on oma bändi jonka kanssa ollaan harjoiteltu jo pari biisiä. Itse soittelen bassoa ja koskettimia.

Eilen oli laulutunti, ja yllätin itsenikin. En nimittäin ole mikään laulaja, vaikka lauluääneni kohtalainen onkin. Olen lisäksi aina ollut arka esiintyjä, enkä ole tykännyt laittaa ääntäni kuuluviin edes porukassa. Tämä poikaporukka on kyllä sen verran kiva että kaikki paineet katosivat heti laulutuntien alkaessa. Lähti stemmat ja kaikki. Falsetissa tosin, mutta eihän niitä mies muuten voi vetääkään?

Juuri nyt olen junassa, matkalla kohti Helsinkiä. Olen menossa Espooseen työhaastatteluun. Kyllä, luit oikein. Sain keskiviikkona yllättävän puhelun, ja annoin mielestäni itsestäni hyvän kuvan. Vaikuttivat ainakin kiinnostuneilta. En minä varmaan muuten reissussa olisi. Itse työpaikka tulee olemaan käsittääkseni kuitenkin Jyväskylässä. Web-koodarin paikka siis kyseessä. Kerron aiheesta lisää ehkä myöhemmin.

Hyvää siis kuuluu! Äksöniä riittää, ja olen siitä tyytyväinen. Kyllä se vaan on taas todettava että pitkään neljän seinän sisällä oleminen ja sosiaalinen sulkeutuminen pistää päänupin sekaisin. Jotenkin muut ihmiset – nimenomaan ne mukavat ja iloa tuovat ihmiset – saavat perusmielialan vakiona virkeäksi.

Rytmi on alkanut kääntyä oikeaan suuntaan, vaikka uniongelmia on hieman edelleen. Mutta kun tämä elämä on lähtenyt jo muutenkin näin hyvin raiteilleen niin eiköhän loputkin asiat siitä lutviudu.

Olen juuri saapunut Tikkurilaan. Matkustan hyvin kevyesti. Kommunikaattorille on mukana neljä akkua, joista 3 kestää täydessä rasituksessa 3-4 tuntia. Koko matkan netinkäyttö ja tavoitettavuus on siis turvattu. Tämä haksaamani puhelin on kyllä melkoinen henkireikä. Tuunattu putty taitaa olla se tärkein sovellus. Seuraavana tulee verkkoselain, Googlen GPS ja Gmail.

Minulla on päällä hieman tavallisesta poikkeavat asiallisemmat kuteet. Tällaisena menisin töihinkin. Kuvaa en jaksa täällä junassa näppäistä, mutta päälläni on talvitakin alla Intelin kangaskauluspaita, jalassa mustat samettihousut ja mustat laivakengät. Hiukset puhtaat, kammatut ja ponnarilla.

Ihan pikkuisen jännittää, mutta se kuuluu asiaan. Tällainen tilanne on minulle uusi. Toivotaan parasta. Adjöö.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 32-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

2 kommenttia

  1. Elämä raiteillaan | Rollemaa.org

    […] Espoon reissun jälkeen mietin myös Rollemaan funktiota, että onko järkevää kirjoittaa elämästään nettiin. Mutta toisaalta eipä se vapaa-aikani ole tähänkään asti vaikeuttanut työnhakua. Miksi sitten edes mietin että bloggaaminen vaikuttaisi haitallisesti johonkin? Ehkä siksi koska en muista mitä kaikkea olen tänne joskus kirjoitellut. Ehkä masennushistoriani, tai jotkut muut asiat saattavat antaa minusta epätoivotun kuvan, aivan päinvastaisen mitä väitän olevani. […]