Loma-ajan ajatuksia – väsymisestä, tekemisestä ja sen ilosta

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , .

Heinäkuu ollut lomaa, eikä vielä ei ole hinkua töihin. Tässä vaiheessa yrittäjäkaverit todennäköisesti hämmästelevät, ”mitä?”. Ensi viikolla alkaa taas arki ja sen hulinat, ainakin puoliksi, sillä Lotalla alkaa koulu vasta elokuun toisella viikolla.

Loman aikana on ehtinyt levätä ilman suunnitelmia. On ollut mukava puuhailla kaikkea aivan muuta kuin koodaamista. Otin tavoitteeksi, etten tee mitään monimutkaista, mutta kyllä sitä tuli hieman koodattuakin, pieni Tweeten app -teema, omiin tarpeisiin.

En hirveästi peleistä välitä, mutta kasasin pahvilaatikkoon vanhan PC:n, jonka pyhitin retropeleille. Vanhojen MS-DOS-pelien lisäksi on tullut tahkottua mm. Red Alert II Yuri’s Revengeä. Sitä pelaa yhä paatuneet retropelaajat moninpelinä netissä. Parhautta!

”Tekemättömyys” tuntuu pitkästä aikaa hyvältä, mutta tämä on ollut välttämättömyys, sillä varsinkaan loman alkupuolella ei ollut intoa eikä fiilistä oikein mihinkään.

Tästä asiasta on jotenkin ahdistavaa kirjoittaa, sillä blogiani lukevat tuttavat. Vaikeammista asioista kirjoittaminen on kuitenkin ainoa mitä minulla on, mutta toivon, että et tee turhia johtopäätöksiä.

”Burnis”

Loppukeväästä oli loppuunpalanut olo. En usko että koin täydellisen burniksen, mutta aika lähellä se varmasti oli. Kuusi blogia, yritys, kaksi vilkasta lasta, jatkuva kiire, jne. joskus liika on liikaa.

Monena aamuna oli vaikea nousta ylös sängystä, ei siitä tyypillisestä syystä, että aamuisin en vain lähde käyntiin kuten yleensä, vaan siitä, että ei vaan kykene toimimaan. Ei myöskään pelkästään siksi, että en ollut nukkunut edellisenä yönä juuri ollenkaan ja sama unettomuus jatkunut kuukausitolkulla vaan myös siksi, että fiilis ja jaksaminen on välillä ollut poissa. Se fiilis on jo aamulla herätessä sellainen mikä on normipäivänä kahdeksan tunnin intensiivisen työpäivän jälkeen, tiedäthän, ”turha edes aloittaa mitään isompaa kun ei saa mitään aikaiseksi”.

Ellen pitäisi yrityksestäni, työnkuvastani ja työpaikastani niin paljon, olisi ollut ehkä jopa pieni tauko paikallaan, mutta tiesin että edessä odottaa kuukauden loma. Minulla on tapana painaa eteenpäin, vaikka olisin jo pidempään jaksanut huonommin. Joitakin muutoksia onneksi tehtiin.

Olen yhden burniksen kokenut kahdeksan vuotta sitten, vaikkakin siihen liittyi myös keskeisenä vaikuttajana masennus. Lääkärille meneminen oli vaikeaa, mutta tuhat kertaa helpompaa kun ei ollut oma yritys kyseessä ja tuuraavia tekijöitä löytyi aina. Yrittäjänä ei ihan heti viitsisi laittaa pillejä pussiin, vaikka olisi kuinka vaikeaa. Mentävä läpi harmaan kiven, sillä itse ainakin koen niin, että tämä on ainutkertainen mahdollisuus (lue myös tekstini Leipäjonosta yrittäjäksi).

Loma tuli oikeaan saumaan. Nykyään on ”vain” yleinen ahdistuneisuushäiriö, mutta välillä tuntuu että sekin on aika rampauttava. Tiedän kuitenkin burnoutin keskeiset tunnuspirteet, joista hälyttävintä ovat se, että itselle ennen kivat asiat eivät enää tuota samanlaista mielihyvää tai se, että edes tehokkaat päivät eivät tunnu itsestä niin tuottoisalta.

Tuntuu, että etenkin yrityskulttuurissa on heikkoutta puhua asioista tai väsyä. En tiedä mistä tämä mutu/fiilis oikein tulee, ehkä ihan pelkästään siitä, että kovin moni yrittäjä ei ole hirveän avoin, jos pääkoppa ei toimi. Asiat niellään, koska ”yrittäjä jaksaa”. ”Tähän on ryhdytty, pieni väsymys kestetään mukisematta”. Teen sitä itsekin, siksi sanon. Huonoja päiviä ei nyt tähän lasketa. Tuskin olen lähipiirissäni ainoa, joka on väsähtänyt.

Jatkoa ajatellen en oikeastaan vielä tarkkaan tiedä mikä olisi toimivin ratkaisu. Paras varmasti kehittää omaa yritystään siihen suuntaan, että ei hoitaisi aivan kaikkia asioita itse. Tai jotain muuta. Jää nähtäväksi, mitä syksyllä kehitellään. Pitää opetella ajattelemaan vähän itsekkäämmin, tai ainakin niin että virtaa riittäisi paremmin.

Lomalla olen saanut osan vanhaa intoa takaisin, mutta vielä esimerkiksi bloggailu samaan vanhaan tahtiin on takkuista. Ei oikein innosta aina tweettaillakaan. Pahinta on se, että omatkaan mielenkiinnon kohteet ei välttämättä kiinnosta, ne mistä aiemmin nautti. Pää tuntuu olevan edelleen aika sumussa. Mutta eiköhän se tästä, sekaisin oleva unirytmi vielä kohdilleen, nyt kun on alkanut saada untakin. Lomalla tulee nukuttua kyllä kahdeksasta kymmeneen tuntiin, mutta yleensä aamuyöstä puoleenpäivään, mikä on vähän huono juttu.

Lue seuraavaksi:  Osaisinpa olla

Väsymyksestä vielä

Somecon Twitter-persoona Jani Lilja kirjoitti heinäkuun alussa mainon artikkelin otsikolla Onnellisuusupseerin uupuneet kasvot. Luen tekstin välillä uudelleen, sillä vaikka Jani on aivan erilainen ihmisenä kuin minä, väsymys-asiassa meillä on paljon yhteistä. Paniikkihäiriö on minullekin tuttu ja vaikka en asiasta viitsi puhua, saan kohtauksia edelleen tiheimmillään joka toinen viikko. Yleensä yöaikaan kun en saa nukuttua ja ahdistun liikaa. Silloin yleensä herätän vaimon, jolloin tilanne helpottaa. Työasioihin nämä eivät suoraan liity, vaan määrittelemättömään ahdistukseeni. Toki stressi ja väsymys boostaa ahdistusta ja ahdistus väsyttää, jolloin kierrettä on vaikea katkaista.

Olen kärsinyt kroonisesta väsymyksestä vuosikaudet, mutta pahiten se puhkesi ehkä vuoden 2013 dissosiaatioepisodin jälkeen, kun en enää ahdistukseltani pystynyt nukkumaan, mutta kyllä se on ollut enemmän tai vähemmän läsnä aina. Kaikki, jotka minut tuntevat, tietävät että Rolle ei ole aamuihmisiä ja on usein hereillä yön pikkutunneilla. Joskus se on toisaalta kivaa, kun pääsee hoitamaan asioita silloin kun maailma nukkuu, toisinaan riesa.

Osasyynä väsymykseen on tietysti myös toimeliaisuuteni – rakastan tekemistä, sillä tietynlainen kiireisyys pitää minut järjissäni. Silloin ajattelen vähemmän syvällisiä ja olen näin ollen vähemmän ahdistuneempi. Se on parasta, jos siis virtaa riittää. Olen tuotteliaisin ilta-aikaan ja yleensä ”normaaleiden” ihmisten nukkumaanmenoaikaan aivoni eivät vielä kykene sammumaan.

Toukokuussa tuli täyteen neljä vuotta yrittäjyyttä (onnea minä, me!). Töitä on tullut paiskittua yötä päivää, aivan tukka putkella, koska se on niin mukavaa ja hommia on tarpeeksi.

Punainen lanka? mikäs oli pointti?

En halua kuulostaa taas valittajalta (tuntuu, että jokainen tekstini täällä henkilökohtaisen blogini puolella käsittelee samaa aihetta), vaan kertoa asioista avoimesti. Kyllähän minä jaksan, kun vaan optimoin tekemistäni, kehitän ja järkeistän asioita. On aivan mahtavaa tehdä asioita, joista tykkää, eikä keskittyä liian moneen asiaan yhtä aikaa. Hyvästä jaksamisesta kertoo se, että tehdyistä asioista tulee hyvä mieli ja niistä on ylpeä. Olen saanut tätä intoa takaisin ja odotan innolla alkavaa loppuvuotta ja toivon että niitä parhaita fiiliksiä syntyy taas töissäkin.

Tuntuu, että pitää hieman karsia elämästään asioita, joille ei ole aikaa. Voisin tietysti tehdä aina sata kertaa enemmän, mutta se ei ole järkevää. Musiikkihommat ja pari blogiakin on vuosien varrella tullut pistettyä tauolle. Paras tehdä niitä muutamaa mieluisaa asiaa ja tehdä ne hyvin kuin revetä kymmeneen suuntaan ja palaa loppuun.

Varsinaista pointtiahan tekstissä ei taas ole, vaan tämä on enemmänkin ”kuulumisbloggaus”, kuuluisaa ajatusten latomista ylös. Kun asiat tiedostaa, niitä on helpompi kehittää. On entistä selkeämpi fiilis, miten jatkossa aion touhuilla. Olen myös kirjannut ylös joitakin työhön ja elämään liittyviä henkilökohtaisia tavoitteita ylös loman aikana. Kaikkeen voi vaikuttaa ja vain hullu polkee paikallaan.

Muista että sinulla on omassa elämässäsi valta tehdä asioita. Oravanpyörään ei kannata jäädä edes yrittäjänä. Jos joku tökkii, asiaan pitää tulla muutos.

Tsemppiä loppuvuoteen!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 28-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan digialan yrittäjä, verkkosivujen tekijä, myös sosiaalisen median asiantuntija ja koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Suurin osa päivästä kuluu hevimusiikin ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

1 kommentti

  1. Pete

    Jossain Aasiassa, kuten Japanissa, on sellainen armoton kulttuuri, että ihmisiltä edellytetään tavallaan kahdenlaisia kasvoja: on työelämään ja arkeen kuuluva ilme ja sitten on yksityisesti vaikka perheenjäsenten kanssa käytettävä ilme. Matti- ja maijameikäläiset joutuvat pitämään korrektin ”naamarin” valtaosan ajasta esillä ja panttaamaan todellista mielentilaansa. Se kuulostaa tosi uuvuttavalta. :-/

    Tossa lisää: https://en.wikipedia.org/wiki/Honne_and_tatemae