Arkisto avainsanalle "loma"

Avainsanalla "loma" tägättyjä artikkeleja Rollemaassa on tällä hetkellä yhteensä huimat 15 kpl.

5 min lukukokemus

Paluu arkeen – mietteitä menneestä ja tulevasta

Kirjoitin viime vuonna loman viimeisellä viikolla kirjoituksen "Loma-ajan ajatuksia – väsymisestä, tekemisestä ja sen ilosta". On hämmentävää lukea tekstiä, sillä fiilikset ovat tänä vuonna samoihin aikoihin aika täsmälleen samat.

Teksti jatkuu vielä. Lue loppuun.

2 min lukukokemus

Tabula rasa – muuton jälkeiset kuulumiset

Täytyi lähteä takki tyhjänä ja aivot narikassa kuitenkin kirjoittelemaan tuntemuksia, vaikka silmät lupsattaa niin että kohta nukkumatti vie mennessään. Ihan hullu heinäkuu, vaikka olisi ennen lomalle jäämistä luullut toisin.

Teksti jatkuu vielä. Lue loppuun.

2 min lukukokemus

Kesän odottelua

Viikonloppuisin ei oikein jaksa mitään muuta kuin löhötä. Toiset eivät viihdy viikonloppuisin sisällä kotona, mutta minä suorastaan nautin siitä kun saan vain olla.

Avatar photo

Rolle kommentoi viimeksi 12 vuotta sitten 1 muun lisäksi. Katso mistä puhutaan.

2 min lukukokemus

Epäonnen viikko

Viikon sisään tapahtuneita ikäviä asioita: Amelii kuoli Maisa-hamsteri kuoli tänään Kallis HTC Desire Z -puhelimeni putosi vessanpönttöön. Perheeni jälkeen teknologia ja laitteet ovat minulle tärkeintä maailmassa ja asia vaikuttaa näin ollen vähän liikaakin psyykeseeni.

Avatar photo

Rolle kommentoi viimeksi 13 vuotta sitten 2 muun lisäksi. Katso mistä puhutaan.

1 2 3