Vilkas sunnuntai. Kahvia vaimon kanssa, 8km lenkki jäällä, Mastodon-päivitys, tämmöstä, tämmöstä ja tämmöstä. Ihan kaikkea en saanut tehtyä mitä aamulla suunnittelin. Mutta se on sellaista. 90% riittää.

Aikainen herätys aamulla. Uusi viikko, täältä tullaan taas.

”Futuristisuus” on hauska konsepti. Ihmiset tottuvat arkeensa helposti ja pitävät asioita itsestäänselvyyksinä. Mutta paljon on muuttunut joka vuosikymmen.

Aamulla älypuhelimeni herättää minut niin, että älykodin valot ja televisio menevät päälle. Keitän kahvit automaattisella laitteella, joka jauhaa pavut. Toinen laite vaahdottaa maidon. Älysormukseni kertoo miten olen nukkunut ja millaiset stressitasoni ovat. Älykelloni näyttää tulevat tapahtumat ja ilmoitukset eri netin palveluista.

Kahvit juotuani kirjaudun sisään Zwiftin virtuaalimaailmaan. Valitsen treenitasoon sopivan lenkin, sovellus myös ehdottaa vauhtiryhmää. Älymattoni on valmiudessa, edessäni on 34 tuuman näyttö, josta voin seurata itseäni juoksemassa Pariisin riemukaarella virtuaalisesti. Sykevyöni rintakehällä näyttää sykkeeni reaaliajassa ja sisäkenkäni anturi näyttää juoksunopeuden ja kilometrit. BookBeat lukee äänikirjaa tuplanopeudella langattomien nappikuulokkeideni kautta korvakäytävääni, jotta voin ”lukea kirjaa” samalla kun juoksen.

Internetin avulla saan yhteyden tuhansiin ihmisiin yhtä aikaa ympäri maailman. Tekoälyassistenttini muistuttaa, että kannattaa syödä ennen kuin iskee migreeni. Kofeiiniappini kertoo milloin kofeiinin vaikutus lakkaa ja minkä kellonajan jälkeen ei kannata enää juoda kahvia, jotta ei mene yöunet. Musiikkisovellukseni suosittelee uutta kuunneltavaa ja kotiteatterisovellukseni kertoo mitä katsoa seuraavaksi.

Taskussani on tietokone, jonka prosessointiteho on niin valtava, että sillä voi pyörittää paikallista tekoälymallia vaikka ilman Internet-yhteyttä. Voin kysyä tietä paikassa, jossa ei ole kenttää tai opiskella Maya-kansan historiaa lentokoneessa. Puhelimeni ei ole enää oikeastaan soittamista varten, vaan sen avulla voin koodata, chattailla, kuvata 8K-videota, piirtää, nauhoittaa viestejä, konseptoida, suunnitella, suunnistaa paikasta toiseen ja maksaa laskut.

Kaikki edellä mainittu on ollut vuosia arkipäivää, mutta en olisi voinut kymmenvuotiaana kuvitella millaista elämä on nyt, vuonna 2026. En usko myöskään, että edes ennen autoja osattiin ajatella millaista on, kun koko maailma mullistuu ja paikasta toiseen pääsee nopeammin. Joskus tuntuu, ettei kehitystä juurikaan tapahdu, mutta kyse on perspektiivistä. Kehitys vain kiihtyy.

Vielä ei ole lentäviä autoja, mutta ihan hetki sitten ei uskottu edes kosketusnäyttöpuhelimiin, tekoälyyn tai itsestään ajaviin autoihin. Litteä näyttökin oli utopiaa vielä joitakin vuosikymmeniä sitten, mutta eipä siinä mennyt kuin silmänräpäys ja taulumalliset näytöt tulivat kaikkialle. Nyt on kaareutuvia näyttöjä, eikä kukaan enää muista syviä kuvaputkia.

Edistyksellisyys on hämmentävää. Mutta niin se menee. Kaikki muuttuu jatkuvasti. Myös minä muutun. Sinä muutut. Kunnes muutumme kaikki mullaksi.

Koodirivien määrä vain kasvaa kasvamistaan. Ylityötunteja kertyy. Eipä niitä yrittäjällä laskeskella muutenkaan, kumpaakaan. Mutta nyt voisin esimerkiksi nukkua.

Flow-tiloja on ollut suhteellisen paljon siihen nähden, että yöunet ovat edelleen 5-6h joka yö. Liian vähän. Ei auta yhtään se, että uneksin lähinnä koodaamisesta.

Kirja-appini prototyyppi edistyy. MVP on nykyään mahdollista muutamassa päivässä…

Tänään onnistun lopettamaan työt kuudelta. Tämä on jatkuvaa harjoittelua. Joudun ottamaan kaikki keinot käyttöön, eli laittamaan itselleni muistutuksia ja taivuttelemaan itseni kirjoittamaan asiat ylös seuraavaa päivää varten.

Iltapäivällä jaksan rivakan mattolenkin, vaikka tiukkaa tekee. Päivän muutoslokilla on 30+ asiaa. Ilmeisen tuotteliaat tunnit, vaikka ei tunnu siltä. Tailscale funnel ei ole toiminut pariin päivään (ks. GitHub-kommentti), joten vaihdoin Cloudflare Tunneliin. Kaikki saa tehdä itse…

Vapautuneen vapaa-ajan pyhitän app-kehittelyille. Ihan kuin ei muuten tekemistä olisi. En pääse vieläkään vapaaksi kirja-app-vertailuista ja siitä pakkomielteestä, että kaiken on oltava kuten haluan. Tämä OCD tuskin hellittää ennen kuin saan Next.js webappiksen MVP:n valmiiksi…

PS. Supremacy kuunteluvuorossa. On hyvä kirja. Huomaan pystyväni kuuntelemaan englantia tuplanopeudella. Kielitaito on kehittynyt huimasti vuosien varrella. Ei se ennenkään mikään paska ole ollut, koska käytän englantia päivittäin lähes kaikkeen, mutta jo jonkin aikaa töissä ehta amerikkalainen pitää huolta siitä, että englantia tulee puhuttua enemmänkin. Nykyään ajattelenkin jo osin englanniksi. Suomi ja viittomakieli vallitsevat kotona, mutta toinen puoli aivoista käyttää englantia pärjätäkseen.