Seinissä on nyt maalia ja reiät ovat piilossa. Seitsemän seinää, kuusi tuntia. Iso kiitos tyttärelle ja veljelle, jotka auttoivat homman maaliin (heh, näitkö mitä tein?).

Olen stressannut ja ahdistunut tästä urakasta jo pitkään. Vakiomaalarikaverimme jostain syystä ei tullutkaan maalaamaan, joten päätimme hoitaa homman omin voimin. Hyvinhän tuo meni.

Nyt ei ole voimia kirjoitella pidemmästi. Se oli sellainen lauantai se.

Sähköhammasharjani sanoo itsensä irti. Sen moottori on reistaillut jo aiemmin, mutta nyt se pysähtyy lopullisesti. Lenkillä jalat tuntuvat jälleen tönköltä. Asfaltilla juokseminen ei oikein nyt toimi. Juoksen silti viisi ja puoli kilometriä vielä aika keskivertoajalla, vaikka kuvittelen vain hölkänneeni. Suihku ja aamupala venähtää ja myöhästyn hieman yhdeksästä, toisaalta yrittäjänä voi välillä ottaa tietynlaisia vapauksia, kun ei ole mitään sovittua aamusta.

Päivä on omituinen muutenkin. Alkuperäisen suunnitelman blokkaa aina jokin toinen hoidettava asia. Eipä tule koodattua tänäänkään juurikaan. Eipä se toisaalta haittaakaan. Olen monen roolin mies ja osaani jokseekin tyytyväinen. Rooleja voisi varmaan kuitenkin järkeistää tulevaisuudessa. Ehkä minun ei enää tarvitse koodata niin paljon.

Kolmen aikaan kaikilla on kiire baariin. Minä jään hoitamaan pari työjuttua ja karkaan irtokarkkistoksille. Fiilis on jotenkin todella matala. Ehkä se on tämä jämäviikko ja kaaoksen tuntu näiden parin päivän ajan. Olen hyvin levännyt syysloman jälkeen, mutta parin päivän työviikko tuntuu siltä, ettei ehdi saada mitään aikaiseksi, vaikka juna puksuttaa eteenpäin ihan normaalisti. Ehkä tämä viikko on vain otettava tällaisena, eikä miettiä asioita liikaa.

Kotona pistän heti Overwatchit tulille. Pelaan muutaman tunnin menestyksekkäästi, sitten kyllästyn.

Kääpiösitrus tekee kuolemaa. Se tarvitsisi talvehtimisen aikaan tilan, jossa olisi 5-15 celsiusta lämmintä. Meillä ei ole kellaria, ullakkoa tai kylmiötä. Voi olla, että kasvi kuolee tuohon. Harmillista.

Viikonloppuna odottaa seinien maalausurakka. En saanut ammattilaista apuun, mutta hoituneehan tuo meiltäkin. Veljen pyysin apuun. Ahdistaa etukäteen koko urakka, mutta ainakin säästyy rahaa. Eiköhän se hyvin mene.

Nyt en mieti enempää. Iskee pian huolet ja murheet. Leffa pyörimään.

Herään hyvissä ajoin ennen kellon herätystä 5:30. Näköjään olen innoissani. Loma on ohi ja viikon ensimmäinen työpäivä on tänään. Lähden kuuden jälkeen juoksulenkille. Aamu on säkkipimeä, mutta ei sentään ole kylmä. Tällainen muutaman asteen sateinen keli toimii tavallaan aivan hyvin lenkillä. Juokseminen ei kuitenkaan suju ihan niin hyvin kuin on tarkoitus, päinvastoin, se on katastrofi. Jalat kipeytyvät heti alkuun, etenkin vasen jalka. Noin kolmen kilometrin vaivalloisen hölkän jälkeen joudun vaihtamaan kävelyyn. Ei sitä väkisin viitsi runnoa läpi.

Kävelykin menee kinkkaamiseksi. Jotenkin jalka ei ota askelta nyt ollenkaan, ei kertakaikkiaan. Ja minä kun luulin, että kaikki on viikon tauon jälkeen ihan OK. Maanantaista keskiviikkoon ei mitään ongelmia tai merkkejä ongelmista. Hyvin meni tiistainakin kymmenen kilometriä, nyt ei edes paria kunnolla. Mitähän ihmettä?

Lähden pojan kanssa samaa matkaa koululle ja siitä poikkean Espresso Houseen. Juuri ennen kahvilaan astuessani eteeni tulee jonottamaan koko Suomi. Ensin olen ajoissa, mutta sitten yht’äkkiä myöhässä. Otan takeaway-kahvin, pistän töpinäksi ja riennän terapiaan.

Terapiasessio syyslomatauon jälkeen on rönsyilevä ja sekava, tai siltä se ainakin tuntuu. En oikein osaa kertoa yhtä asiaa ja jutut poukkoilevat kauas menneisyyteen, kun pitäisi ehkä keskittyä lähiviikkojen tapahtumiin. No, ei se ole niin justiinsa. Tunnin puhumisen jälkeen meditatiivinen sessio. Rentoutusbiisi muistuttaa isälleni tekemääni ambient-kappaletta:

Tästä tulee mieleen, että voisi ehkä tehdä joskus ambient-levyn, jonka nimi olisi ”Relaxation Tape”. Ehkä toteutan tämän idean oikeasti joskus. En ota stressiä kuitenkaan tästäkään.

Kymmenen pintaan vihdoin toimistolle. Tuntuu olevan äksöniä. Molemmat neuvottelutilat on varattu ja jokainen on työn touhussa. Alan perkaamaan loputonta tehtävälistaani. Pian on lounasaika. Sitten neukkariin. Ja taas istutaan, toista palaveria putkeen. Lopulta on päivä ohi. Mihin aika katosi?

Töiden jälkeen afterit lässähtävät, kun baari onkin kiinni. Mitä ihmettä? Kummallista, kun kyltti ovella sanoo ihan muuta. Ei sitten. Porukka hajaantuu koteihinsa. Ehkä joku toinen päivä.

Kotona näpytän vielä hetken tietokonetta, mutta sitten muistan, että olen unohtanut ostaa melatoniinit kotiin tullessa. EI muuta kuin takaisin ulos sateeseen. Aion kokeilla iltaisin melatoniinin nappaamista, minulla kun on tunnetusti hieman viiveellinen sisäinen rytmi. En haluaisi valvoa myöhään ja olla aamuisin väsynyt, kun kuitenkin arkisin seitsemältä pitää olla jo menossa.

Veera tulee lopulta kotiin. Halaamme pitkään. On ollut ikävä. Saan maustettuja kahvupapuja tuliaiseksi. Laitan pizzat tilaukseen huolimatta siitä, että päivällä mässäilin calzonen Kebab Housessa lounaaksi. Mutta jotain kivaa tähän iltaan saatava ja etenkin rouvalle, kun urheasti jaksoi monta yötä vieraassa paikassa. Mukavaa, että oma rakkain on taas täällä. Koti ei ole enää aavetalo.

Tänään piti kirjoittaa jotain syvällisempää ja järkevämpää, mutta ei tästä mitään tule. Parempaa onnea huomenna.

Herään viimeiseen syyslomapäivään. Ankean harmaa keskiviikko. Tiistai on ollut lopulta mahtava. Illan kruunaa loistava elokuva.

Lapset lähtevät kouluun, poika yhdeksään ja tytär kymmeneen. Tämän jälkeen teen itselleni aamukahvin, syön aamupalan, sitten pientä koodailua, musiikkia soimaan. Hyvä fiilis, ahdistus loistaa poissaolollaan. Elvyttelen hieman irkkiteemaani ja päivittelen jotain vanhentuneita ohjeita Pulinan sivuille.

Aurinko ei pilkahda koko päivänä. Taivasta peittää tasaisen valkoinen sumuverho. On kuin taivaankannelle olisi lätkäisty valtava paperiarkki. Ulos katsominen herättää negatiivisia tunteita. En taida lähteä lenkille tänään.

Käyn puolen päivän jälkeen kaupassa. Tuotuani ruoat kotiin alan tekemään ruokaa. Rakettispagetti ja kastike onnistuvat hyvin. Haen Manun iltapäiväkerhosta (”jälkkäristä”) neljältä. Ruoka uppoaa lapsille, kuulemma tosi hyvää. Olen iloinen.

Ajatukset pysyvät enimmäkseen hyvin poissa töistä, mutta välillä ne karkaavat huomiseen. Huominen on huomenna. Nyt on nyt.

Korkkaan Pepsi Max Mangon ja menen Overwatchin pariin. Päivää on vielä jäljellä…

Herään seitsemältä. Ei meinaa saada silmiä auki, vaikka unta on alla melkein kahdeksan tuntia. Lapsille aamupala silmät ummessa. Kun poika on lähtenyt kouluun, heittäydyn sänkyyn. Avaan seuraavan kerran silmäni kymmenen jälkeen. Uni on tehnyt hyvää, olo on mitä mahtavin. Laahustan keittiöön ja teen itselleni aamupalaa. Juon kahvit rauhakseltaan ja pian poika tuleekin jo kotiin.

Kuten eilenkin, koti tuntuu aavetalolta. Ei tämä vain ole mitään ilman Veeraa. Luulin osaavani olla itsekseni, mutta kyllä tämä pirun outoa on. Ikäväkin jo on. Ehkä se on tämä loma, kun en ole kehitellyt itselleni mitään ihmeellistä tekemistä. Oman musiikin säveltäminen ei nyt oikein innosta, mutta pianoa olen soittanut. En aio ottaa stressiä mistään, enkä ole ottanut. Teen vähän SEO-juttuja, mutta en veny liikaa ”työhommiin”. Nautin tästä.

Mietin lenkille lähtemistä pitkin päivää. Ensin ajattelen skippaavani, mutta olo on sen verran hyvä, että Lotan kotiintullessa päätän lähteä juoksemaan. Se kannattaa, sillä olo on mitä mainioin. Saan hyvin pidettyä vauhtia yllä, eikä mihinkään säre. Maanantai-iltana vasenta jalkaa rupesi taas kovasti kolottamaan, mutta nyt sekin on kuin muisto vain. Ehkä se oli vain rasitusta siitä, kun yht’äkkiä taas juostaan viikon tauon jälkeen. Näin se on nähtävä, sillä jalka toimii taas pirun hyvin. Syksyn parhaita kympin polkuja.

Kotiin tullessa nälkä on huutava. Olen unohtanut taas syödä. Tilaamme McDonald’sista nugetteja. Vetäsen parikymmentä naamariin. Röyh. Burp. Ruoan päälle saunaan. Pojan kanssa aina ilo istua lauteilla. Pelleilemme vähän vedellä. Naurattaa ja hymyilyttää. Tänään on hyvä fiilis.

Lapset ovat aivan naatteja jo kahdeksalta. Päivä on ollut touhukas. Puoli yhdeksään mennessä talo on taas hiljainen.

Hoidan pyykit, tiskit, huonekasvit. Sitten taas ihmettelen, mitähän seuraavaksi. Silmät tuntuvat väsyneeltä jo itseltänikin. Mutta vielä haluan pelata, katsoa elokuvan tai molemmat.

Mukava lomatiistai, jonka aikana aika on parhaimmillaan pysähtynyt. Kuin olisi eliniän elänyt. Näitä lisää.