Mikä lokikirja?

Rollemaan kapteenin lokikirja on Rollen kevyt päiväkirja ja päivittäinen kirjoitushaaste. Tavoitteena on kehittää mielenterveyttä, kirjoittamisharrastusta ja madaltaa kynnystä itseilmaisuun.

Kiinnostaako saada reaaliaikainen ilmoitus uudesta tekstistä? Liity Rollen tekstit Telegram-ryhmään!

Tottakai!

Harmaa perjantai

Sähköhammasharjani sanoo itsensä irti. Sen moottori on reistaillut jo aiemmin, mutta nyt se pysähtyy lopullisesti. Lenkillä jalat tuntuvat jälleen tönköltä. Asfaltilla juokseminen ei oikein nyt toimi. Juoksen silti viisi ja puoli kilometria vielä aika keskivertoajalla, vaikka kuvittelen vain hölkänneeni. Suihku ja aamupala venähtää ja myöhästyn hieman yhdeksästä, toisaalta yrittäjänä voi välillä ottaa tietynlaisia vapauksia, kun ei ole mitään sovittua aamusta.

Päivä on omituinen muutenkin. Alkuperäisen suunnitelman blokkaa aina jokin toinen hoidettava asia. Eipä tule koodattua tänäänkään juurikaan. Eipä se toisaalta haittaakaan. Olen monen roolin mies ja osaani jokseekin tyytyväinen. Rooleja voisi varmaan kuitenkin järkeistää tulevaisuudessa. Ehkä minun ei enää tarvitse koodata niin paljon.

Kolmen aikaan kaikilla on kiire baariin. Minä jään hoitamaan pari työjuttua ja karkaan irtokarkkistoksille. Fiilis on jotenkin todella matala. Ehkä se on tämä jämäviikko ja kaaoksen tuntu näiden parin päivän ajan. Olen hyvin levännyt syysloman jälkeen, mutta parin päivän työviikko tuntuu siltä, ettei ehdi saada mitään aikaiseksi, vaikka juna puksuttaa eteenpäin ihan normaalisti. Ehkä tämä viikko on vain otettava tällaisena, eikä miettiä asioita liikaa.

Kotona pistän heti Overwatchit tulille. Pelaan muutaman tunnin menestyksekkäästi, sitten kyllästyn.

Kääpiösitrus tekee kuolemaa. Se tarvitsisi talvehtimisen aikaan tilan, jossa olisi 5-15 celsiusta lämmintä. Meillä ei ole kellaria, ullakkoa tai kylmiötä. Voi olla, että kasvi kuolee tuohon. Harmillista.

Viikonloppuna odottaa seinien maalausurakka. En saanut ammattilaista apuun, mutta hoituneehan tuo meiltäkin. Veljen pyysin apuun. Ahdistaa etukäteen koko urakka, mutta ainakin säästyy rahaa. Eiköhän se hyvin mene.

Nyt en mieti enempää. Iskee pian huolet ja murheet. Leffa pyörimään.

Tässä kirjoituksessa on 297 sanaa.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 34-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää