Mikä lokikirja?

Rollemaan kapteenin lokikirja on Rollen kevyt päiväkirja ja päivittäinen kirjoitushaaste. Tavoitteena on kehittää mielenterveyttä, kirjoittamisharrastusta ja madaltaa kynnystä itseilmaisuun.

Kiinnostaako saada reaaliaikainen ilmoitus uudesta tekstistä? Liity Rollen tekstit Telegram-ryhmään!

Tottakai!

Maanant… eikun, torstai

Herään hyvissä ajoin ennen kellon herätystä 5:30. Näköjään olen innoissani. Loma on ohi ja viikon ensimmäinen työpäivä on tänään. Lähden kuuden jälkeen juoksulenkille. Aamu on säkkipimeä, mutta ei sentään ole kylmä. Tällainen muutaman asteen sateinen keli toimii tavallaan aivan hyvin lenkillä. Juokseminen ei kuitenkaan suju ihan niin hyvin kuin on tarkoitus, päinvastoin, se on katastrofi. Jalat kipeytyvät heti alkuun, etenkin vasen jalka. Noin kolmen kilometrin vaivalloisen hölkän jälkeen joudun vaihtamaan kävelyyn. Ei sitä väkisin viitsi runnoa läpi.

Kävelykin menee kinkkaamiseksi. Jotenkin jalka ei ota askelta nyt ollenkaan, ei kertakaikkiaan. Ja minä kun luulin, että kaikki on viikon tauon jälkeen ihan OK. Maanantaista keskiviikkoon ei mitään ongelmia tai merkkejä ongelmista. Hyvin meni tiistainakin kymmenen kilometriä, nyt ei edes paria kunnolla. Mitähän ihmettä?

Lähden pojan kanssa samaa matkaa koululle ja siitä poikkean Espresso Houseen. Juuri ennen kahvilaan astuessani eteeni tulee jonottamaan koko Suomi. Ensin olen ajoissa, mutta sitten yht’äkkiä myöhässä. Otan takeaway-kahvin, pistän töpinäksi ja riennän terapiaan.

Terapiasessio syyslomatauon jälkeen on rönsyilevä ja sekava, tai siltä se ainakin tuntuu. En oikein osaa kertoa yhtä asiaa ja jutut poukkoilevat kauas menneisyyteen, kun pitäisi ehkä keskittyä lähiviikkojen tapahtumiin. No, ei se ole niin justiinsa. Tunnin puhumisen jälkeen meditatiivinen sessio. Rentoutusbiisi muistuttaa isälleni tekemääni ambient-kappaletta:

Tästä tulee mieleen, että voisi ehkä tehdä joskus ambient-levyn, jonka nimi olisi ”Relaxation Tape”. Ehkä toteutan tämän idean oikeasti joskus. En ota stressiä kuitenkaan tästäkään.

Kymmenen pintaan vihdoin toimistolle. Tuntuu olevan äksöniä. Molemmat neuvottelutilat on varattu ja jokainen on työn touhussa. Alan perkaamaan loputonta tehtävälistaani. Pian on lounasaika. Sitten neukkariin. Ja taas istutaan, toista palaveria putkeen. Lopulta on päivä ohi. Mihin aika katosi?

Töiden jälkeen afterit lässähtävät, kun baari onkin kiinni. Mitä ihmettä? Kummallista, kun kyltti ovella sanoo ihan muuta. Ei sitten. Porukka hajaantuu koteihinsa. Ehkä joku toinen päivä.

Kotona näpytän vielä hetken tietokonetta, mutta sitten muistan, että olen unohtanut ostaa melatoniinit kotiin tullessa. EI muuta kuin takaisin ulos sateeseen. Aion kokeilla iltaisin melatoniinin nappaamista, minulla kun on tunnetusti hieman viiveellinen sisäinen rytmi. En haluaisi valvoa myöhään ja olla aamuisin väsynyt, kun kuitenkin arkisin seitsemältä pitää olla jo menossa.

Veera tulee lopulta kotiin. Halaamme pitkään. On ollut ikävä. Saan maustettuja kahvupapuja tuliaiseksi. Laitan pizzat tilaukseen huolimatta siitä, että päivällä mässäilin calzonen Kebab Housessa lounaaksi. Mutta jotain kivaa tähän iltaan saatava ja etenkin rouvalle, kun urheasti jaksoi monta yötä vieraassa paikassa. Mukavaa, että oma rakkain on taas täällä. Koti ei ole enää aavetalo.

Tänään piti kirjoittaa jotain syvällisempää ja järkevämpää, mutta ei tästä mitään tule. Parempaa onnea huomenna.

Tässä kirjoituksessa on 496 sanaa.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 34-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää