Tämänpäiväisessä lokissa en viitsi avata mieleni maisemia. Se on tunnelmaltaan tänään oheisen kuvan maailmaa.

Iltapäivällä kuitenkin helpottaa ja lähdemme kahville. Tällä kertaa on outoa olla kahvilla vasta iltapäivällä. Koko päivä on kadonnut kirjaimellisesti mustaan aukkoon. Tätä se on.

Onneksi huomenna pääsee rentoutumaan töihin ja huolet ja murheet unohtuvat hetkeksi.

Ajattelen siirtäväni vain tunnit uuteen järjestelmään, mutta ihan täysmittainen yli 7 tunnin työpäivä siitä tulee sittenkin. Mutta on wörtti.

Ilta menee lapsista huolehtimisessa ja sushin syömisessä. Salin joudun skippaamaan migreenin takia. Vähän ankea päivä jotenkin. Huomenna parempi.

Koitan harjoitella positiivisuutta ja affirmaatioita, joten tässä nyt muutama työviikon päätteeksi:

• Rolle, sinä olet kone!
• Hitto, miten hyvä viikko, huh huh! Hienoa Rolle!
• Esitelmä ajanseurantajärjestelmän uudistuksesta meni hienosti ja henkilökunta tykkäsi! Upea juttu, kovaa kamaa!
• Hyvä sinä, olet ihan huippu!

Koitan jopa uskoa näihin. Terapeuttini mielestä pitäisi joskus muistaa kehua myös itseään, eikä aina vain muita. Opettelen.

Tässä kuva seinästä, sellainen tuli vastaan:

Pitkästä aikaa Tampereelle. Kaksi asiakastapaamista, molemmat sujuvat hienosti. Kolmannen latten kohdalla alkaa kofeiini tuntumaan elimistössä. Kadulla tulee näyttelijä Eero Aho vastaan, se Louhimiehen Tuntemattoman Sotilaan Rokka.

Tuntuu hyvältä olla kotona. Vaikka ihan kiva reissu, kestää loppuviikko palautua. En pidä matkustelusta.