Klassisia klassikkoja

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 16 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 17-vuotias.

Ah. Oh. Pääsiäisen kunniaksi päätin kuunnella classikkoja pitkästä aikaa, oikeastaan kuuntelin koko eilisen päivän. Ja pitkäperjantain. Playlistillä soi seuraavat levyt: The Best of Mozart (1756-1791), Gilels, Kogan, Rostrophovich – Haydn, Mozart, Schumann Trio for Piano, Violin and Cello (2002), Mozart Amadeus Wolfgang – Requiem (1760), Tschaikowsky, Sibelius – Vilin Concertos (1958-1791) ja Jean Sibelius – Symphony No. 2, Valse Triste, Finlandia (1960-1980). Mutta nyt lähden syöpöttelemään Golden Rax Pizzapuffettiin velipoikien kanssa.

19:32 – Jälkeen mässäilyn
En sentään ylensyönyt, vaikka täyteen itseni ahdinkin. Söin kahdeksan pizzapalaa. Yh. Huomiseksi tuli varmaan läksyjäkin mutta en jaksa huolehtia niistä ainakaan vielä. Eilen katsoin pari leffaa, jotka jaksoin jopa arvostella! Nyt aion tehdä jotain mukavaa… laittaa vaikka uusia kuvia nettiin. Aamulla oli parasta kun menin ulos ja kaikki suli ihanasti ja ilma oli viileä mutta ei kylmä. Otin kuistilta kuvia kun yöllä jäätyneistä jääpuikoista tippui vettä. Huomenna alkaa taas kärsimys, mutta pitää ottaa se positiivisesti. Olenhan enemmän optimisti kuin pessimisti.

Pääsiäislomalla en tavannut ketään kavereistani, enkä oikeastaan halunnutkaan. Halusin nukkua pitkään, rentoutua, katsoa leffoja (nyt on kolme telineellistä. Olen oikea keräilijä) pitää ikkunaa auki ja tykittää klassista musiikkia ja rentoutua. Rentoutua… niin tein. Siinä meni pääsiäinen, rentoutuessa klassisen musiikin (toki välillä muunkin musiikin, älkää haukkuko oudoksi) rauhassa ja olemalla rento. Viimeinen lomapäivä ja rupesin ajattelemaan että mitä jos ei olisikaan ystäviä. Mitä jos olisin aina niinkuin tämän pääsiäisen. Kuolisin todennäköisesti yksinäisyyteen kun nytkin on jo välillä turhan yksinäistä. Ei siinä ettenkö pidä yksinolosta, mutta välillä ei vain jaksa ketään vaikka voisi todellisuudessa jaksaakin. Se on vähän outo, ristiriitainen juttu. Näin unta vanhasta luokastani. Kaipaan vanhaa luokkaani. Vanhoja koulukavereita näkee niin tosi harvoin. Olisinpa päässyt sinne Lyseoon… kaikki parhaat on siellä, kaikki vanhat tutut. Cynkkari haisee, koska kukaan siellä ei ole oikein minun tyyppiäni…

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 32-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä