Kissalla yhdeksän, ihmisellä yksi

Eipä ole tuota tekstiä syntynyt pitkään aikaan. Tällä hetkellä termi ”pitkä aika” käsittää sellaiset kuutisen päivää. Torstaina tosin tuli rykäistyä Ancaran uusimmasta sinkusta arvostelu, mutta yhden biisin arvostelujutun kirjoittaminen ei kauaa aikaa vaadi. Hieman on ollut laiskuutta, väsymystä, masennusta. Tiistaina olin töissä vain pari tuntia, kun kurkkukipuni kävi sietämättömäksi. Päätin etten tartuta sitä vähää porukkaa, sillä syysloman takia esimerkiksi harjoittelijat olivat kaikki lomailemassa. Terveysaseman tietokannat olivat kaatuneet, mutta sain pari tuntia odoteltuani sairaustodistuksen käteeni.

Keskiviikon ja torstain usean tunnin mittaiset päiväunet auttoivat, sillä perjantaina olin taas hyvin työkykyinen. Osaa ja arpaa asiaan saattoi olla myös vaimon ostamalla Finrexinillä, jota ryystin pariin otteeseen kerran. Onneksi pöpöt kuolivat nopeammin kuin viime kerralla, jolloin kärsin flunssasta yli kaksi viikkoa. Lotalla on edelleen nuhaa, mutta luulen että se loppuu pian.

Mitäs tässä muuta? Leppoisaa perhe-elämää, töissäkäyntiä, tietokoneilua. Ei minun elämääni paljon mahdu, kun puolet ajasta menee myös kärsiessä henkisesti. Masennus on raakaakin raaempi sairaus, eikä siitä tunnu pääsevän yli millään. Se vaikuttaa koko elämiseen, jaksamiseen, olemiseen. On joutunut parsimaan hieman ihmissuhteitakin kasaan mielen alavireisyyden ja sen aiheuttamien ongelmien takia. Yritän olla kiva ja kiltti. Ilkeä tai epäkohtelias en ole koskaan, mutta negatiivisuus näkyy mm. poissaolevuutena, alavireisyytenä, työkeytenä, välinpitämättömyytenä, surullisuutena, sisäänpäinkääntyneisyytenä.

Mutta se niistä negatiivisuuksista. Perjantai oli aivan ihana. Oikeasti olen edelleen sitä mieltä, että mikään ei voita perjantai-illan saunaa omassa rauhassa tai perheen kanssa, muutamaa puolukan makuista jääkylmää long drinkiä (piste i:n päälle), saunan jälkeistä tunnelmaa suihkuntuoreena olohuoneen sohvalla, samalla kun tytär kiljuu ja tv:stä tulee niinkin arkista kuin Big Brother. Se on jotain sitä mitä jaksaa joka arkipäivä odottaa.

Highwayman’s Coat -takki tulee tiistaina ompelimosta ja pääsen pian näyttämään todellisen minäni kansalle. Tämän kuun lopussa avaan oman www-suunnitteluputiikkini nettiin .fi-päätteisen verkkotunnuksen taakse. Eipä tässä tosiaan sen kummempaa. Huomenna jatkuu elämä töiden parissa.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää