Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 14 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 19-vuotias.
Riku pohti aikaa. Itsekin olen monen monta kertaa pysähtynyt miettimään ajankulua, niin tyhmältä kuin se kuulostaakin. Aika kuluu koko ajan, kahdeksan, yhdeksän, kymmenen… sekuntit menevät eteenpäin samalla kun kirjoitan tätä. Kolmetoista.
Lapsena usein tuli valitettua sateisena kesäiltana tai jouluaattona isukille että ”aika kuluu hitaasti”, johon isä vastasi ”kuule poika, se menee älyttömän nopeasti” tai muuta vastaavaa. Aika on kiehtova elementti. Vuosi äkkiseltään ajateltuna on pitkä aika, mutta sitten kun miettii miten nopeasti viime vuosi menikään…
Yleensä jos ihmisellä on sellaista tekemistä, josta tykkää niin aika kuluu nopeammin. Aika kuluu nopeammin myös silloin kun sitä ei ajattele (sanoisin että 80 prosenttia ajasta). Sitten tulee nopeuden määrittely, joka liittyy myöskin aikaan. Nopeus ja hitaus ovat ajan määreitä. Menee hankalaksi.
Kuusivuotiaana kävelin Tammirinteen Ala-asteelle metsän läpi. En koskaan mennyt siitä mistä olisi pitänyt mennä, vaan kävelin omaa reittiä. Kun pari vuotta oli kulunut ja yhä kävelin samasta kohtaa, siihen oli muodostunut polun alku. Pikkuhiljaa muut ihmiset tajusivat reitin paremmaksi ja koirien kävelyttäjät rupesivat tallomaan ”minun” polkuani. Nyt vuosien jälkeen siinä on ihan kunnon polku.
Aika on outo käsite kiireessä ajateltavaksi, joten lopetan tähän. Muistakaa että aika ei pysähdy, vaan kulkee koko ajan eteenpäin. Aika on rahaa vain Roope Ankalle, joten olkaa stressaamatta.
Kiire bussiin! Jatkan samasta aiheesta ehkä sitten kun on aikaa.
