Surkeaa sisällöttömyyttä

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 15 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 17-vuotias.

Riku pohtii sisällöttömyyttään. Minäkin pohdin sitä valitettavan useasti blogimerkinnöissäni. No, ainakin on jotain, mistä syntyy tekstiä. Pitäähän sitä jotain kirjoittaa säännöllisesti, jotta sivu ei näyttäisi täysin kuolleelta. Oli sisältönä sitten turhaa jauhamista tai vuoden skuuppi.

Pitäisi ruveta ottamaan “päiviä talteen”, vaikkapa kännykkään. Useimmissa kännyköissä kun on kalenteri ja sinne saa päivien kohdalle lisättyä muistutusta, muistiinpanoa ja sen semmoista. Niin mitäpäs jos kirjoittelisi aina pieniä huomioita sinne ja sitten purkaisi sen blogimerkintään? Taattua juttua joka päivä.

Ihan hyvä idea. Ainoa huono puoli tuossa on, että sitten kun niitä muistiinpanoja kertyy päivän mittaan, eräänä päivänä ei huvitakaan kirjoittaa blogia ja kaikki sen päivän huomiot ja muistiinpanot menevät hukkaan.

Eilen olin katsomassa Jyp-Jokerit matsia Hippoksen jäähallissa. Huonoa peliä. Todella huonoa. Ensimmäisessä erässä Jokerit teki heti alkuun niin lutkun maalin kuin olla ja voi! Sinuhe Wallinheimo ei ollut hereillä. Loppuerä menikin sitten nysvätessä. Erätauolla joku junioreiden taitoluisteluryhmä teki esityksen. Toisessa erässä Jokerit teki toisen maalin. Loppuerä meni nysvätessä.

Kolmannen erän alussa oli jo pelifiilis menetetty, kun tuntui ettei Jyp saa mitään aikaiseksi. Mutta tulihan se sieltä. Jyp tasoitti kahteen kahteen, jonka jälkeen jokeripelaaja pääsi tekemään melkein tyhjään maaliin, kun jyppiläiset olivat tappelemassa oman päätynsä laidassa. Mutta äkkiäkös Jyp tasoitti pelin kolmeen kolmeen. Mentiin jatko-ajalle, josta ei tullut mitään. Siirryttiin rankkukisaan, jossa Jokerit saivat maalin ja Jyppi ei. Huoh.

Elämä ei ole sentään aivan täysin sisällötöntä. Olen tehnyt leffoja. Polarbearin skeittileffa on tulossa ja sitten ajattelin kuvata päiväni aamuheräämisestä nukkumaanmenoon ja julkaista sen täällä blogissa. Mahtavaa(ko?).

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 32-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä