Raha on tärkeintä elämässä

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 8 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 28-vuotias.

”Raha ei ole tärkeintä elämässä”, ”Raha ei tuo onnea”, ”Itsekehu haisee, todella pahalle, yleensä myös rahalle”. Näistä sanonnoista rohkenen olla eri mieltä. Sen sijaan sanonnoista ”Ei auta suru markkinoilla, rahaa siellä pitää olla”, ”Kaupungis menöö rahaa, vaikkei kukkarua aukaasekkaa”, ”Ei raha puussa kasva” ja ”Kun raha kirstuun kilahtaa niin sielu taivaaseen vilahtaa” olen samaa mieltä. Viimeisimmästä toki vain sen mustan huumorin vuoksi.

Raha herättää ihmisissä tunteita, useimmiten negatiivisia. Köyhät kyykkyyn, rikkaille lisää veroja, sossupummit saunan taakse ja niin edelleen. Suomalainen kateus; ”Yhyy, tuo tienaa enemmän kuin minä”, julkkisten palkat lööppeihin ja omista ei puhuta. Jos satut olemaan työtön, masentunut tai sairas on tilanne vielä huonompi. Jos satut pitämään rahan tienaamisesta tai olet yrittäjä, olet automaattisesti riistokapitalisti. Ärsyttää mustavalkoisuus tässä asiassa, joten keräsin itseni kirjoittamaan aiheesta, vaikka se on ahdistava. Tästä tabumaisesta aiheesta on erittäin vaikea kirjoittaa tai puhua – niin on aina ollut, oli varallisuutta sitten tai ei. Vähävaraisempana kuulostaa siltä kuin kitisisi ja valittaisi, varallisempana tai rikkaampana kuulostaa siltä kuin kerskailisi. Kaikki on yhtä noloa ja hävettävää. Mutta miksi?

Kirjoitus on tarkoituksella pohtiva, käsitellen aiheen kumpaakin nurjaa puolta. Ovatko ghettolaisten elämänmenosta tuon taivaallista tietävät riistokapitalistit todellisuutta ja ovatko köyhät oikeasti yhteiskunnan porsaanreikiä hyväksikäyttäviä luusereita? ehkä molemmat.

Omat taustani eivät ole kovin ruusuiset ja raha onkin kautta aikojen ollut suurin syy elämän perusvireen putoamisen taustalla. Raha ei masenna ja ahdista ainoastaan siksi, että sitä ei koskaan ole tarpeeksi, mutta myös siksi, että se on eräänlainen statussymboli, elämän määrittäjä, ihmisten leimaaja, vallankäytön väline, onnelliseksi tekijä, ongelmien synnyttäjä sekä ratkaisija, hävettävä asia – oli sitä sitten riittävästi tai ei. Raha on aihe, josta edes minä en aina jaksa puhua sen katalysaattorimaisen luonteen vuoksi – usein aihe luo ahdistusta aivan odottamatta ja yllättäen. Silti entisenä ruokajonon vakioasiakkaana tykkään kehua jos vaikka firmallani menee taloudellisesti hyvin, sillä se on henkilökohtainen saavutus, enkä aiemmin pystynyt niin tekemään. Raha voi tuoda onnea, mutta myös murhetta. Raha on asia, josta voi puhua hyvillä mielin vain silloin kun sitä on – jos silloinkaan.

Jos rahaa on riittävästi, yleensä aiheesta ei tarvitse hirveästi keskustella muuten kuin sadattelemalla Suomen hintoja, kansanedustajien palkkoja, verotusta, kritisoimalla yhteiskunnan elättejä tai polkemalla maahanmuuttajia. Tai lainaamalla Fight Clubia. Jos rahat on lopussa, se on monen mielestä ihmisen omaa syytä, mutta vaikka epäsuorasti syytelläänkin, ei osata nähdä sen tuomia ongelmia lähelläkään ja samalla ihmetellään, kun kaveri harvemmin lähtee kahville tai käy kylässä kun ei ymmärretä että taustalla on raha tai että matkat maksaa, bensa maksaa, ruoka maksaa ja huvittelu varsinkin maksaa. Rahojen vähyys ja ”kitkuttelu” ei ole ainoastaan rutiköyhien ongelma, mutta aiheesta puhutaan vähän – ja mitä parempi status tai työpaikka, sitä nolompaa aiheesta on ääneen puhua.

Joidenkin mielestä Suomessa ei edes voi olla köyhä tai vähävarainen, sillä kaikki on automaattisesti ihmisen omaa tuhlaavaisuutta ja kykenettömyyttä säästämään. Onhan siinä tietysti pieni ristiriita, että omistaa taulutelevision, eikä ole varaa ruokaan. Tai puhuu rahanpuutteesta oluen äärellä. Mustavalkoinen ajattelu on kuitenkin tuhoavaa. Ei ymmärretä, että tuo taulutelevisio on voitu saada jostain ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi tai ostaa osamaksulla tai velaksi. Tai että oluellakin käynti saattaa olla erittäin laskelmoitua viihdykettä tai luottokortin avulla eteenpäin lykättyä. Auta armias, jos käytät alkoholia, syöt karkkia tai käyt elokuvissa. Tuhlaat rahaa turhuuksiin! oma vika!

SDM03P88BO

Paperilla kaikki on yksinkertaista ja mustavalkoista. On tulot ja menot, joiden erotus määrää elämänlaadun. Nämä kuitenkin jakautuvat usein yllättävänkin pitkälle. Terveillä on helpompaa, sairailla normaalista elämästä koituu enemmän kuluja. Autottomilla on helpompaa, mutta muukin liikkuminen maksaa. Perheellisillä on enemmän suita ruokittavana ja vuokralla asuvilla uppoaa enemmän tai vähemmän asumiskustannuksiin kuukaudessa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja usein omia menojaan on vaikea kontrolloida niin tarkkaan kuin haluaisi.

Vähävaraisuus kuitenkin on todellisuudessa sitä, että vaikka olisi varovainen tai säästäväinen rahojensa kanssa, eikä koskaan tuhlaisi huvituksiin, joutuisi silti kitkuttelemaan ja useimmiten huvituksiin lähtiessä tietää että jostain puuttuvan summan joutuu repimään tai lainaamaan. Elää ikäänkuin jatkuvassa noidankehässä ja velkabufferissa – jos haluaa tehdä jotain kivaa, joutuu joko olemaan tekemättä tai keplottelemaan ja keksimään keinot selvitäkseen.

Kaikki eivät ole syntyneet perheeseen, jossa vanhemmilla on automaattisesti varaa auttaa lapsiaan. Kaikki eivät ole saaneet ajokorttia tai pesästä poislähtemisrahoja tai tuhansia euroja valmistujaislahjaksi. Mutta eipä silläkään ole merkitystä, sillä aina huonot taloudelliset lähtökohdat eivät ole johtuneet omista valinnoista, vanhempien varallisuudesta tai varattomuudesta – voi olla esimerkiksi joutunut vandalismin uhriksi, maksamaan jonkun toisen velkoja tai oikeudenkäyntikuluja. Oli syyt mitkä tahansa, yhteiskunta on velalliselle tai huono-osaiselle usein armoton. Karenssit, verotus ja yleinen häpeäpaalu.

Meillä ei varsinaisesti oltu köyhiä, mutta ei rikkaitakaan. En käynyt yhdelläkään peruskoulun luokkaretkellä, en viettänyt penkinpainajaisia, en käynyt abiristeilyllä ja jätin kaikki bileet ja maksulliset riennot väliin – en pelkästään siksi, että olen introvertti, vaan siksi että ei ollut varaa. En osannut hirveästi säästää, vaikka meillä pystyi lapsena tienaamaan pikkurahaa kotitöillä, kuten esimerkiksi nurmikonleikkuulla tai suursiivouksella. En juuri matkustellut, eikä siitä ole pariakaan vuotta aikaa kun viimeksi sanoin että en ole käynyt Thaimaassa talvisin asuvan isäni luona siksi koska on ollut niin kiirettä – vaikka todellinen syy oli kyllä lentolippujen kalleus. Sitä on vain niin vaikea myöntää, vaikka muuten avoin onkin.

Blogia kaivelemalla selviää oma taloudellinen menneisyyteni, enkä lähde tässä sitä enempää avaamaan, mutta voin kertoa, että lähtötilanne oli hyvä. Esimerkiksi veljilläni on mennyt tässä suhteessa minua paremmin. Henkilökohtainen konkurssi ei ole Suomessa (välttämättä) elämän loppu, mutta yritykselle se on välittömästi game over, siksi teen kaikkeni yrityksen eteen ja pelaan kuin shakkia kymmenen siirtoa edellä, varman päälle. Omaa taloutta voi onneksi vähän vapaammin puljata, mutta rahattomuus luo ihmisessä ahdistusta, masennusta ja epävarmuutta ja vaikuttaa arkeen melko brutaalisti. Siksi pahimmasta kuopasta aikoinaan noustuani olen käyttänyt viikottain Exceliä ja laskenut budjetin päivätasolle.

Yrittäjänä olen matkalla kohti parempaa elämää, mutta monesti mietityttää miksi hyvinvoinnin täytyy määrittää aina raha. Silloin tällöin yritän unohtaa Excelit ja henkilökohtaisen tilini saldon, mutta ei ilman tietoa rahatilanteesta voi elää. Tavoitteenani on tilanne, jolloin omia raha-asioita ei tarvitsisi miettiä tunnin välein. Se on hyvä tavoite, jota kohti olen kulkemassa.

Rahan ansaitseminen tuntuu mukavalta ja sen puute ahdistavalta, vaikka sen ei välttämättä pitäisikään herättää niin suuria tunteita. Tärkein tavoitteeni on kuitenkin se, että raha ei enää ahdistaisi, eikä määrittäisi ihan koko elämää, hyvässä ja pahassa. Raha tuo onnea ja ratkaisee ongelmia, siksi sitä kannattaa haalia, jos suinkin pystyy. Se ei ole itsekästä, eikä välttämättä riistokapitalismiakaan. ”Raha ei tuo onnea” -sanonta on aivan kukkua – todellakin tuo, ja ratkaisee suurimman osan ongelmista.

Raha ei saisi olla tärkeintä elämässä. Mutta monesti se vain on. Se määrittää kaiken.

Aiheesta muualla

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

8 kommenttia

  1. Nisha

    Hyvaa pohdiskelua jalleen kerran. Minusta tuntuu, etta nuo ”raha ei tuo onnea” jaarittelut tulee yleensa ihmisilta, joilla sita rahaa on – ainakin sen verran, ettei joka paiva tarvitse siita huolehtia. On helpompi olla onnellinen ja keskittya muihin juttuihin kuin elaman perustarpeisiin, jos ei tarvitse murehtia etta saako ruokittua perheensa tai pitamaan katon paan paalla. :/

  2. Rolle

    Tai sitten niin lohdutukseksi vähävaraisilla, jotka eivät osaa ajatella varallisuutta tavoitteena tai määränpäänä – tai ovat kadottaneet sen. ”Ei ole rahaa, mutta ei se raha tuo sitä onnea”. Sanon tämän siksi, koska olen itse ajatellut niin rutiköyhänä ollessani. Mutta mielestäni kumpaankaan ei sovi kyseinen sanonta. Sanonnan alkuun pitäisi lisätä sana ”pelkkä”, sillä tottahan se on, että ei pelkkä raha tuo onnea jos on esimerkiksi kadottanut paloja itsestään jonkin muun elämän osa-alueen suhteen.

    Kiitos Nisha kommentista! Olen saanut jo useita kiittäviä kommentteja tekstistä ja jotain kertoo se, että julkisesti ei ole kuitenkaan uskallettu kommentoida. Aihe on arka. Palaute kuitenkin motivoi itseäni ihan hirveästi, sillä meinasin jättää tämän(kin) kirjoituksen kokonaan julkaisematta.

  3. Eetu

    Näkyykin olevan vanhahko teksti, mutta menköön tämä kommentti.

    Minä luulen kans että tuossa ”raha ei tuo onnea” -hokemassa on kyse juuri siitä, että raha on joillekin täysi itsestään selvyys.
    Mutta toisaalta sillä ehkä yritetään myös sanoa, että kun sitä rahaa ja materiaalista hyvinvointia alkaa olla paljon, ihmiset ei välttämättä osaa tyytyä enää oikein mihinkään. Sanonnan ehkä pitäisi olla ”liikaa rahaa ei tuo onnea” – tukimustenkin mukaan kun rahaa on paljon, se ei enää lisää tyytyväisyyttä. Mutta eipä tuo maksamattomat laskutkaan tosiaan! Toisinaan netissäkin näkyy kommentteja, joissa kirjoittaja vakuuttaa kuinka raha on hänelle täysin turha asia – ehkä pitäisi joku päivä tarjota vastauksena oma tilinumero, johon voi sitten lähettää kaikki ”turhat” rahansa. Ehkä se kultainen keskitie löytyisi sitten…
    Raha kuitenkin on ihan hyvä arvon mitta tavaroille ja palveluille, jonka avulla saadaan pidettyä talouskin pyörimässä.

  4. Hallitukselle sydän?

    Parempi se on sijoittaa rahaa kuin pitää tilillään.

    Olen köyhä kuntoutuksessa oleva nuori työtön, 25 vuotta maailmalla. Olen nuori ja minulla on maailman ihastuttavin samaa sukupuolta oleva kaveri joka on 25 vuotta myöskin… olemme miehiä.

    Minä tienaan 909 euroa, hän ei voi asioistaan päättää, koska hänen hoitokoti päättää menoista mitä hän toimeentulona saa. He ostavat liian kallista ruokaa ja välineitä. Hänen rahoilla!!!

    Hän nyt on valmis muuttamaan omilleen hoitokodista ja sen jälkeen hänen talous ja toivon mukaan masennus paranee. Olen säästänyt, pystyn säästämään, 200-300 euroa kuukaudessa Toshl Financen avulla.

    Säästötililläni on nytkin tuhat euroa, ellei kaksi. Kaverini johon olen ihastunut, ja hän toisinpäin, ei ole edes säästötiliä. Ei ole käynyt koskaan missään, Viro oli kaukaisin kohde. Viime kesänä käytiin rahoillani Saksassa ja on tänäkin kesänä iloinen siitä!

    Nyt hänellä oli tylsää, koska ei ole kavereita PK-seudulla, äiti ja isä ei välitä, mummo ei enää jaksa hänet paikoissa viedä. Eikä hän viitsikään eläkeläisen rahoja käyttääkään. Vien hänet tänä kesänä kylpylään.

    Kysymys on ehkä omasta rahasta, mutta saan kaverini onnelliseksi, ja toki itsekin samalla nautin miten hieno kaveri mulla on. Ei mikään köyhyys, ajoittainen masennus estä meitä kaveeraamasta.

  5. JJJ

    Maksoin juuri vähävaraisen ystäväni laskun, 51 euron bussilipun! Hänellä niin kallis vuokra että jää sen jälkeen käyttörahaa vain 300 euroa ja pitää vielä syödäkin! Ja olen itsekin köyhä, jolla tulot 899 € kk, joista 420 menee vuokraan sis. veden ja saunan!

    Hän on paras ystäväni, vaikka hänellä on masennusta, eikä tuo summa ole minulle paljon – mutta hänelle se on osoitus että välitän! Sossusta hän ei saa penniäkään, koska siellä maksetaan vain suuria ja pitkiä kerta laskuja esim. kotivakuutus vuodeksi.

    Hienoa Nähdä Muitakin Ihmisiä Joilla Sydän!!!

  6. JJJ

    Nyt ystäväni pääsee liikkumaan ainakin tämän kuun uudessa oppilaitoksessa, muuten ei olisi ollut varaa! Rajattomia bussilippuja kuukaudeksi paikallisissa. Nyt hän pääsee asioimaan myös virastoissa ym. Minä tulin hyvälle tuulelle lukiessani tätä blogipostia ja kommentteja. On vielä ihmisiä, joilla on sydän, kun hallitukselta sitä puuttuu. Häpeäisit Juha Sipilä!!!! Ihmisillä ei ole varaa matkustaa ammattikouluun, sillä vuokra syö lähes kaiken ja syödäkin pitää!!!

  7. Jussi

    Moi kaikki, uskoni tähän ihmiskuntaan on palautunut! Olen otettu kommenteista, että niin moni auttaa muita vähempiosaisia, vaikka on itse köyhä ja elää köyhyysrajan alapuolella. Minäkin elän köyhyysrajan alla ja reilusti, vuokra vie yli puolet, mutta säästän pienestäkin.

    On terve mielialaltaan virkeä ihminen. Ystäväni sen sijaan on tällä hetkellä ahdistunut, mutta pahin masennus on takana. Viime viikolla hän tuli pitkästä aikaa ahdistuneena kertomaan, että ei jaksa olla yksin. Minun piti tulla moikkaamaan häntä seuraavaksi päiväksi.

    Tänään hän otti taas yhteyttä jutustelumme jälkeen, että haluaisi lähteä suosikkikaupunkiinsa, johon suhteellisen edullisesti pääsee. Mutta ei ole rahaa. Kolme vuotta sitten hänen ahdistus hellitti siellä. Rahattomana hän ei sinne nyt kuitenkaan pääse.

    Nyt pääsee, sillä meillä on jo liput ja kohta pakataan, hän on elämäni ystävä! Vaikka hän on mielialaltaan ”rikki”, hän on edustanut jo vuosia elämäni parhainta ystävyyttä. Edes ”normaalit” ihmiset eivät ole pysyneet ystävyyden takana ja tiemme erosivat. Onneksi minulla on tämä ihana nuori poika, johon taidan myös ihastua paraikaa.

    Hän on kuin aurinko taivaalla. Hän loistaa aina ahdistuksesta huolimatta. Haluan viedä hänet suosikkikaupunkiin naapurimaahan.

  8. salo

    Raha on tärkeä, ainakin minulle. Mutta suomessa tehdään kaikki, jotta rahaa olisi vähemmän. Tuodaan kehitysmaalaisia suuria määriä, jotka eivät kykyne elättämään itseään ja ovat pysyvä laajeneva rahareikä. Mediassa propaganda rehottaa, eikä se kiinnosta ainakin yli 95% suomalaisista. Vain harva välittää tästä.