Raha on tärkeintä elämässä

”Raha ei ole tärkeintä elämässä”, ”Raha ei tuo onnea”, ”Itsekehu haisee, todella pahalle, yleensä myös rahalle”. Näistä sanonnoista rohkenen olla eri mieltä. Sen sijaan sanonnoista ”Ei auta suru markkinoilla, rahaa siellä pitää olla”, ”Kaupungis menöö rahaa, vaikkei kukkarua aukaasekkaa”, ”Ei raha puussa kasva” ja ”Kun raha kirstuun kilahtaa niin sielu taivaaseen vilahtaa” olen samaa mieltä. Viimeisimmästä toki vain sen mustan huumorin vuoksi.

Raha herättää ihmisissä tunteita, useimmiten negatiivisia. Köyhät kyykkyyn, rikkaille lisää veroja, sossupummit saunan taakse ja niin edelleen. Suomalainen kateus; ”Yhyy, tuo tienaa enemmän kuin minä”, julkkisten palkat lööppeihin ja omista ei puhuta. Jos satut olemaan työtön, masentunut tai sairas on tilanne vielä huonompi. Jos satut pitämään rahan tienaamisesta tai olet yrittäjä, olet automaattisesti riistokapitalisti. Ärsyttää mustavalkoisuus tässä asiassa, joten keräsin itseni kirjoittamaan aiheesta, vaikka se on ahdistava. Tästä tabumaisesta aiheesta on erittäin vaikea kirjoittaa tai puhua – niin on aina ollut, oli varallisuutta sitten tai ei. Vähävaraisempana kuulostaa siltä kuin kitisisi ja valittaisi, varallisempana tai rikkaampana kuulostaa siltä kuin kerskailisi. Kaikki on yhtä noloa ja hävettävää. Mutta miksi?

Kirjoitus on tarkoituksella pohtiva, käsitellen aiheen kumpaakin nurjaa puolta. Ovatko ghettolaisten elämänmenosta tuon taivaallista tietävät riistokapitalistit todellisuutta ja ovatko köyhät oikeasti yhteiskunnan porsaanreikiä hyväksikäyttäviä luusereita? ehkä molemmat.

Omat taustani eivät ole kovin ruusuiset ja raha onkin kautta aikojen ollut suurin syy elämän perusvireen putoamisen taustalla. Raha ei masenna ja ahdista ainoastaan siksi, että sitä ei koskaan ole tarpeeksi, mutta myös siksi, että se on eräänlainen statussymboli, elämän määrittäjä, ihmisten leimaaja, vallankäytön väline, onnelliseksi tekijä, ongelmien synnyttäjä sekä ratkaisija, hävettävä asia – oli sitä sitten riittävästi tai ei. Raha on aihe, josta edes minä en aina jaksa puhua sen katalysaattorimaisen luonteen vuoksi – usein aihe luo ahdistusta aivan odottamatta ja yllättäen. Silti entisenä ruokajonon vakioasiakkaana tykkään kehua jos vaikka firmallani menee taloudellisesti hyvin, sillä se on henkilökohtainen saavutus, enkä aiemmin pystynyt niin tekemään. Raha voi tuoda onnea, mutta myös murhetta. Raha on asia, josta voi puhua hyvillä mielin vain silloin kun sitä on – jos silloinkaan.

Jos rahaa on riittävästi, yleensä aiheesta ei tarvitse hirveästi keskustella muuten kuin sadattelemalla Suomen hintoja, kansanedustajien palkkoja, verotusta, kritisoimalla yhteiskunnan elättejä tai polkemalla maahanmuuttajia. Tai lainaamalla Fight Clubia. Jos rahat on lopussa, se on monen mielestä ihmisen omaa syytä, mutta vaikka epäsuorasti syytelläänkin, ei osata nähdä sen tuomia ongelmia lähelläkään ja samalla ihmetellään, kun kaveri harvemmin lähtee kahville tai käy kylässä kun ei ymmärretä että taustalla on raha tai että matkat maksaa, bensa maksaa, ruoka maksaa ja huvittelu varsinkin maksaa. Rahojen vähyys ja ”kitkuttelu” ei ole ainoastaan rutiköyhien ongelma, mutta aiheesta puhutaan vähän – ja mitä parempi status tai työpaikka, sitä nolompaa aiheesta on ääneen puhua.

Joidenkin mielestä Suomessa ei edes voi olla köyhä tai vähävarainen, sillä kaikki on automaattisesti ihmisen omaa tuhlaavaisuutta ja kykenettömyyttä säästämään. Onhan siinä tietysti pieni ristiriita, että omistaa taulutelevision, eikä ole varaa ruokaan. Tai puhuu rahanpuutteesta oluen äärellä. Mustavalkoinen ajattelu on kuitenkin tuhoavaa. Ei ymmärretä, että tuo taulutelevisio on voitu saada jostain ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi tai ostaa osamaksulla tai velaksi. Tai että oluellakin käynti saattaa olla erittäin laskelmoitua viihdykettä tai luottokortin avulla eteenpäin lykättyä. Auta armias, jos käytät alkoholia, syöt karkkia tai käyt elokuvissa. Tuhlaat rahaa turhuuksiin! oma vika!

Paperilla kaikki on yksinkertaista ja mustavalkoista. On tulot ja menot, joiden erotus määrää elämänlaadun. Nämä kuitenkin jakautuvat usein yllättävänkin pitkälle. Terveillä on helpompaa, sairailla normaalista elämästä koituu enemmän kuluja. Autottomilla on helpompaa, mutta muukin liikkuminen maksaa. Perheellisillä on enemmän suita ruokittavana ja vuokralla asuvilla uppoaa enemmän tai vähemmän asumiskustannuksiin kuukaudessa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja usein omia menojaan on vaikea kontrolloida niin tarkkaan kuin haluaisi.

Vähävaraisuus kuitenkin on todellisuudessa sitä, että vaikka olisi varovainen tai säästäväinen rahojensa kanssa, eikä koskaan tuhlaisi huvituksiin, joutuisi silti kitkuttelemaan ja useimmiten huvituksiin lähtiessä tietää että jostain puuttuvan summan joutuu repimään tai lainaamaan. Elää ikäänkuin jatkuvassa noidankehässä ja velkabufferissa – jos haluaa tehdä jotain kivaa, joutuu joko olemaan tekemättä tai keplottelemaan ja keksimään keinot selvitäkseen.

Kaikki eivät ole syntyneet perheeseen, jossa vanhemmilla on automaattisesti varaa auttaa lapsiaan. Kaikki eivät ole saaneet ajokorttia tai pesästä poislähtemisrahoja tai tuhansia euroja valmistujaislahjaksi. Mutta eipä silläkään ole merkitystä, sillä aina huonot taloudelliset lähtökohdat eivät ole johtuneet omista valinnoista, vanhempien varallisuudesta tai varattomuudesta – voi olla esimerkiksi joutunut vandalismin uhriksi, maksamaan jonkun toisen velkoja tai oikeudenkäyntikuluja. Oli syyt mitkä tahansa, yhteiskunta on velalliselle tai huono-osaiselle usein armoton. Karenssit, verotus ja yleinen häpeäpaalu.

Meillä ei varsinaisesti oltu köyhiä, mutta ei rikkaitakaan. En käynyt yhdelläkään peruskoulun luokkaretkellä, en viettänyt penkinpainajaisia, en käynyt abiristeilyllä ja jätin kaikki bileet ja maksulliset riennot väliin – en pelkästään siksi, että olen introvertti, vaan siksi että ei ollut varaa. En osannut hirveästi säästää, vaikka meillä pystyi lapsena tienaamaan pikkurahaa kotitöillä, kuten esimerkiksi nurmikonleikkuulla tai suursiivouksella. En juuri matkustellut, eikä siitä ole pariakaan vuotta aikaa kun viimeksi sanoin että en ole käynyt Thaimaassa talvisin asuvan isäni luona siksi koska on ollut niin kiirettä – vaikka todellinen syy oli kyllä lentolippujen kalleus. Sitä on vain niin vaikea myöntää, vaikka muuten avoin onkin.

Blogia kaivelemalla selviää oma taloudellinen menneisyyteni, enkä lähde tässä sitä enempää avaamaan, mutta voin kertoa, että lähtötilanne oli hyvä. Esimerkiksi veljilläni on mennyt tässä suhteessa minua paremmin. Henkilökohtainen konkurssi ei ole Suomessa (välttämättä) elämän loppu, mutta yritykselle se on välittömästi game over, siksi teen kaikkeni yrityksen eteen ja pelaan kuin shakkia kymmenen siirtoa edellä, varman päälle. Omaa taloutta voi onneksi vähän vapaammin puljata, mutta rahattomuus luo ihmisessä ahdistusta, masennusta ja epävarmuutta ja vaikuttaa arkeen melko brutaalisti. Siksi pahimmasta kuopasta aikoinaan noustuani olen käyttänyt viikottain Exceliä ja laskenut budjetin päivätasolle.

Yrittäjänä olen matkalla kohti parempaa elämää, mutta monesti mietityttää miksi hyvinvoinnin täytyy määrittää aina raha. Silloin tällöin yritän unohtaa Excelit ja henkilökohtaisen tilini saldon, mutta ei ilman tietoa rahatilanteesta voi elää. Tavoitteenani on tilanne, jolloin omia raha-asioita ei tarvitsisi miettiä tunnin välein. Se on hyvä tavoite, jota kohti olen kulkemassa.

Rahan ansaitseminen tuntuu mukavalta ja sen puute ahdistavalta, vaikka sen ei välttämättä pitäisikään herättää niin suuria tunteita. Tärkein tavoitteeni on kuitenkin se, että raha ei enää ahdistaisi, eikä määrittäisi ihan koko elämää, hyvässä ja pahassa. Raha tuo onnea ja ratkaisee ongelmia, siksi sitä kannattaa haalia, jos suinkin pystyy. Se ei ole itsekästä, eikä välttämättä riistokapitalismiakaan. ”Raha ei tuo onnea” -sanonta on aivan kukkua – todellakin tuo, ja ratkaisee suurimman osan ongelmista.

Raha ei saisi olla tärkeintä elämässä. Mutta monesti se vain on. Se määrittää kaiken.

Aiheesta muualla

• Vanhemmat kirjoitukseni aiheesta raha.
• Meidän hyväosaisten on turha väittää, että kaikilla on elämässä samat mahdollisuudet
• HS: Rikkaat pitävät köyhiä laiskoina ja nuhjuisina
• ”Suomessa on oikeastaan aika kivaa olla rikas nuori” – Heikki Herlin ja muut varakkaat kertovat elämästään
• 5 asiaa, jotka rikkaat ihmiset ajattelevat toisin kuin köyhät
• Tutkimus: Rikkaat alttiimpia huijauksiin ja valheisiin
• Yle Areena: Köyhyys – miksi?
• Köyhyys syvenee Suomessa – Yle: Monella ei ole varaa edes tuettuun täysihoitolomaan
• Suomessa on liki miljoona köyhää – ”Heikoimmassa asemassa olevista on tullut muukalaisia”
• Köyhyyteen pudonnut: ”Lapseni ovat luoneet arvot, jotka sopivat vähäosaisen lapsille”
• Lukijat kertovat: Tällaista on köyhyys Suomessa
• HS:n suuri köyhyyskysely: Monien mielestä köyhyys on ihmisen oma syy
• Jari Sarasvuo: Raha tulee rahasta nätisti puhuvien luokse

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää