Ongelmien kohtaamisen opettelua

Väsyneimpänä ja pimeimpänä aamuna tuntuu, että miten sieltä haudasta jaksaa nousta. Tunteella ei ole mitään tekemistä työn, perheen, tai muun elämän kanssa, koska se kumpuaa suoraan fyysisestä väsymyksen tunteesta, joka vaikuttaa väistämättä henkiseen fiilikseen. Ainakin aamun ensitunteina. En ole aamuihmisiä, mutta aamun hiljalleen edetessä, lasten piristäessä ja päivän lähtiessä käyntiin, tunnen elinvoiman palaavan. Ja muistan taas, se on vain tunne.

Olen yrittänyt muistaa jokaisessa elämäntilanteessa tämän ja kerron itselleni, se on vaan tunne – en tunnetta vähättelemällä, vaan sen hyväksymällä. Nyky-yhteiskunnassa uskotaan liikaa omia tunteita ja tehdään vähän liiankin radikaaleja ratkaisuja tunteen mukaan. Erotaan puolisosta, irtisanoudutaan töistä, muutetaan muualle tai tehdään jotain muuta vain hetken tunteen vallitsemana.

Falling in love is not a choice. To stay in #love is.

— Brian Tracy (@BrianTracy) February 14, 2015

Yhteiskunta tolkuttaa meille että esimerkiksi rakkaus on tunne, jonka ”kadotessa” on oikea aika lähteä eri teille. Mutta tunteet muuttuvat jatkuvasti ja ne pohjimmaiset yleensä säilyvät. Tuskin pitkään yhdessä olevalla pariskunnallakaan aina on ruusuista ollut, tai ainakin se on todella harvinaista. Tärkeintä on, että ei usko liikaa esimerkiksi riidan sävyttämiä fiiliksiään tai – pahempaa – ala elää niiden mukaisesti. Koska silloin katoaa se rakkaus. Tai vallitsevan tunteen tuoma illuusio peittää sen.

Kaikilla meillä on ongelmia. Moni ei uskonut minun ja Veeran suhteeseen taannoin – kaksi vaikeasti masentunutta, kuurosokeutta aiheuttava perinnöllinen sairaus ja ties mitä muita ongelmia. Oli aika monta kertaa sellainen tunne, että kahdesta rikkinäisestä ei voi koskaan tulla ehjää. Toisinaan se tunne valtaa vieläkin. Mutta se on vaan tunne. Olen edelleen sitä mieltä, että rakkaus voittaa aina. Tärkeintä on turvallisuus siitä, että toinen on samoilla linjoilla ja tietää samat asiat. Silloin tietää että suurikaan riita ei voi hajottaa, kun myrskyn laantuessa asiat korjataan.

Eroamisissa ja siltojen polttamisessa ihminen ei halua kohdata ongelmiaan. Ihminen ei jaksa nähdä vaivaa tilanteen korjaamiseen. Egoistinen ihminen puolustaa omaa oikeuttaan tehdä väärin ja jatkaa valitsemallaan polulla.

Siltojen polttaminen on helppo ratkaisu, koska silloin voi paeta tilannetta. Mutta se ei mielestäni poista alkuperäistä ongelmaa, vaan saattaa ainakin toistuessaan synnyttää ongelmia lisää. Joskus ihmisen on nöyrryttävä ja joskus kupla puhkeaa.

Joskus kuulee argumentointia ”elämä on lyhyt ja minun ei tarvitse kuunnella/jaksaa/sietää asiaa X”. Toki teemme päätökset mitä haluamme elämällämme tehdä, mutta viimeistään tässä vaiheessa pitäisi hyväksyä että elämään kuuluu vastoinkäymiset ja niitähän tulee lisää ja lisää. Puhun nyt kohtuudesta, toki jos se on sitä pelkkää samaa negatiivisuutta niin silloin tilanteelle pitäisi tehdä jotain. Mutta silloinkin valta on omissa käsissä.

Elämä ei ole niin lyhyt, että se ei kestäisi pari sudenkuoppaa. Tai pariakymmentä. Elämää ajatellessa ei pitäisi minun mielestäni elää ”kuin huomista ei olisi” vaan päivä kerrallaan, huomista silmällä pitäen. Nykyään yritetään turhaan optimoida kaikkea elämän osa-aluetta, vaikka se ei ole mahdollista. Jos teet keskityt liikaa töihin, perhe kärsii, jos keskityt liikaa muuhun, työt kärsii – ja niin edelleen. Lopetetaan optimointi, kohdataan ja ratkotaan ongelmat niiden ilmetessä.

En pidä yleistämisestä, jonkun asian olevan aina samanlaista. Eronneet parit sanovat yleensä no kun hän oli aina sellainen. Harvemmin tämä negatiivinen maalaaminen pitää paikkaansa, tuskin kukaan on aina tietynlainen. Itsessänikin olen huomannut muutoksia positiivisempaan suuntaan vuosi vuodelta. Jonkun väittäminen aina samanlaiseksi on merkki siitä, että sanoja ei näe muuta kuin sen yhden ulottuuvuuden asiasta. Pitäisi opetella muistamaan, mitä muutakin kontekstiin sisältyy.

Mitä tällä yritän sanoa? ehkä sitä, että meidän pitäisi uskaltaa enemmän kohdata vastaan tulevia ongelmia sen sijaan että pakenisimme niitä. Tämä ei liity pelkästään parisuhteeseen, vaan elämän eri alueisiin yleensäkin. Meidän pitää olla rehellisempiä, avoimempia ja näyttää olevamme valmis kohtaamaan ja toivottavasti myös ratkaisemaan ongelmia. Meidän on oltava valmis rakastamaan ja näkemään välillä hieman vaivaakin positiivisuuden säilyttämiseksi.

Primitiiviset reaktiot ovat luonnollisia. Vaikka hetkellisesti ajatukset ja asenteet hämärtyvät, ne ovat tärkeitä, koska niiden kautta oppii tutkimaan omia tunteitaan ja hyvinvointiaan.

Joskus on opeteltava hyväksymään oman elämänsä puutteellisuus. Koska kaikkea ei voi saada, eikä kaikki voi olla täydellistä, miksi emme myös kohtaisi haasteita? Itse olen oppinut haasteiden kautta ja oivaltanut, että haasteet voivat olla jopa voimavara. Nahka paksuuntuu ja mikä tahansa ei enää ahdista.

Kaikesta selviää ja kaikki järjestyy. Positiivista keskiviikkoa sinulle!

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää