Ongelmien kasaantumista, väsymystä, ahdistuksen purkua ja Spinefeast at Sea 2012

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 12 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Jopas tulikin pitkä ja sekava otsikko, mutta pääsinpäs kerrankin koneen ääreen kirjoittamaan, ihan ajan kanssa. Viikko on ollut todella haastava ja raskas henkisesti. Paineet ovat olleet kovat ja kotiasiat ovat tuntuneet vain kasaantuvan kun on keskittynyt lähinnä tyttären unikouluun ja siihen että saa itse minimimäärän unta, josta repiä energiaa seuraavaan päivään. Päivät ovat toistaneet itseään, mikä on raastanut psyykettä. Tuntuu että sekin vähä oma-aika mitä ennen oli, on nyt kokonaan kadoksissa. Täytyy vain pitää mielessä että tämä on vaihe, joka menee ohi. Useampi pienen lapsen vanhempi käy väistämättä läpi saman. Tuntuu vain että omat voimat alkavat loppua. Vaimon ankara masennus ja tytön rankka vaihe ovat välillä vähän liikaa. Minä hoidan yöt kun Veeralle se on kuurosokeana haastavampaa. Onneksi nyt edes viikonloppuisin saan nukkua vähän pidempään.

Enemmän tai vähemmän yllättävää, Twitter on ollut vaimoni lisäksi iso tuki. Olen myös soitellut nykyään Thaimaassa asuvalle isälleni aina kun olen voinut. Ikävä on kova, vaan jospa pääsisimme jossakin vaiheessa käymään siellä. Liput tuntuvat vain olevan kovin kalliita. Äitinkin kanssa on tullut turistua puhelimessa, joka tuntuu hyvältä. Olen huono pitämään yhteyttä ihmisiin, mutta äitistä ja isästä haluan pitää kiinni. Vaikka ihmiset ovatkin hajallaan ja eronneet, olen yllättävän hyvin saanut pidettyä läheiset välit lähisukulaisten kanssa.

Viime viikolla olin torstaina ja perjantaina kaoottisella, mutta erittäin viihdyttävällä Spinefeast-risteilyllä, josta jäi matkaan hyviä muistoja uusista mahtavista tyypeistä ja nähdyistä black metal -bändeistä (Shining kolmatta kertaa, Mayhem ensimmäistä kertaa), tax-free-tuliaista itselleni ja muutama uusi hyvä kaveri joiden kanssa on turistu reissun jälkeenkin. Ensi vuonna uusiksi! (olettaen että risteily järjestetään: pakko järjestää!) Tämän vuoden ehkä hauskin ja virkistävin reissu. Tulipa verestettyä muistoja vuodelta 2007, jolloin olin viimeksi seiloroimassa hevikansan kanssa samaisella risteilyllä. On kyllä mukavaa kun risteilyllä ei soi paska musiikki ja tulee jokaisen vastaantulijan kanssa juttuun. Kuvia reissulta ei tullut itse otettua juuri ollenkaan, mutta muut olivat vissiin ottaneet.l

Arkeeni ei oikein ihmeellisempää kuulu. Lähes päivittäin on ahdistanut monetkin asiat, joista vasta tänään pääsin puhumaan vaimoni kanssa. Puhuttiin monta tuntia putkeen, se teki hyvää. On ollut niin kiirettä ja väsymystä että yhdessäolo on unohtunut kokonaan. Ajattelimme maanantaina ottaa vähän takaisin lähtemällä viettämään iltaa elokuviin tai syömään ihan kaksistaan. Onneksi sentään on MLL. On vaikeaa saada lastenhoitoapua kun kavereita (tai lapsista pitäviä kavereita) ei oikein ole ja molempien vanhemmat eronneet ja kaukana, suku hajalla tai ihmissuhteissa säröjä. Siksi MLL on pelastus. Kunpa joskus saataisiin se honeymoonkin järkättyä. Rahanpuutteen ja muiden elämän esteiden vuoksi on niin moni asia jäänyt tekemättä.

Disagio
Creative Commons License photo credit: Funky64 (www.lucarossato.com)

Nykyisin vallitsevat ”ongelmat” tuntuvat toisaalta hyvin pieniltä niihin verrattuna mitä on joskus joutunut kokemaan. Eipä ole tarvinnut nykyään vuokraan lainata rahaa vanhemmilta tai käydä ruokajonossa joka viikko, tai käydä katsomassa kultaa sairaalassa vatsahuuhtelun tai itsemurhan yrityksen jälkeen tai sitoa tuoreita haavoja ja takavarikoida teräviä esineitä tai soittaa hätänumeroon uhkaavasta tilanteesta. Asiat ovat kuitenkin noususuhdanteessa, vaikka pieniä nytkähdyksiä alaspäin tuleekin. Raha-asiat ovat jotakuinkin kuosissa, terapiaa tai lääkkeitä en ole itse tarvinnut moneen vuoteen ja Veerankin viikottainen psykoterapia näyttänee tuottavan tulosta hitaasti, mutta varmasti. Täytyy vain opetella kanavoida sitä positiivista energiaa. Se ei ole vain viime aikoina onnistunut näistä erinäisistä syistä.

Olen pitkään halunnut uusia vaatteita. Olen käyttänyt vuosikausia samoja, jos bändipaitoja ei lasketa. Maihareista irtosi pohja, nahkatakista hajosi vetoketju ja kangastakista irtosi kaikki napit paitsi kaksi. Samaa takkia olen pitänyt kolmisen vuotta ja nyt oli vihdoinkin varaa ostaa uusi. Kävimme tänään Tokmannissa ostoksilla, mutta Armoria ja SA-kauppa olivat menneet kiinni. Sieltä olisi löytynyt suhteellisen edullisesti maiharit, kevättä varten maastotakki ja perus M65-takki. Tilasin takin lopulta netistä, pitkään haikailemani Northern Triben Legion of Doomin blackcamo M65-takin. Onpahan parempaa laatua ja sillä ah-niin-coolilla merkillä varustettuna. Kuvia varmaan sitten kun takki tulee. Jos ehdin. En malta odottaa.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

3 kommenttia

  1. Nicd

    On siinä naisella merkinnät kädessä¦ :/

  2. Rolle

    Iiro sanoi aika hienosti; ”Toisilla arvet on sisällä, toisilla ulkonapäin”. Vaimon käsivarsi on samanlainen ja itseltäkin löytyy muutama hailakka arpi ja reikä, joista ei todellakaan voi olla ylpeitä, mutta jotka muistuttavat siitä kuilun pohjasta jossa joskus killui.

  3. Vuoden viimeinen | Rollemaa.org

    […] Tammikuu meni pitkälti työnteossa, Spinefeast-heviristeilyä lukuunottamatta. Lotalla oli jotain univaikeuksia ja ilmeisesti vähän ahdistikin. Risteilyllä oli kuitenkin huippua ja löysinpä pari uutta kaveriakin. Iiroon ja Eevaan ei ole tullut pidettyä läheskään niin paljon yhteyttä kuin olisin risteilyn jälkeen toivonut, mutta silti; huipputyyppejä, joita tapaa mielellään milloin vain. Black metal -ihmisiä ei ole koskaan liikaa. Lue tammikuun ja Spinefeastin kooste sen aikaisesta bloggauksesta. […]