Musiikin säveltäminen – esittelyssä oma levy menneisyydestä

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , .

Olen aina tykännyt asioiden tuottamisesta, luovasta hommasta. Se ei ole rajoittunut ainoastaan kirjoittamiseen, koodiin ja piirtelyyn, vaan tykkään myös musiikin tekemisestä. Ensimmäiset omat melodiat sävelsin pienenä poikana, vaikka en tajunnut musiikista mitään. Opettelin perussoinnut ja kirjoittelin päässä soivia sointuja paperille. Harmi että puoletkaan niistä eivät päätyneet työstöön asti.
En ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään osaavana muusikkona. Kävin piano- ja kitaratunneilla, mutta en koskaan esimerkiksi oppinut nuotteja ja asteikkoja. Opettajakin huomasi tämän ja opettelimme yleensä toittamaan biisejä, joista tykkäsin. Korvakuulolta ja kokeilemalla opin soittamaan.

Niin, se levy? miten se syntyi?

Täysi-ikäistymisen kynnyksellä ostin kaverilta midikoskettimet (tässä niitä harvoja kuvia, joka on tallella tuosta kiipparista, myin sen seuraavana vuonna pois). Asensin kylkeen pari orkestraalipluginia ja rupesin säveltämään FL Studion halpisversiolla (silloin Fruity Loops). Olin tuolloin masentunut ja elämääni kyllästynyt ja ammensin näistä fiiliksistä musiikkiini. Biiseistä tuli aika maalailevia ja mollivoittoisia. Ainoastaan parissa chillout-kokeilussa on edes jonkinasteiset rummut mukana.

Olin tuolloin työtön, masentunut, juuri kouluja lopetteleva nuorukainen. Jossain vaiheessa tietokone meni uusiksi ohjelmineen ja projektitiedostot katosivat bittiavaruuteen. Biisit olin sentään lähettänyt pilveen ja tallentanut serverille mp3-muodossa. Mitään ei ole masteroitu ja osa sampleista jäi raa’an kuuloisiksi. En muutenkaan mihinkään tekemääni täysillä tyytyväinen. Näistä syistä en ole musiikkiani oikein missään esitellytkään.
Hiljattain kuitenkin laitoin biisit Soundcloudiin, koska miksi ei. Kuuntele alta Melodies from the dark mind, vuodelta 2007. Esittelin platan täällä Rollemaassa ensimmäistä kertaa yli kymmenen vuotta sitten. Olin about 18-vuotias levyä tehdessä.

Levyn voit ladata mp3-tiedostoina täältä.

Biisien esittely

Tekemäni biisit eivät olleet ”vain biisejä”. Olen sitä mieltä, että parhaat henkilötason jutut syntyvät silloin kun mukaan on tunnetta. Sama pätee teksteihin, koodiin, maalauksiin, grafiikkaan ja mihin tahansa muuhun luovaan.

Intro

Intro on avaus, mutta sen muistan, että tässä on käytetty yhtä aikaisinta melodiaani, joka pyöri päässä jo lukioaikoina. Varsinaista tarinaa tällä ei ole. Sumuisia syysaamuja ja iltoja oli tuolloin paljon, kuvastaa hyvin sen aikaista luontoa.

Summer Dying Fast

Brittiläisellä black metal -yhtyyeellä Cradle of Filthillä on samanniminen biisi, joten kai tämä tuli siitä sitten. Kuuntelin CoFfia tosi paljon tuolloin. Mitään muuta yhteyttä bändiin tai biisiin ei ole. Muistan kun lehdet putoilivat puista. Syksy on saanut minut aina jollain tavalla herkkään tilaan ja melankoliseksi, mutta tuolloin sairastin masennusta, joten oli vielä haikeampi fiilis.
Kappale on melko kokeellinen ja ensimmäisiä, joissa yhdistelin chill outia sekä instrumentaalista pianoa keskenään. Soitin tuolloin paljon pianoa ja kokeilin erilaisia melodioita yhteen.

Autumn Farewell

Syksyä ja hyvästejä, masentuneen mielenmaisemaa. Maalailevaa meininkiä. Pidin orkestraali-instrumenttejen ja raa-an pianon yhdistelmästä, se näkyy tässä kappaleessa.

Silence of the Ocean

Koetin saada pelkällä digitaalisella noise-samplella ja sen jatkamisella aikaan veden aallon äänen – ja onnistuin mielestäni aika hyvin. Ääni hämää korvaa mainiosti, vaikka on toteutettu puhtaasti tietokoneella. Tässä biisissä on se fiilis, mikä tulee kun katsot sumuisen meren rannalta horisonttiin (itselläni oli lähinnä fiilis, että haluaisi kävellä sinne veteen ja jäädä pinnan alle pysyvästi – edelleen, masentuneen mieli).

The Darkness

Kappaleen nimi muuten alunperin vain ”Darkness”, nimi muuttui jostain syystä muotoon ”The Darkness” kun kaivoin kappaleen myöhemmin naftaliineista. Tämän biisin sävellyshetkellä muistan olleeni niin masentunut, että itku oli kurkussa koko ajan.
En ollut syönyt oikein mitään pariin päivään, enkä poistunut kotoani pitkään aikaan. Hain kappaleeseen matalimmat molliäänet mitä pianolla kuulin, koska uskoin sen kuvastavan fiilistä kaikista parhaiten. Nykyään kappaletta on vaikeahkoa kuunnella herkistymättä, sillä muistan niin hyvin sen hetken. Vaikeistakin hetkistä voi jäädä näköjään teoksia, jotka palauttavat jo kadonneet tunteet saman tien pintaan.

Cellar Wish

Rakastin Donnie Darko -elokuvaa ja katsoin sen kymmeniä kertoja. Biisin nimi on saanut nimensä Cellar doorista. Wish viittaa johonkin makaaberiin kellariin liittyvään toiveeseen.

Loneliness on a Rainy Day

Tämä kappale on syntynyt puhtaasti kotona pianoa soittaessa ja melodia juontuu kauas menneisyyteen, jolloin vasta opettelin pianon soittamista. Tajusin että nämä pari sointua toimivat tosi hyvin sateisella päivällä. Sateisen päivän chilloutia, josta on tullut jopa jenkeistä asti palautetta, silloin kun kappaleen aikoinaan Last.fm:ään uploadasin. Menevin ja nopeatempoisin näistä kappaleistani.

Blueberry Soup

2007 oli aikoja, jolloin tutustuin ensimmäistä kertaa nykyiseen vaimooni, Veeraan, joka käyttää netissä nimimerkkiä mustikkasoppa. Tein tämän biisin fiiliksistä, joita hän herätti minussa. Olimme molemmat masentuneita ja tuntui että toivoa ei ole.
Kappale on samalla rakkaudentunnustus hänelle, mutta kuvaa myös tilannetta, jossa aloitin seurustelun etenevää kuurosokeutta ja vakavaa masennusta sairastavaa ihmistä kohtaan. Biisi, jonka melodiat tulevat puhtaasti sydämestä.

Minä, musiikin tekeminen ja nykyhetki

Koska suurkulutan musiikkia (8598 erilaista kuunneltua artistia) ja tunnen kymmeniä taitavia muusikoita lähipiiristäni, tunnen omaa musiikkia tehdessä itseni suurimmaksi huijariksi. Liittyy itsetuntoon ja ahdistukseen. Aikoinaan itsetuntoni oli toisaalta pakkasen puolella, mutta ei se vieläkään mikään hyvä ole. Toisaalta, aikoinaan rohkenin kuitenkin pistää biisit nettiin, vaikka iso osa jäikin omalle koneelle.
Musiikissa on paljon samaa kuin kirjoittamisessa – teen sitä lähtökohtaisesti itseäni varten. Aikuisiällä on tullut vain jotenkin tiedostettua, että ehkä pitäisi myös ajatella muita. Vaikka ei pitäisi liikaa (tai ollenkaan), sillä se vain ruokkii huonoa itsetuntoani ja estää tekemästä asioita. Saisinpa takaisin ne ajat, jolloin en miettisi ”mitä hyötyä tästä on kenellekään” tai ”samaa asiaa tekee sata muuta paljon paremmin”.

Kuvia ajoista, jolloin vielä soitin, uusimmat otettu varmaan 2008-2010 akselilla.

Miltäs Rollen muusikon ura nykyään näyttää?

Soitinten osalta tilanne on surullinen. Midikiippari sekä kitarat on myyty pois, olivat vain pölyttymässä nurkassa. Parhaimmillaan minulla oli kolme kitaraa, piano ja kosketinsoitin. Nykyään minulla on isäni antama upea klassinen kitara, josta lapset ovat katkoneet kielen sekä piano, jota ei ole viritetty kymmeneen vuoteen. Viimeksi soittelin pianolla vuosia sitten (YouTube-video, jossa soitan hieman räjähtäneenä Anathemaa) ja jo silloin teki kipeää epävireisyys. Halvimmillaan pianon virityttäminen maksaa 150 euroa, eikä ole jaksanut nyt satsata kun ei ehdi soitella muutenkaan.
Mutta. Innostuin reilu vuosi sitten genrestä nimeltä Synthwave, joka yhdistelee 80-luvun saundimaailmaa sekä nykyajan elektronista musiikkia. Drive-elokuvan nähneenä saatat tietää mistä on kyse, mutta Kavinskyn Nightcall on vain pintaraapaisu genreen. Omia suosikkejani ovat The Midnight – Endless Summer -levy sekä Sunglasses Kid – Graduation, joka edustaa vielä kasarimpaa tyylisuuntausta. Genren myötä asensin pitkästä aikaa FL Studion ja huomasin miten paljon helpompaa ja kivempaa on hakea 80-luvun elektronista soundia.

Uusia biisejä siis tiedossa?

Kehitin tässä vuoden sisään pidetyillä lomilla kolmen biisin aihiot valmiiksi, mutta sitten kiireen jälleen yllättäessä luovutin ja jätin projektin tauolle. Henkilökohtaisen musiikkiprojektini (piano/ambient/chillout) Rollen sijaan tästä olisi tullut (tai tulee, jos joskus saan vielä aikaiseksi) ihan oma, anonyymi projektinsa.
Kuten kirjoittaminen, musiikin tekeminen vaatii ensinnäkin rauhaisan tilan, jossa saa yksin touhuta ilman keskeytyksiä. Musiikin tekemiseen verrattuna kirjoittamiseen menee vain tuhat kertaa enemmän aikaa. Koska rauhaisaa aikaa ei ole nykyarjessani käytännössä koskaan tuntia paria pidempään, on sanomattakin selvää että homma oli laitettava telakalle.
Vielä jonain päivänä viritytän pianoni, korjaan kitarani tai varaan mökkiviikon yksin ja jatkan taas musiikintekohommia. Siihen asti vaalin harrastuksesta hyviä muistoja, enkä ota isompaa ressiä mistään.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 29-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan digialan yrittäjä, verkkosivujen tekijä, myös sosiaalisen median asiantuntija ja koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Suurin osa päivästä kuluu hevimusiikin ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

3 kommenttia

  1. Rauno

    Itseasiassa se on äitisi kitara. Hän sai sen muistaakseni ylioppilaslahjaksi.

    En muista olenko kertonut, mutta kitaraan liittyy tällainen tarina. Nuorena poikamiehenä haaveilin kitarasta, mutta minulla ei ollut varaa ostaa sellaista. Kunnolliset kitarat olivat kalliita ja taitavat olla vieläkin. Rukoilin usein Jumalaa – joka Raamatun mukaan on rikas antaja kaikille, jotka Häntä avuksi huutavat – että, Hän antaisi minulle kitaran.

    Enemmän kuitenkin haaveilin vaimosta ja rukoilin mielessäni, että Jumala johdattaisi minulle sopivan. Kibbutsilla ollessani otin toiveeni esille myös Jerusalemin Itkumuurilla ja juutalaisten tavan mukaan tungin muurin rakoseen paperilappusen, johon olin kirjoittanut toiveeni ylös.

    En enää muista laitoinko siihen kitarakin, mutta vaimo- toiveeni kirjoitin. Se lappu on varmaan vieläkin siellä, kenties satojen tuhansien muiden kirjoittamien lappujen seassa. Muurin rakoset olivat jo silloin täynnä niitä lappuja!

    Vetosin 2 Aikakirja 6:32-33 kohtaan, ja se toimi! Sain hyvän vaimon ja kaupan päälle kitaran, jonka vaimoni omisti! Sen kitaran, joka on nyt sinulla. Jos siitä menee kieli poikki, sen voi aina korjata. Kieltä, joka katkeaa elämän kitarasta ei voi aina korjata, kuten minulle tapahtui. Oma vikani. Mitä kylvää, sitä niittää sanoo Sanakin. Pikkuhiljaa vedin kielen niin kireälle, että lopulta se katkesi. Eikä minussa ollut miestä minkään näköistä (isääni lainatakseni) yrittää heti korjata sitä.

    Muuten, pappasi soitteli kitaralla päivittäin ihan vaan korvakuulolta ja aika hyvin soittikin. Ei hän koskaan nuotteja opetellut. Aluksi melko huonosointisella halvalla venäläisellä kitaralla. Myöhemmin osti kunnon kitaran. Se taitaa olla nykyään veljelläni. Minulle jäi isäni omatekemä kitara. Ei hassumpi ääni siinäkään. Tosi harvoin sitä rämpyttelen. Olen unohtanut jo otteetkin.

  2. Rolle

    Taisit joskus kertoa, mutta taisin unohtaa, korjasin tekstiin ”isäni” → ”isäni antama”, koska sinulta sen muistaakseni kuitenkin sain. Muistelin että pappa soitti ainakin haitaria, en että kitaraa olisi sittemmin soitellut, mutta oli kyllä musikaalinen myös ja meissä oli paljon samaa.

  3. Rauno

    Minunkin olisi pitänyt korjata ”oli äitisi kitara alunperin”. Mutta sanamuodoista välittämättä nyt se on sinun kitara. Aika kolhittu se oli, kun sen sait, mutta hienoksi korjautit sen! :peukku

    Joo, haitariin isäni keskittyi viimeisinä vuosinaan. Hän sai sen 70v- lahjaksi, joten ei hän kovin kauan ehtinyt sillä soitella, kun piti lähteä.

    Muuten, oftopikkina täällä on parhaillaan sähkökatkos menossa, kestänyt jo parisen tuntia. Saan sähköt tietokoneille, jääkaapeille, vesipumpulle ja muutamille valoille aggregaatista, joka on nyt eka kertaa tositoimissa :)