Muistelmia ja melankoliaa

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 3 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 27-vuotias.

Olen jälleen hiljalleen elvyttänyt elokuvaharrastustani, vaikka elämäntilanne ei ole yhtään vähemmän kiireinen nykyään. Ehdin jo hetkeksi unohtaa, miten loistava tapa elokuva on nollata pää, mutta toisaalta sivutuotteena usein synnyttäen lisää ajatuksia. Joillekin se on kirja, joillekin alkoholi. Minulle elokuvat. Ja kirjoittaminen. Tämän tyyppinen purkaminen on tosin jäänyt pois päiväjärjestyksestä, mutta nyt oli taas sellainen olo että jospa minä jotain rustaisin.

Katsoin elokuvaa The Judge ja mieleeni muistui montakin asiaa menneisyydestäni. Sanotaan, että asiat kulkee suvussa ja meillä ainakin isäsuhteet ovat olleet kehnoja. Oma suhteeni isääni on nykyään normaali, mutta aina se ei ole ollut. Eikä myöskään isäni suhde omaan isäänsä.

Joskus muistelen elämääni ja etenkin lapsuuttani, hämmästellen miksi en muista niin paljon kuin varmaan pitäisi. Mielikuvista muistuu kuitenkin paljon mieleen, esimerkiksi omia lapsia hoitaessa muistan monesti asioita, joita en varmaan muuten muistaisi. Kai niitä kutsutaan ”flashbackeiksi”. Muistan kuinka isä lauloi meille tuutulauluina osaamiaan biisejään kitaraa soittaen, legopakin päällä istuen. Muistan kuinka päätäni silitettiin monta kertaa. Ehkä se kertoo siitä, että minulla sittenkin oli mahtava lapsuus.

Sitten taas toisaalta, kaikilla ei sitä ole ollut. Vaimoni kokemat kauheudet saavat minut toisinaan surulliseksi. Joskus en pääse melankolisuudesta eroon.

Olen silti oppinut ahdistustani tutkimalla, että se ei liity mihinkään tilanteeseen tai kenenkään ihmiseen. Siksi kai sitä sanotaankin yleistyneeksi ahdistuneisuushäiriöksi. Yritin tänään viimeksi selittää 5-vuotiaalle tyttärelleni mitä ahdistus tarkoittaa. Olin kuin se pikkupoika keittiön pöydällä, joka sanoi äidilleen minua ahdistaa, tietämättä mitä muuta se voi tarkoittaa kuin pahaa oloa, jota ei saa itkemällä pois. Jotenkin tuolla tavoin sen lapselleni selitinkin.

Veera on innokas geokätköilyn harrastaja. Itse en ole vielä päässyt harrastukseen sisälle, vaikka sovelluksen latasinkin, mutta elättelen toiveita että vähemmän kiireisenä hetkenä menemme yhdessä ulos. Viimeksi Veera katsoi kätköä kartasta Jyskän seutuvilta ja kysyi missä kotitalo sijaitseekaan. Lapsuudenkotini, jota ei enää ole. Voi kuinka kaipaankaan tuota taloa nyt, jota en ehkä silloin osannut arvostaa tarpeeksi. Ikävä kotia. Ikävä ehjyyttä.

Melankolia ja ahdistus on täysin eri asioita kuin masennus. Masennus veti alas, eikä silloin tullut mistään mitään. Yhteiskunnan olettamukset ja vaatimukset vahvistivat omia vääristyneitä käsityksiä itsestä ja se ajoi pahimmillaan itsetuhoisuuteen.

Ahdistus ja melankolia säilyttävät toimintakyvyn täysin, eivätkä näy ulospäin mitenkään, ellei niistä puhu tai kirjoita, kuten nyt teen. Useimmiten olot pitää itsellään, koska on ihan fakta ettei ”normaalin” elämän elänyt niistä tunteista tiedä mitään. Enkä puhu nyt normaalista ressiahdistuksesta tai tilanteisiin liittyvistä, vaan kroonistuneesta puristuvuuden tunteesta, joka on vaikea purkaa, jos edes aina mahdollistakaan.

Ahdistuneena ei yleensä vaivu epätoivoon, mutta ei myöskään ole aina helppoa. Joskus se on äärimmäisen kuluttavaa ja väsyttävää, kuten tänään. Joskus on hyvä avautua. Pitää muistaa että huomenna on taas iloisempi päivä.

Taidan katsoa vielä elokuvan ennen nukkumaanmenoa. Muista, että kepeät arviot edellisistä löytyy leffasivultani.

Tähän loppuun vielä The Disappearance of Eleanor Rigby -elokuvasta tuttu melankolinen, mutta äärimmäisen kaunis kappale, joka sopii tunnelmaan.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 30-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä itse perustamassaan digitoimistossa ja SaaS-palvelua kehittävässä startupissa, verkkosivujen tekijä, sosiaalisen median asiantuntija ja koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Suurin osa päivästä kuluu hevimusiikin ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

2 kommenttia

  1. Pekka

    Hienosti tiivistetty, mitä ahdistus tarkoittaa: ”pahaa oloa, jota ei saa itkemällä pois”.

    Sairastuin masennukseen murrosiän kynnyksellä ja myöhemmin masennuksen mentyä pois, ajoittainen ahdistus jäi päälle. Tavallaan tuo oli läsnä koko ajan, mutta ei estänyt elämästä normaalia elämää. Vuosien mittaan onnistuin löytämään hyvän työpaikan, perustamaan perheen ja muutenkin tekemään niitä juttuja, joita olen aina halunnut tehdä. Ehkä noin puoli vuotta takaperin huomasin ahdistuksen hiipuneen pois tai jääneen hyvin paljon taka-alalle. Mitään isompaa käännettä juttuun ei liittynyt. Jonkinlaista hyväksyntää ja luopumista, ymmärtämystä ja armollisuutta.

    Tällä hetkellä teen edelleen surutyötä nuoruuteeni liittyen, aiemmin olin katkerampi sen suhteen että en saanut elää ’huoletonta’ nuoruutta ja koin jääneeni ajoittain hyvin yksin asioideni kanssa. Melankoliaa tai melankolisuutta pidän toisaalta hyvänä asiana, koska tunteet auttavat toimimaan oikein. Anyway, pidin paljon tästä kirjoituksestasi.

  2. Rolle

    Mitäpä tuohon enää lisäisi. Juuri näin. Kiitos kommentista!