Maa kallis isien

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 15 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

…painotus sanalle kallis. On ehkä lottovoitto syntyä Suomeen, mutta ei valitettavasti läheskään kirjaimellisesti, saati sitten taloudellisesti. Suomi on pirun kallis maa. Tein lukioaikoinani yhteiskuntaopin tutkimusta siitä miksi Suomi on niin kallis maa. En paljoa tietoa ehtinyt löytämään, mutta yksi suurimmista syistä oli Suomen valtion loputtomat velat. Suomi on velkainen maa ja tulee todennäköisesti aina olemaan. Valtio on kymmeniä miljardeja euroja velkaa, josta johtuu suuret verot ja hinnat ja pienet palkat.

Valtiovarainministeriön mukaan valtionvelka oli vuoden 2007 lopussa 57,5 miljardia euroa. Kuulemma rahaongelmat nousivat huippuunsa 90-luvun laman takia, mutta valtio on muutenkin mielestäni taloudellisesti kieroutunut. Mihin raha kulkee? Tuntuu välillä ettei veronmaksusta ole mitään hyötyä, sillä se ei näy yhtään missään. Hinnat pysyvät vain korkealla. Euroopan Unioniin liittyminenkin oli aika hassu juttu, sillä eurojen tullessa hinnat nousivat ja palkat pysyivät samana. Olisin halunnut pitää markat, olisi saanut ruokaakin kuusi kertaa halvemmilla hinnoilla…

Maan kalleus ei ole suinkaan ainoa syy miksi pidän Suomea paskana maana asua. Hyvänä kakkosena tulee sää ja vuodenajat. Suomessa on ympäri vuoden keskimäärin aivan liian kylmä. Vihaan välivuodenaikoja, kuten loskaista alkukevättä ja kuihtuvaa kesää/syksyn alkua. Vihaan suurimmilta osin myös talvea, sen pakkasta ja kylmyyttä tai leutoutta ja märkyyttä. Kesälläkin aina sataa tai on ihan liikaa hyttysiä…

Kolmantena tulee surkea ja kallis terveydenhuolto. Pelkän lapsenkin tekeminen maksaa pelkissä lääkärikuluissa (hieman liiotellusti ja ylös pyöristettäessä) puoli tonnia. En ole kovin montaa kertaa saanut nopeaa ja hyväntuulista terveydenhuoltopalvelua, jos lapsen syntymistä ei lasketa.

Suomessa asuvat ihmiset ovat kateellisia, kylmiä ja ennen kaikkea masentuneita, näin yleisesti ottaen ja kärkkäästi stereotypioiden. Suomessa ryypätään varmasti enemmän kuin missään muussa sivistyneessä maassa (jos siis Suomea voi sanoa ”sivistyneeksi”), jos ei niin ainakin alkoholin käyttö näkyy enemmän kuin muualla.

Ei varmaan tarvitse perustella asevelvollisuusmielipidettäni. Suomen pakollinen asevelvollisuus ja sen myötä aiheutuneet mielipidesodat ja (yhä vieläkin) mielipidevankeudet tekevät maasta yhä huonomman.

Sanotaan että ”täältä saa ihan vapaasti lähteä ja tuskin teitä kukaan jää kaipaamaan”, mutta kunpa saisikin siihen mahdollisuuden. Jos minulle annettaisiin oikeasti toimiva mahdollisuus, esimerkiksi lätkästäisiin kuusinumeroinen summa kouraan ja työpaikka olisi Espanjassa odottamassa niin tietenkin lähtisin perheineni paremmille maille. Mutta kun joutuu kitkuttelemaan työpaikkojen välissä ja hyvä kun saa aina vuokran lisäksi jotain pientä muutakin hankittua. Tai että sitten edes lomalle pääsisi kerran vuodessa saati sitten muuttamaan… kaukana on tavoitteet, jos sellaisia pääsee edes tekemään.

Salaisena haaveena olisi muutto jonnekin missä on toimiva suomalaisyhteisö ja kielen ja kulttuurin oppiminen helppoa, kuten Espanjaan, mutta taitaa jäädä vielä pitkäksi aikaa vain haaveeksi. Yli puolet minusta on jo juurtunut Suomeen ja aikoo jäädä vaikka se kapeampi toinen puolisko ei sitä haluaisi. Näen jo itseni vanhana valittamassa edelleen Suomenmaan kehnoutta. Minua voit jo valmiiksi vapaasti sanoa isänmaanpetturiksi tai rintamakarkuriksi, sillä sitä taidan mieleltäni jo ollakin.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

5 kommenttia

  1. krisu

    Sä sen sanoit. Oon samoilla kannoilla, vihaan myöskin Suomea, vähän ehkä eri syitä, mutta kuitenkin. Kaikista eniten vihaan suomalaisten luonnetta, siis se on aivan järjettömän ärsyttävää (vähän iroonista, mutta tästä tekstistä voi luulla että olen samanlainen). Monet suomalaiset ovat aivan kauhean näsäviisaita että täytyy joka ikisestä asiasta kinata. Joo, on se kinaaminen välillä hyvä asia, mutta voi hyvänen aika onko sitä pakko tehdä joka ikisestä asiasta? Ja myöskin nuo mitä sinä sanoit ovat kans minun syitäni, kalleus, vuodenaikojen sää, armeija sekä muut ovat kans syitäni. Se mitä minun opekin sanoi että ”on lotto voitto asua Suomessa” on aika lailla väärä, en tunne ainakaan että joku olisi todistanut sitä vääräksi.

  2. tms_

    Jos maailman mittakaavassa katsotaan, niin kyllä suomi mun mielestä kuitenkin on suhteellisen hyvä paikka asua.

    Vaikka verojen muodossa melko paljon ottaa, kyllähän maamme myös aika avokätisesti antaa: esimerkiksi harvassa maassa koulutus on ilmaista ja siitä vielä maksetaan.

    Asevelvollisuus nyt on vähän sellanen juttu, ettei suomen kokoisella maalla asiassa ole tällä sijainnilla mun mielestä paljoa vaihtoehtoja (toki arvostan sivareita ihan yhtä paljon kuin armeijan käyneitäkin). Se on yksinkertaisesti meille ainoa järkevä tapa hoitaa puolustus. Sotia tulee olemaan aina, ei se valitettavasti ole tämän maan päätettävissä.

    Tietysti täällä on ongelmansakin. Ehkä eniten saa veren kiehumaan tämä perisuomalainen asenne, kateus. Täällä ei todellakaan saisi menestyä millään tavalla paremmin kuin keskiverto, tai ainakaan siitä ei saisi iloita. Alkoholia suomalaiset näillä patoumamäärillä tuskin oppivat ikinä käyttämään sivistyneesti :D Mutta esimerkiksi mielialalääkkeitä taitaakin yllättäen kulua eniten Ranskassa.

    Tuolla kuusinumeroisella summalla saisit muuten suomessakin jo aika hyvän elämän aikaiseksi… :)

  3. rolle

    Tietääkseni Suomessakin maksetaan koulusta juurikin verojen kautta? Ja tuo armeijamielipiteesi on juuri kovin monella suomalaisella miehellä sama. Mielestäni ei ole ainoa järkevä tapa hoitaa puolustus yleisellä ja pakollisella asevelvollisuudella, aivan varmasti valikoivalla- tai palkka-armeijallakin tätä maata puolustettaisiin… mutta kuten sanoin, tästä on vatvottu jo liikaakin. Mutta otetaanpa esimerkiksi Espanja tai Ranska, ja heidän sotahistoriansa; sotia on varmasti ollut enemmän ja silti kyseisillä mailla ei ole asevelvollisuutta.

    Olet oikeassa, maailman mittakaavassa katsottuna Suomi on ihan hyvä paikka asua. Ja kyllä minä täällä asun mieluummin kuin monessa muussa maassa… mutta kyllä silti kismittää monet Suomenmaan ongelmat… asun, kitisen ja asun.

  4. tms_

    Ranskassa ja Espanjassa on aika paljon enemmän populaa kuin suomessa… Siis pienemmän prosentin tarttee näin ollen palvella, jotta saadaan uskottava reservi aikaiseksi. Puhumattakaan siitä, että myös ne rahalliset resurssit sielläpäin on vähän eri luokkaa. Mutta kuten sanoit, eiköhän tää asia ole vähän jo jauhettu… :)

    Aivan, suomessa maksetaan koulutus nimenomaan verojen kautta. Niin kuin moni muukin asia. Ja mielestäni hyvä näin. Monessa muussa maassa vanhempien on pakko aloittaa yliopistomaksujen säästäminen melkein välittömästi lapsen synnyttyä!

    Tästä muuten johtuu osaltaan myös meidän matalat palkat: jos usassa valmistut lääkäriksi 200 000 dollarin opintovelat niskassa, niin parempi ois sitten _oikeasti_ alkaa tienaamaan. Suomalaisen lääkärin vuosiansiot kattaa juuri amerikkalaisen kollegansa vakuutusmaksut…

    Mun mielestä tää suomalainen tulonsiirtojärjestelmä on hyvä juttu. Pyritään tarjoamaan kaikille mahdollisimmat tasapuoliset mahdollisuudet. Tiedän, ongelmia on…

  5. Rauno

    ”Pitäisi saada lottovoitto, jos syntyy Suomeen”, voisi olla kuvaavampi ;)

    Ronilla on paljon samankaltaisia ajatuksia kuin mulla, Tämä on kylmä maa ilmastoltaan ja mielestäni myös henkisesti. Eivätkä suomalaiset ole edes ulkomailla aina välttämättä kovinkaan reiluja ja lojaaleja toisia suomalaisia kohtaan, päin vastoin, esimerkiksi Espanjassa asuva tuttavani kertoi, että siellä suomalaiset yrittäjät nylkevät suomalaisia matkailijoita Suomen tasoisilla sikahinnoilla, vaikka paikallinen hintataso on alhaisempi. Samanlaista juttua olen kuullut muistakin halvemman hintatason maista.

    Suomessa asumisessa on kuitenkin hyvääkin, kuten sosiaaliturva, joka takaa vähintään perustoimeentulon kaikille riippumatta elämäntilanteesta. Kenekään ei ole pakko lähteä kadulle kerjäämään. En tiedä onko yhtä pitkälle vietyä perusturvaa missään muualla maailmassa. Varsinkin, jos mennään Aasian tai Afrikan maanosiin, jossa asuu suurin osa maailman ihmisistä, niin heillä ei ole juuri mitään valtion ylläpitämää perusturvaa. Kyseisten kansojen sosiaalisuus ja (perhe)yhteisökeskeisyys saattaa johtua paljolti siitäkin.