En osaa lopettaa koodaamista. Miksi nämä lomat menee aina näin? Huomenna kyllä rentoudun.

Toimii kyllä hienosti tämä tekoälyassistenttini. Ohjelmoiminen lähtee minulla herkästi lapasesta, nyt on aika rauhoittua hetkeksi. Mutta on se vaan niin mukavaa koodata omat työkalunsa.

Uusimpana ohjelma ottaa huomioon loma-ajan ja lepoajat, aikatauluttaa automaattisesti Todoist-tehtävät eteenpäin, lisää aikataulutetuille tehtäville ajan ja keston. On mukava saada aamuisin briiffi siitä mitä tänään on tiedossa.

Seuraavana on tarkoitus laittaa tiivistelmään vielä:

• Koko seuraavan viikon aikataulutus
• Vireystilan mukaan priorisointi
• Lisätietoprompti: Ota huomioon mm. elämäntilanne lokikirjan perusteella
• Sähköposteista briiffi, kertoo tiivistelmän ja määrän ei-tärkeistä sähköposteista (esim: 12 järjestelmäilmoitusta, 5 uutiskirjettä, 10 turhaa spämmiä)
• Oppiminen. Mitkä tehtävät kestävät eniten aikaa tehdä, mitkä olivat kivoja ja mitkä ei niin kivoja jne. Jonkinlaisen logituksen ja tietokannan vaatii.

Mutta on tämä nyt jo aivan huippu. Mukavaa olla syyslomalla.

Kaikki työtehtävät on lykätty, koska nyt on viikonloppu ja työtehtäviä ei tulisi tehdä vapaa-aikana. Lisäksi, koska tehtäviä on niin paljon, ne eivät mahtuisi realistisesti päivän ajankäyttöön.

Jokasunnuntainen kahvihetki vaimon kanssa ansaitsee myös maininnan.

On mukavaa tehdä itselleen mieluisia juttuja.

Melkein kymmenen tuntia unta. Niin se vaan menee, kun ei ole ohjelmaa, tulee nukuttua. Lisäksi tytär on viikonlopun reissussa, joten kotona on hiljaista.

Päivällä Manu ehdottaa kävelylenkkiä. ”Isi voidaanko mennä kävelylle metsään, kuten aikaisemmin?”. Tiedostan, että pojan kanssa kävely on jäänyt vähiin. Tartun ehdotukseen ja jätän koodini kesken. Ulkona on viileää, mutta syysaurinko on kaunis. Kävelemme Aittovuorelle saakka. Manu jaksaa hienosti yli 9 kilometriä. Kuulemma löytyy ”jalkaenergiaa”.

Illalla jatkuu ohjelmointi. Ja jatkuu… ja jatkuu… Saa nähdä tuleeko uni ennen kahta.

Heh, olin näköjään aamulla hajottanut koko rollemaa.fi:n huolimattomuudellani. Muokkasin pientä osaa koodista ja jatkoin töitä, enkä huomannut mitään, kun koko saitti kaatui. No, eipä minun henkilökohtaisella blogillani mitään väliä ole. Samalla tuli huomattua, että monitorointi tämän kyseisen sivuston osalta ei toiminut.

Kirjoitan poikkeuksellisesti menneessä muodossa. Mutta nyt tekee mieli muistella syys-lokakuuta 2024. On ollut painajaismainen syksy. Kriisistä toiseen, hektisiä viikkoja. Nyt tuntuu, että helpottaa. En tiedä miksi. Ehkä se on tuo pikaruoka edessäni, herkut, karkkipussi, hyvin onnistunut kympin juoksulenkki. Ja se, että alkaa syysloma. Taas pitää miettiä miten sitä lomailtiinkaan…

En vielä tiedä mitä teen lomalla. Ehkä ohjelmoin. Ehkä pelaan. Ei plänejä. Parasta.

Huonot unet taustalla, en enää edes tiedä kuinka monta viikkoa putkeen. Alkaa käymään raskaaksi tämä jatkuva univaje. Alkaa ”iso pyörä heittämään”, kuten karstulalainen yhtiökumppanini sanoisi.

Tänään on maailman mielenterveyspäivä ja sattumoisin myös psykoterapiapäivä. Tavallista raskaampi terapiasessio. Tulee puhuttua tunteista. Jotenkin ne ovat olleet viime aikoina loistaneet poissaolollaan. Pitäisi sanoittaa tunteita enemmän, ”Minusta tuntuu…”.

Kaikesta väsymyksestä ja ahdistuksesta huolimatta saan paljon asioita aikaan toimistolla. On mukavaa, kun töihin pääsee rentoutumaan. Niin se vain on, työt ovat minulle iso voimavara. Ilman en jaksaisi.

Kotiin tullessa keskityn päivän rutiineihin. Istahdan alas. Kuuntelen hetken sadetta ja yritän päästä jonkinlaiseen tasapainoon. Päivä ei ole pelkkää ahdistusta tai kipua, mutta siinä on jokin outo pohjasävy. Onko kaikki hyvin sitten lopulta kuitenkin, pohdin.

Välillä päivistä ei saa kunnolla otetta, mutta silti tiedän, että ne ovat tärkeä osa matkaa. Yritän keskittyä siihen ajatukseen, että jokaisessa tällaisessa hetkessä on pieni ripaus toivoa, vaikka sen huomaisikin vasta jälkikäteen.