Päivä hurahtaa jotenkin nopeasti. Kuten koko viikko. Mihin se hävisi?

Tuntuu, että en ole saanut mitään aikaan. Vaikka tiedän, että olen. Aikaansaannoksistani en jaksa nyt vain enää huudella. Kuten en mistään muustakaan.

Itseään toistava kehä. On jälleen aika levätä hetki.

Unohdin mainita, että muutama päivä sitten tuli 1500 lokikirjan merkintää täyteen. Kaikki bloggaukset laskettuna se on yhteensä 3132 kirjoitusta. Sanojahan on jo 878 820, ei mene pitkään miljoonaan.

Kirjoittaminen on aina ollut lempipuuhaani. Opin kirjoittamaan ennen koulua ja kirjoitin tulevalle opettajalleni kirjan. Alakouluikäisenä kävin luovan kirjoittamisen kurssilla Kirjailijatalolla Jyväskylässä. Kirjoitin paljon runoja, tarinoita ja päiväkirjaa. Harkitsin myös toimittajan ja kirjailijan uraa myöhemmin, mutta en koskaan päässyt opiskelemaan journalistiikkaa. Ala oli suosittu, lukiomenestys ei riittänyt ja valintakoe vaikea.

Ei minua kuitenkaan oikeastaan harmita, ettei uravalinnaksi valikoitunut kirjallisuus tai teksti. Kirjan ehdin vielä kirjoittaa varmasti, jos elinvuosia sallitaan. Pystyn kirjoittamaan ihan mistä tahansa, ihan milloin tahansa – ja ihan itse, ilman mitään tekoälyjä. On suorastaan surullista, että tekoälyllä teetetään tekstejä, kun se tekstin tuottaminen ja ajattelu on kaikista hauskin osuus. Kyllä minäkin käytän AI:ta paljon kaikkeen, kuten tekniseen dokumentointiin, tiivistämiseen ja jäsentelyyn, mutta en koskaan anna tekoälyn kirjoittaa kokonaisia suomenkielisiä tekstejä puolestani.

No, menee taas jaaritteluksi. Työpäivä sujuu hyvin. Yhtiökumppanilleni sanon, että ”turnausväsymys iskee”. En pitänyt kesän jälkeen lomaa ollenkaan, joten ansaitsen pitkän joululoman. Kun malttaisi vielä odottaa sinne asti. Onneksi on tekemistä.

Sunsaman avulla saan tänäänkin pidettyä suurinpiirtein työajat kurissa. AI-apurini on toinen auttava tekijä ja hänen ansiostaan keksin tehdä itselleni ”ankkuritiedoston”, johon kirjaan kesken jääneet asiat, joista jatkan huomenna.

Väsyttää. Päässäni oli jokin ajatuskin tähän liittyen, mutta ei ole enää.

Toinen etäpäivä. Koko päivä menee taas koodaillessa. Muutama hyvä flow-tila.

Yht’äkkiä kello on 01:07 ja olen vieläkin koneella. Miten tässä näin kävi? Ja minun kun piti elvyttää aamulenkit… ei taida onnistua kiskoa itseään ylös keskiviikkoaamuksi kello 08. Ehkä torstaina…

Sekavat ajatukset. Aika sammuttaa kone. Ja itsensä. Mutta vain hetkeksi.

Oispa energiaa.

Olen jotenkin tällä hetkellä loputtomassa umpitunnelissa, myös henkisesti. Se on kai tämä kaamos. Ei tule edes mieleen viihdyttää itseään tai muita. Jotain leffailtaa edes joku ilta… Sauna, elokuvateatteri, ravintola? Viime kerrasta on aikaa.

Ongelma ja haaste on, että joudun yksin järjestämään kaiken. Koulukin odottaa, että jotenkin rajoittaisin lapsen ruutuaikaa ja kehittelisin harrastuksia. Hammaslääkäri odottaa, että harjaisin paremmin. Aivan kuin en tekisi jo tarpeeksi paljon asioita joka päivä. Astuisivatpa minun saappaisiin.

Lue ensimmäinen lause.