Toinen päivä ilman kofeiinia

Päivä kaksi. Kova aamuväsymys, vaikka olen nukkunut yli kahdeksan tuntia. Unisovellus kertoo, että 90% yöstä on kevyttä unta. Hieman ”liskojen yöltä” se tuntuikin.

Olotila muistuttaa krapulaa. Lievä päänsärky, joka pahenee päivän mittaan. Armoton väsymys. Silmiä särkee. Päässä humisee. Kaikki keskittymistä vaativa on täyttä tuskaa. Hikoiluttaa.

Kotiin töistä päästyäni rojahdan sänkyyn pötkölleni. Päässä jyskyttää. Otan toisen Buranan. Kipulääke ei auta päänsärkyyn.

En kuvitellut, että näin rankat viekkarit tulisi. Ehkä on syytäkin vieroittautua. Kofeiini ei ole ystävä.

Pilvinen, tuulinen ja kylmä huhtikuinen päivä. Ei mainittavia urotekoja.

Ensimmäinen kofeiiniton päivä

Yön hiljaisuus ja pimeys. Tuijotan kattoa. Olen pyörinyt sängyssä melkein yhdeksästä asti, kuusi tuntia. Miksi en saa nukuttua, vaikka olen äärimmäisen väsynyt?

I’ve been asleep in the driver’s seat
I’ve been lost in my head for weeks
Tryin’ to find what it is I need
Too god damned tired to sleep

The Midnight – Gloria

Päätän vieroittaa itseni kofeiinista. Kahvia, Coca-Colaa ja Energiajuomia on tullut vedettyä jostain syystä ihan huomaamatta niin, että päiväsaantiannos on ollut jo pidempään runsaammanpuoleinen. Kahvia heräämisen jälkeen, pari kuppia perään, vähän ennen lounasta ja lounaan jälkeen. Kotona pelatessa Bangia. Ei mikään ihme, että se näkyy lyhyempinä ja huonolaatuisempina yöunina sekä kasvavana ahdistuksena.

Siispä, maanantai olisi täysin kofeiiniton päivä. Kokeilen olla ilman pari viikkoa ja katsoa miten se vaikuttaa.

Olemme ottaneet tavaksi tästä maanantaista eteenpäin tavata yrittäjien porukalla maanantaisin kahdeksalta. Se tarkoittaa minun kohdallani kuudelta heräämistä alkavaan viikkoon. On yllättävän helppoa kiskoa itsensä ylös, mutta väsymys iskee aika pian nousemisen jläkeen. Ilman aamukahvia on vaikeaa olla.

Aamulenkistä saan hieman virtaa, mutta oleellinen puuttuu. Toimistolla nokkaan tuoksahtaa kahvipapu heti aamutuimaan. Lounaan jälkeen iskee heti päänsärky. Tunnistan jomotuksen samanlaisena kuin mitä on ollut joinakin viikonloppuaamuina, jolloin olen jättänyt kahvikupilliset väliin.

Kotona iskee täydellinen energian loppuminen. Silmät meinaavat sulkeutua väkisin jo viideltä iltapäivällä. En meinaa jaksaa mitään. On pakko mennä pötkölleen, katsomaan jotain super-kiinnostavaa telkkarista, jotta pysyisi hereillä. Taidan mennä tänään aikaisin nukkumaan.

Olen selkeästi kofeiiniaddikti, joka kärsii nyt vieroitusoireista. On aika päästää irti. Katsotaan millaisia vaikutuksia tällä on ja jos pärjään ilmankin, voisi miettiä, jos luopuisin kofeiinista kokonaan. En koskaan sano ei koskaan, mutta aika näyttää. Ironista on, että postiluukusta on juuri saapunut uusi erä Caffi-papuja.

Kahvia & koodia

On hämmentävää, miten ahdistus on joskus ohikiitävä hetki, mutta joskus jää päiväkausiksi kytemään. Herätessä olo on vielä mitä mainioin, mutta puhelinta vilkaistaessa ahdistus puskee pintaan. Ennen hyökyaaltoa Twitterissä osuu silmään mukavanoloinen video, jossa on väritettyä videokuvaa vuoden 1939 Joensuusta. Jaankin pari ajatusta Niinivirran kanssa siitä, miten kiehtoo ajatus laitteettomasta, seesteisestä elämästä, vaikka olenkin teknologiaihminen.

Twitter ei minua ahdista, päinvastoin, se on enemmänkin minulle pakopaikka omaan ahdistusvapaaseen kuplaani. Olen tehnyt siitä itselleni viihtyisän.

Tänään on lepopäivä. Sunnuntaipäivässäni ei ole juurikaan suunnitelmallisuutta tällä kertaa. Aion koodata ja pelata. Toisin sanoin, enimmäkseen koneella istumista. Siitä minä nautin.

Ohhoh

Kelloa katsoessani totean, että jotain on unohtunut. Päivä on mennyt vähän liiankin nopeasti.

Pilvinen ja kylmä päivä. Herään aikaisin, seitsemältä, koska tarkoitus on rientää toimistolle. Enpäs kerrokaan enempää. Aika näyttää.

Elokuvailta venähtää, koska toimistolla onkin liian mukavaa. Energiatasot nollissa.

Huomenna lepopäivä.

On taas perjantai

Vilkas viikko. Kaikenlaista on päässyt taas tekemään. Hyvin puksuttaa tiimin koodi ja kaikki muukin. Oikein optimistinen fiilis.

Viikonloppuna on tiedossa pitkästä aikaa vähän toimistohommia lauantaiaamuna. Muuten voisikin sitten keskittyä rentoiluun, leffoihin, lenkkeilyyn. Jos saunassa kävisi. Sellaisia hyviä perinteisiä juttuja, niitä samoja, joita on tullut harrastettua muinakin viikonloppuina. Ei kyllä tarvitse mitään kovin kummoista tehdä, jotta saa meikäläisen iloiseksi.

Sushit naamaan ja sitten Overwatchia. Paitsi äiti uhkasi tulla käymään. Ehkä kohta heitän yläfemmat mammalle.

1 284 285 286 287 288 322

Kirjoitukset kalenterissa

maaliskuu 2026
ma ti ke to pe la su
 1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031