Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun aloitin tämän lokikirjan. 365 päivää, 365 kirjoitusta. Tai no, jos varsinaiset artikkelit laskee blogin, firman blogin ja leffablogin puolella, tulee kirjoituksia paljon enemmän.

Maanantai. Täten otan tavoitteeksi kirjoittaa joka päivä.

8.11.2021

Päivittäinen kirjoittaminen on auttanut hahmottamaan elämää, aikaa, asioita, tavoitteita ja saavutuksia. Kiitollisuuspäiväkirja tässä samassa yhteydessä on saanut arvostamaan elettyä elämää ja tätä hetkeä. Päiväkirjasta on ollut kaikin puolin hyötyä. Suosittelen jokaiselle.

Nyt kun vuosi on pyörähtänyt ympäri, pystyn koodaamaan ”tänä päivänä vuosi sitten” ominaisuuden. Sitä onkin sitten kiehtova seurata. Aion jatkaa kirjoittamista, nyt kun tästä on tullut hyvä tapa.

Mitäs tänään? Liian pitkää päivää, liian vähän unta. Taas. Ei tämä taida nyt hetkeen helpottaa. Voi voi.

Päivä kääntyy ehtoon puoleen. Olen taas unohtanut syödä. Sateinen ja harmaa päivä. Kävellessä ulkona sateessa pohdin, että tavallaan mukavaa tämäkin. Olen elossa.

Nukun pitkään. Tuli valvottua. Ulkona sataa ja jalkoja särkee, joten lenkki jääköön tällä kertaa väliin.

Koodia. Ruokaa. En ole pelaillut pitkään aikaan. Pitää korjata asia.

Juuri nyt ei ole mitään ihmeellistä sanottavaa. Paitsi Mastodonissa. Ihmisiä alkaa varmaan kyllästyttämään tämä jatkuva Mastodon-pöhinäni. Mutta mitä sitten.

Ehkä tästä taas joutaa.

Kylmä pakkaskeli, mutta kymmenen kilometrin lenkillä syntyy paljon ajatuksia. Kuuntelen yrittäjätarinoita äänikirjana ja ajatukset vilisee. Minulla on visioita firman suhteen. Joudun pysähtymään monta kertaa laittamaan ylös muistiinpanoja.

Kotona keskityn Mastodon-myllyyn. Serverit tulille ja säätämään. Ihan älyttömän kivaa. CNN uutisoi Mastodonista. Nyt menee lujaa.

Ilta kääntyy yöhön. Mementomori.social on tulilla.

Mastodon. On se vaan niin kova.

”Kiva tietää näin kolmelta aamuyöstä”, totean herätessäni kolmen aikaan yöllä. Varmuuskopiointijärjestelmän bugi hälyttää automaattisella puhelulla. Olisin mieluummin nukkunut, mutta avaan Termuxin ja hoidan homman.

Suljen silmät. Avaan silmät. Tai siltä se ainakin tuntuu. Kuin välissä ei olisi kulkenut aika ollenkaan. Väsyttää kahta kauheammin.

Palaveri. Töitä. Koodikatselmointi. Päässä jyskyttää huonot yöunet ja väsymys. Päätän silti lähteä suoraan töistä talvitakkiostoksille. Siinäpä asia, jota olen lykännyt aivan liian pitkään. Alkaa tulla jo kylmä.

Oma takkini löytyy kolmannesta kaupasta. Tyylikäs Jack & Jonesin villakangastakki. Rouvan takkia saa etsiä pidempään. Pelkkää liukasta ja kallista vanutakkia. Ihmeellinen trendi nykyään tuo jätesäkkiin pukeutuminen. Lopulta takki löytyy vaimollekin. Upea Maroonin värinen laskettelutakki.

Olen kotona vasta yhdeksän aikoihin. Kaupassa on mennyt yli neljä tuntia. En meinaa pysyä hereillä. Tilaamme McDonald’sista nugetteja. Jostain syystä katson vielä telkkaria, vaikka silmät lupsattavat…

Onneksi on viikonloppu…