Seitsemäs päivä ilman kofeiinia

Sunnuntai. Toukokuun ensimmäinen päivä. Mitähän tähän nyt sanoisi? Huhtikuu meni hyvin, vaikka pienoinen pettymys onkin, että lihoin 1.6 kilogrammaa. Se on kuitenkin pientä sen rinnalla, että olen alle vuodessa pudottanut 92.5 kilogrammaisesta otuksesta parhaimmillaan 75.2 kiloiseksi ja voin paremmin kuin koskaan. Vaikka juuri tänään painan 76,7kg, olen tyytyväinen että paino jää alle terveen normaalipainoisen rajan (78kg).

Painoa ja kaloreita ei pitäisi katsoa niin pedantisti kuin minä teen, mutta se on minun tapani mitata arkea. Aivan samaan tapaan tarkastelen kaikkea muutakin elämässäni musiikista elokuviin. Tästä mittailusta pitäisi kirjoittaa uusi varsinainen esittelybloggaus.

Tänään on tarkoitus käydä juoksemassa ja viihtyä. Ehkä sunnuntaisauna. Aurinko paistaa ja jotenkin hyvä fiilis. Ahdistus on lieventynyt huomattavasti kahvitauon aikana. Seitsemän päivän kofeiinittomuuden jälkeen tuntuu hyvältä. Tavallaan edelleen mieli tekee kahvia, mutta en ole varma haluanko jatkaa edes sen kohtuullista käyttöä, jos siitä kerran seuraa ensin hetkellinen helpotus väsymykseen ja sitten pelkkää huonoa.

En silti usko, että luovun kahvista kokonaan. Todennäköisesti jatkan alkuun kuitenkin esimerkiksi Herkkis-kahvilla (pistin juuri tilaukseen) tai vastaavalla, jossa on 0mg kofeiinia. Myöhemmin sitten esimerkiksi kuppi decafia ja kuppi tavallista, ja siinä se. Kahvi on kuitenkin sellainen aamunautinto, jota ilman on vaikea startata aamu, oli siinä sitten kofeiinia tai ei. Kroppani ehkä tottuu kofeiinittomuuteen, mutta hyvän kahvin makua on vaikea päihittää.

Hyvä espressopohjainen kahvi säilyy elimistössä pisimmillään jopa kymmenen tuntia, joten voisi ottaa taas tavaksi sen, että ei juo kahvia enää yhdentoista jälkeen aamulla, ellei se ole decafia. Katsotaan.

Hyvää toukokuuta! Puiden oksissa on jo nuppuja. Kyllä se kesä sieltä tulee.

Kuudes päivä ilman kofeiinia

Tämä kirjoitus ei ole oikeasti kirjoitettu lauantaina. Ensimmäistä kertaa koko lokikirjan historian aikana unohdin kirjoittaa päivän kuulumiset. Mitä tästä opimme: Älä jätä lokikirjaa viime hetkeen. Katsoin illalla elokuvaa ja rupesi väsyttämään jo ennen yhtätoista niin paljon, että leffa oli pakko jättää kesken. Kofeiinittomuus toimii. Tykkään tämän kaltaisesta luontaisesta väsymyksestä, ei tule valvottua ja pystyy heräämään aikaisemmin helpommin.

Lauantaipäivä sai pisteet 4/5. Hieman päänsärkyä, joka lakkasi illalla Ibumaxin otettuani. Päätä särkee nykyään lähes joka päivä, enkä enää tiedä johtuuko se edelleen kahvin lopettamisesta, vai mistä. Olen juonut vettä pari litraa joka päivä ja liikkunut ja syönyt riittävästi. Hieman pelkään, että nyt kun olen napsinut Ibuprofeiinia harva se päivä, päänsärky johtuu sen ottamatta jättämisestä. Toivottavasti ei kuitenkaan. Pitää kuitenkin olla nyt varovaisempi särkylääkkeen kanssa ja yrittää pärjätä läpi päänsärkyjen vaikkapa ihan perus levolla.

Lauantaina kävin puolisoni kanssa kiertämässä Jyväsjärven kävellen. Näimme yksinäisen joutsenen, joka tuli aika lähelle. Nappasin kuvan muistoksi:

Viides päivä ilman kofeiinia

Mahtava päivä. Herään suhteellisen hyväntuulisena ja levänneenä. Aamun palaveri sujuu kivan tehokkaasti, joten jää enemmän aikaa tehdä oikeita töitä. Päivän yleisilmapiiri on rento ja iltapäivään mennessä porukka onkin jo oikein vapputunnelmissa. Juuri nyt tuntuu, että homma toimii niin toimistolla kuin kotonakin. Hyvä fiilis tästä kaikesta.

Töiden jälkeen menen perhettä vastaan Sokokselle. On tarkoitus hieman shoppailla vaimoni syntymäpäivän kunniaksi. Kyseinen aktiviteetti on vihonviimeinen, jota itse harrastaisin, mutta tänään teen poikkeuksen. Rouva haluaa syntymäpäivälahjaksi uuden repun ja kengät, joten katsomme hänelle sellaiset.

Kuin sattumalta itsekin tarvitsen uuden repun ja kengät, joten ostamme itsellenikin sellaiset. Fjällräven Kånkenin 17-tuuman läppärireppu ja vaimolle vaniljan ja vadelman värinen 15-tuuman vastaava. Kengiksi vaimo valitsee Converset, minä Vansit.

Shoppailun jälkeen menemme Bella Romaan Italialaiselle pizzalle. Syömme vatsamme täyteen ja jopa lapset nauttivat ruoasta. On mukava syödä ja jutella koko perheen kesken, se on harvinaista herkkua varsinkin meille nykyperheenä, jolla ei ole enää edes ruokapöytää keittiössä. Syömme yhdessä ilman laitteita korkeintaan jouluna ja juhannuksena.

Ruoan jälkeen annan lapsille rahaa ja he ryntäävät herkkuostoksille. Menen vaimon kanssa kotiin viemään ostokset ja samalla tarkistan Finnkinon varausnumeroni. Tajuan samalla, että Finnkino on vaihtanut protokollaa varauksissaan ja liput olisi pitänyt lunastaa 24 tuntia ennen näytöstä. En kuitenkaan ole huolissani, sillä pikaisen tarkituksen myötä totean, että paikkoja vielä löytyy.

Illan päälle hyvä elokuva. Tämä se vasta on elämää.

Neljäs päivä ilman kofeiinia

Harmaa, kylmä ja tuulinen päivä. Penikat vaivaavat aamulenkillä, jotenkin jalka puutuu heti kahden kilometrin jälkeen. Jatkan silti juoksemista, vaikka eilenkin särki. Jos sitten taas lauantain ja sunnuntain olisi juoksematta ja kävisi korkeintaan kävelemässä.

Aamukahvia on vähän ikävä, mutta virkeys aamuihin on palannut hyvien yöunien myötä. Sen sijaan päivällä väsymys on kovempaa. Kuten jo eilen mainitsin, en oikeastaan jaksa enää valvoa kovin myöhään. Yhdeksän aikaan on mentävä maate.

Toisaalta, olen iloinen jos ”unirytmini” kääntyy tämän myötä iltavirkusta aamuvirkuksi. Ehkä se onkin kofeiinin syy, että unirytmini on yleensä epätyypillinen? Tätä kofeiinittomuutta onkin mukava kokeilla jo pelkästään tästä syystä. Sanovat myös, että vieroitusoireet kestävät 2-9 päivää ja nyt mennään vasta neljännessä päivässä. Ehkä tämä ylenpalttinen päiväväsymys kuuluu siis asiaan.

Koko päivä palaveria työpajan muodossa. Kyllä tuommoinen vie aina meikäläisestä mehut, ei voi mitään.

En saanut kutsua Overwatch 2 PvP Betaan, enkä muistanut katsoa Twitch-streameja venähtäneen työpäivän takia (niitä katsomalla olisi voinut saada). No, kyllähän se ennemmin tai myöhemmin tulee saataville. Ei ole kiire.

Päässä ei liiku ajatus, korkeintaan kolisee mutterit. Päätän lokin tältä päivältä tähän.

Kolmas päivä ilman kofeiinia

Ensimmäinen kofeiiniton päivä ilman päänsärkyä! Päänsärky on sen verran paha kipu, että ilman sitä tuntuu kuin olisi taivaassa. Sen kunniaksi teen viidentoista tunnin työpäivän. Hupsista. Ei tervettä tämäkään.

Kotiin tullessani olen aivan poikki. Perhe ja vapaa-aika jäävät tänään ohi-sektorille. Parempi onni huomenna.

Huomaan, että väsymys tulee ”luomuna” helpommin. Olen yhdeksältä jo aivan valmis vuoteeseen. Harmillista kyllä, täytyy vielä syödä pieni iltapala ja pyykit pitää laittaa kuivumaan.

Juuri kun olen ummistamassa silmät, muistan että lokikirja on kirjoitettava. Ja nyt se on tehty. On aika sulkea kirjan kannet tältä päivältä. Pidän tästä suunnasta, jossa yöunesta on 53% syvää unta (viime yö) sen normaalin 15% sijaan (aiemmat yöt).

Kauniita unia!

1 283 284 285 286 287 322

Kirjoitukset kalenterissa

maaliskuu 2026
ma ti ke to pe la su
 1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031