Ennen reissailua ei koskaan oikein tule uni, eikä nukuta niin hyvin kuin pitäisi. Kukun puoli neljään asti, koska en vain saa itseäni rauhoittumaan. Onneksi juna ei sentään lähde ihan aamuseitsemältä. Vähän myöhässäkin se on.

Ekstraluokka, totta kai. Junassa koodaaminen on oma lajinsa. Matka menee hämmentävän nopeasti, vaikka Keski-Suomesta Kainuuseen persettä joutuu puuduttamaan kuuden tunnin ajan penkkiä vasten. Niska ja selkä toisaalta kipeytyvät eniten istumisesta. En ole edellisestäkään jumista vielä toipunut.

Oulussa kirjaudun hotelliin ja lähden puhujaillalliselle. Pöydässä istuu tuttuja nimiä alalta. En ole koskaan oikein ollut kovin etevä isommissa porukoissa ja tälläkin kertaa keskityn lähinnä kuuntelemaan. Olen sosiaalinen erakko, joka harvoin poistuu Jyväskylästä, ja nyt olen yksin kaukana kotoa, poissa mukavuusalueeltani. Tulipahan lähdettyä.

Hotellihuoneessa rauhoitun jälleen ohjelmointihenkisissä puuhissa, lukemalla Reachy Mini -robotista, selaamalla Redditiä ja Mastodonia.

Uni ei taaskaan tule.

Lavalla puhuminen on minulle jotenkin paljon helpompaa kuin ihmisten keskellä sosialisoituminen. Lavalla saan puhua rauhassa minulle tärkeästä aiheesta, eikä kukaan keskeytä. Huomenna on minun vuoroni.