K niin kuin keskiviikko. K niin kuin kaaos. Sushilounas vaimon kanssa pitkästä aikaa. Muuten aika pirstaleinen päivä.

Tänään ei ole energiaa jaaritella enempää.

Mitähän sanottavaa tästä tiistaista olisi… somessa melko ahdistava meininki, Vapun natsikulkue vihastuttaa ja puhututtaa. Töissä sujuu hienosti, vaikka taloustilanne ja tulevaisuuden epävarmuus edelleen kummittelevat varjona mielen pimeissä nurkissa. Olen kuitenkin ottanut sellaisen asenteen, että teen tänään parhaani ja katsotaan huomisen kuviot huomenna. Olen yllättävän hyvin pystynyt keskittymään tähän päivään, yksi hetki kerrallaan. Ei aina tarvitse olla megalomaanisia tavoitteita, dataa tai unelmia. On jotekin vapauttavaa asennoitua niin, että ei ole mitään.

René Descartesillä oli hienoja ajatuksia hetkistä, tiedosta ja olemisesta. Hänen mukaansa aika koostuu erillisistä, toisistaan riippumattomista hetkistä. Se että olemassa olen nyt, tällä sekunnilla, ei millään tavalla takaa että olen olemassa seuraavalla hetkellä. Hetket eivät kausaalisesti seuraa toisiaan. Seuraava hetki ikään kuin luo uudelleen maailman ja minut, jotta olemassaolo jatkuu. Hetki on siis tavallaan itsenäinen yksikkö, ja ”äsken” oli oma erillinen hetkensä, ”nyt” on toinen.

Descartesin näkemys eroaa suositummasta aristoteelisesta ajatuksesta, jossa aika on ikään kuin jatkuvaa ja yhtenäistä, mutta minä olen viehtynyt Descartesin aikakäsitykseen. Siinä on järkeä. Koska huomista, seuraavaa hetkeä, tulevaa ja mennyttä ei ole olemassa. Enää. Tai vielä.

Siispä, seuraavaa hetkeä kohti, jos sellainen meille siunataan.

Maanantain kirous alkaa tällä kertaa ajoissa, jo yöllä. Pyörin ja pyörin. Ehkä se Coca Cola yhdentoista aikaan ei ollut sittenkään kovin hyvä idea. En oikein keksi syytä levottomuudelle. Ahdistus ja rauhattomuus eivät jätä rauhaan. Uni tulee noin viideltä aamuyöstä.

Vähäisestä unimäärästä huolimatta päivä lähtee hyvin käyntiin. Koko päivän kuitenkin olo, että ei saa mitään aikaiseksi, vaikka tietenkin teen paljon. Pari ”pikavoittoa”, kommunikaatiota, liiketoimintaa.

Pojan huoneesta kuuluu naurua. Jalassa ovat äitini antamat villaukat. Apple Booksissa uusi ostettu äänikirja. Ei hassumpaa. Ehkä maanantain kirous tästä hiljalleen hälvenee, nähdään taas viikon päästä.

Ungoogled Chromium ei enää toimi esimerkiksi silloin kun pitää valtuuttaa sovellus XCoden kautta. Jostain syystä ASWebAuthenticationSession palauttaa tyhjän tabin. Chromiumia on myös hyvin vaikea saada pysymään oletussovelluksena erilaisille mimetyypeille ja protokollille. On harmillista, että yksityisyys vaatii niin paljon kaikenlaista säätöä.

Brave ei ole hirveästi Chromea parempi, mutta nyt koittaa vaihto. Pistän saman tien isolleen, eli Brave Originiin, joka lupaa enemmän bloattivapaata kokemusta. Mastodonissa lisää syitä Braveen siirtymiseen liittyen.

Päivä on ollut jotenkin tavallista vähemmän rentouttava. Olen stressannut Arch-päivityksistä, tehnyt isomman UI-päivityksen Mastodon Bird UI:seen. Rentoilu on jäänyt hieman vähemmälle. Kello on 21:39, vielä ehtii korjata tilanteen.

Herään 4:50. Peitto on märkä kylmästä hiestä, samoin tyyny. Vatsa on sekaisin. Epäilen, että kyse on nukkumaanmennessä iskeneestä migreenikohtauksesta, viikkosykliin nähden liian raskaan juoksulenkin rasituksen jälkiseurauksista, rizatriptaanista ja ibuprofeiinista. Yli puolimaratonin mittaisen juoksemisen jälkeen glykogeenivarastot ovat tyhjät, enkä syönyt riittävästi ennen nukkumaanmenoa. Munakas ja jäätelö ei taida riittää moisen rääkin jälkeen. Verensokeri voi laskea liian matalalle. Migreeni, rasitus ja kaikkien näiden kombo todennäköisesti aiheuttivat tämän ”liskojen yön”.

Lauantai kuluu lähinnä postdromessa. Jännä, että en alkoholin lopettamisen jälkeenkään ole päässyt ”krapuloista” eroon. Tämä on tosin pientä siihen, millaisista alkoholikrapuloista kärsin, koska migreenin ja postdromen lisäksi näihin tulee vielä alkoholin aiheuttamat myrkytystilat päälle.

Lauantai on täydellinen lepopäivä. Siitäkin huolimatta muutama rivi päätyy CHANGELOGiin. Ehkäpä jotain elokuvaa ja jäätelöä seuraavaksi. Kaikesta huolimatta on hyvä olla.