Kesän viimeinen retki Särkänniemeen

Lauantaina lähdimme Särkänniemeen koko perheen voimin, kuten ilmoittelinkin viikkoa ennen reissua. Retki meni kaikin puolin hyvin. Lähdimme mielellämme matkaan, vaikka päiväksi oli luvattu suurensuurta myrskyä.

Aamulla väsytti ihan pirusti. Syitä ei varmaankaan tarvitse pohtia, nimittäin nukuin huonosti ja liian vähän. Ennen junamatkaa kävimme kaupassa ostamassa pientä matkaevästä. Battery oli lähes välttämätön. Junamme lähti hieman kahdeksan jälkeen.

Menomatka meni nopeasti. Arvioin että olisimme perillä kymmeneltä ja yllätyin kuin olimme melkein minuutilleen arvioni mukaan Tampereella. Paikan päällä oli tarkoitus kierrellä hieman Tamperetta ja käydä jossain syömässä, apostolinkyydillä tietenkin. Aivan ensimmäisenä suuntasimme Aleksis Kiven Kadulle, jossa oli tarkoitus käydä The Grillissä syömässä. Olin huomaamattani laittanut päälle autolle tarkoitetun reittihaun ja kävelimme siksi hieman pidemmän lenkin… huomasin asian vasta perillä.

Emme kuitenkaan oikealla kadulla löytäneet The Grilliä, joten pyörimme Siperia -ostoskeskuksessa (vai mikä se on?) jonkun aikaa, jossa kaikki ruokapaikat olivat vielä kiinni. Tamperelaisten nettikavereiden avustuksella löysimme lopulta oikean paikan, joka sattui olemaan sekin kiinni. Emme jaksaneet enää pyöriä ja palloilla, joten suuntasimme suoraan keskustorin Hesburgeriin, koska McDonalds oli remontissa. Lotta nukkui koko kävelyn ajan.

Matkalla säikähdimme kun joku mies pahoinpiteli viattomia ohikulkijoita. Olimme kaukana, mutta näin hyvin miten hän juoksi erästä poikaa kohti osoittaen sormella ja huutaen ”sinä!”, kunnes alkoi kuristamaan häntä penkkiinsä. Poika rimpuili ja rimpuili, eikä päässyt irti. Se oli karmeaa katsottavaa. Poika jotenkin pääsi irti ja piteli kurkkuaan. Hetken päästä poliisit tulivat paikalle.

Söimme hesessä ateriat, vaikka vaimoni sai väärän hampurilaisen. Emme jaksaneet valittaa ja pekonipurilainen oli kuulemma ihan hyvää vaihtelua. Satoi juuri sopivasti vain sen ajan kun olimme syömässä. Ulos astuttuamme sade lakkasi.

Sitten alkoikin ankara miettiminen miten pääsisimme helpoiten Särkänniemeen. Taksia emme viitsineet ottaa kun turvaistuimen hakeminen maksaisi hieman liikaa ylimääräistä. Soitin sitten j-tekille, joka oli jo muiden kanssa Särkänniemessä.

Löysimme oikean pysäkin ja astuimme oikeaan bussiin. Menin kysymään linja-auton kuljettajalta pääseekö äidit Tampereella ilmaiseksi. Kuljettaja oli jälleen joku maahanmuuttaja, eikä ymmärtänyt kysymystäni. Toistin kysymyksen, tällä kertaa eri muodossa. ”Ahaaa, sina tarkoita rattaita! Kulla ilmaista se on!”. Näytin vielä kuulonäkövammaisen saattajuuteni todistavaa korttia ja kuski nyökkäsi myöntymykseksi. Pääsimme siis ilmaiseksi koko perhe, sillä Veeran pääsee rattaiden kanssa ilmatteeksi, Lotta ikänsä puolesta ja minä kuurosokean saattajana veloituksetta.

Eikä aikaakaan kun olimme jo Särkänniemen porttien sisäpuolella. Lahjakortilla saimme Lotalle ipanarannekkeen, Veeralle elämysrannekkeen ja minulle saattajan erikoisluvan, jolla pääsisin Veeran kanssa veloituksitta kaikkiin laitteisiin. Soitin j-tekille ja tapasimme hetken päästä j-tekin, Firewalkerin ja Aswin. Kyseessä oli pienimuotoinen pulinamiitti. Meitä ei haitannut vaikka muita ei eksynyt paikalle.

Delfinaarion esityksen alkamiseen oli vielä aikaa, joten Veera vei Lotan karuselliin. Lotta oli lähinnä hämmentynyt, mikä näytti huvittavalta.

Suuntasimme pian delfinaarioon jonottelemaan ja laitoimme vaunut niille tarkoitettuun vaunuparkkiin. Joka välissä tietenkin piti irkkailla:

Itse delfiiniesitys oli hauska. Oli ihan mukava pitkästä aikaa katsella. En muista edellistä kertaa. Taisi olla joskus kuusi tai seitsemän vuotta sitten vanhempien kanssa. Vielä yli 20-vuotias Veera-delfiini jaksoi polskuttaa…

Delfiinien hyppelyn jälkeen menimme eläintarhaan. Lotta tykkäsi elukoista hirmuisesti ja pääosin hänen takiaan sinne menimmekin. Oli possuja, pupuja, laamoja, hevosia, kilpikonnia, ankkoja, lintuja, vuohia…

Lotalle suurimpia ilon aiheita oli varmaankin pomppulinna. Lotta tykkäsi pomppia muiden lasten kanssa. Kiljui ja nauroi ihan kunnolla.

Eläintarhan puolella oli myös muutamia pienempiä laitteita, kuten Leppäkerttu. Viimeksi Lotta oli vastaavassa laitteessa keväällä Suomen Tivolissa, mutta silloin laitteessa ei ollut mitään käsitukea ja Lotta meinasi nukahtaa ja pudota penkiltä. Onneksi ei kuitenkaan. Nyt Lotta oli pirteä ja halusi selvästi laitteeseen osoittaessaan häkkyrää.

Oli ihana katsoa kun tyttöä nauratti kun ohjasi ratilla suuntaan ja toiseen. Kun leppis lähti kuitenkin liikkeelle, Lotta hieman vakavoitui. Laite pyöri ja hyöri ja Lotta vuoroin hekotti, vuoroin kauhisteli liikettä. Nauroimme katketaksemme, kun tyttö oli välillä niin järkyttyneen näköinen. Yhdessä vaiheessa oli lähellä ettei tullut itku ja loppua kohden näytti siltä että nyt saa riittää. Vanhempia ei saanut olla laitteen lähettyvillä laitteen ollessa liikkeessä. Hyvin se kuitenkin meni ja Lotalla oli tiukasti kädet ratissa koko pyörityksen ajan.

Lopulta lähdimme ”aikuisten puolelle” isompien laitteiden luokse. Kävin ensin Veeran, Lotan ja Aswin kanssa vähän isommassa karusellissa, jossa soi häämarssi. Meni hieman pää pyörälle jo siitäkin ja mietin miten kestän isommat laitteet. Firewalker ja j-tek vahtivat rattaita. Eihän heillä ollut edes ranneketta. Halusivat vain tulla tapaamaan meitä ja hengailemaan.

Loppupäivänä kierrettiin läpi kaikki isoimmat laitteet. J-tek tykkää lapsista ja oli mielellään Lotan kanssa sen aikaa kun minä, Veera ja Asw huviteltiin laitteissa. Suurimmaksi suosikikseni taisi jäädä Tyrsky. Loppupäivänä ei tullut omalla kameralla kuvia enää otettua. Asw ei ole kerinnyt lähetellä ottamiaan kuvia.

Kotona olimme joskus puolilta öin. Reissusta jäi oikein mainio maku ja olen tyytyväinen että ehdimme tehdä vielä toisen reissun tänä kesänä. Ei sitä paljon kohuttua ukkosmyrskyä sitten tullutkaan ja hyvä niin. Oli mukava käydä laitteissakin kun ei ollut kilometrijonoja.

Jaksoinpas vihdoin kirjoittaa kuulumiset ja muokkailla kuvat. Näitä on mukava muistella jälkeenpäin. Toivottavasti ensi kesä on yhtä mainio.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää