Huonoja ja hyviä päiviä

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 16 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 17-vuotias.

Viime kuulumisista onkin jo aikaa. Siksi päätin kirjoittaa nyt tavallista pidemmän bloggauksen. Olen viimeaikoina miettinyt paljon asioita (kuten aina?). Sellainen olen. Mutta aloitetaan asioiden kertominen jonkinlaisessa järjestyksessä. Ensin kerron syitä, miksi olen kirjoittanut tänne niin laiskasti tämän ja edellisen kuun aikana. Olen laiskistunut hirveästi tämän jakson aikana! Johtuu kenties siitä, että otin liian helpon jakson. Ja tämän jakson valinnat johtuivat siitä, että en tarvinnut mitään ylimääräisiä kursseja. Toinen syy passiivisuuteeni: en osaa kirjoittaa asioistani, jos joku katsoo vieressä. Aina kun aion kirjoittaa blogiin, joku tulee selän taakse katsomaan. Sitten ei enää innosta eikä muista mitä piti kirjoittaa, kun keskittyminen herpaantuu.

Tulin äsken parkourista. Bussimatkalla ajattelin maailman asioita ja mietin, mitä kirjottaisin blogiin. Tein listan kännykkääni, jotta muistaisin kaikki asiat, mistä aion nyt kirjoittaa. Kerrankin osasin ja muistin kirjoittaa ne sanat puhelimen omaan kansioon, sillä usein käy sillä tavalla, etten muista läheskään kaikkia asioita mistä piti kirjoittaa. Mutta nyt loppuu jauhaminen. Tässä viestissä kerron kaiken.

Torstai-iltana minua masensi ja ärsytti kaikki maailman asiat. Tunsin turhautumista, kateutta, itsesääliä ja minua ärsytti. Kaikki alkoi siitä, kun päätin hakea oikeita töitä (kesätöitä, lomatöitä, viikonlopputöitä… mitä vain töitä, mistä saa rahaa). Olen ollut palkattomassa työharjoittelussa yläasteen lopulla ja saanut työtodistukseeni täydet pisteet ja työnantajan, siwan myyntipäällikön kunniamaininnan tyyliin: ”erittäin ahkeraa ja omatoimista työskentelyä. Roni teki kaikki hommat hyvin ja huolella ja jokainen tehtävä hoidettiin loppuun saakka”. Pelkällä työtodistuksella saisin töitä mistä vain isosta ruokakaupasta, kopioisin vain kopiokoneella työtodistuksen liitteeksi hakemukseen ja se olisi siinä. Ja sitten jonakin iloisena iltapäivänä minulle soitettaisiin: ”Kuulimme huhuja, että olet ahkera työntekijä, tulisitko tuuraamaan Seppoa?”.

Tämä on ehkä vain toiveajattelua, mutta voisi jopa laskea todennäköisyysksiä. Joka tapauksessa, työnhaku helpottuisi huomattavasti. Kaikki sujui loistavasti siihen asti, kun tajusin että tuota paperilappusta ei löytynyt mistään. Etsin, etsin ja etsin, mutta ei, työtodistusta ei vain löytynyt mistään. Siinä vaiheessa fiilikset romahtivat ja minua rupesi ärsyttämään muutkin asiat. Työnhausta ei tulekaan mitään. Olen muutenkin niin laiska, että en jaksa liikahtaakaan mihinkään työnhakuun. Www-hommista ei tule mitään, koska epäonnistun usein ja teen turhaa työtä. En jaksa panostaa kouluun (vaikka on niin helppo jakso), koska en osaa ajatella pitkällä tähtäimellä, enkä osaa asettaa itselleni tavotteita.

Syntymäpäiväni ärsyttää vieläkin. Ei olisi pitänyt lähtee yksin sinne Helsinkiin syntymäpäivänä. Kotiin tullessani en saanut kuin yhden lahjan ja harva muisti synttärini. Ainoa lahja, minkä sain, oli 256 meganen flash-muistisoitin, jota tietokoneeni ei tunnista (soitin on siis hyödytön, koska en saa sirrettyä biisejä koneeltani). Olen katsonut animea viime aikoina. Eniten on tullut katsottua Great Teacher Onizukaa. Katsoin innoissani monta jaksoa putkeen, kunnes kotiteatterin kuvaputkinäyttö simahti. Kotiteatterissa sattuu olemaan ainoa dvd-soitin, jolla voi katsoa dvd:tä, divx:ää ja kaikilla mahdollisilla kodekeilla. Omassa koneessani kun ei ole dvd-asemaa. Animen katsominenkin tyssäsi sitten siihen.

Onko minulla asiat hyvin? Iskäkin taitaa joskus lukea tätä nettipäiväkirjaani ja on joskus sanonut, että ihmiset saavat elämästäni yksitoikkoisen tai tylsän kuvan kirjoituksieni perusteella. Osittain tottakin. Mitä te ajattelette? Toki en paljasta kaikkea kirjoituksissani (tämä on julkinen päiväkirja), mutta kerron yleensä kaikki pääkohdat elämästäni. Menen kouluun, tulen koulusta, istun tietokoneella, vietän aikaa kavereiden kanssa ja … harrastan parkouria. Aika tylsää. Minun pitäisi joskus eläytyä kirjoittaessani, mutta en usein jaksa tai muista takertua yksityiskohtiin. Joskus elämäni kukoistaa, joskus ei. Ja joskus olen tyytyväinen elämääni, joskus en. Huomenna on tarkoitus auttaa Sampsaa espanjassa ja mennä Juhanille katsomaan uusia tv-sarjoja ja viettämään muutenkin aikaa. Ystävät ovat tärkeitä. Jatkan myöhemmin (jos jaksan). Tulipahan jotain kirjoitettua… vielä tulisi lisääkin tekstiä, mutta taidan kuitenkin mennä nukkumaan. Huoh, nyt tätä tekstiä on vaikea lukea, kun on niin huonot kappalejaot. Osaanko edes kirjoittaa? Ärsyttävä olo, tuli kirjoitettua tuhdisti, mutta silti en saanut kerrottua kaikkea.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 32-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä