Helmikuisia kuulumisia ja ajatuksia

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 8 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Huh huh, mikä viikko! Tahti töissä on selvästi tiukentunut ja tuntuu ihan uskomattomalta että sosiaalisen median parissa työskentely voi olla joskus vähän tukalampaakin. Työpaikkana Internet on kuitenkin vertaansa vailla, ja olen kyllä viihtynyt töissä erinomaisesti. Työtkin ovat sujuneet loistavasti ja sen ovat vahvistaneet kehut ylemmiltäni. Mutta et silti usko miten ihanalta tuntuu lähteä viikonlopunviettoon perjantain ylitöiden jälkeen. Joka on nyt valitettavasti ohi.

Blogata on pitänyt enemmänkin, mutta en ole taaskaan valitettavasti ehtinyt. Luonnoslistan artikkelimäärä lähentelee jo kolmeakymmentä. Onneksi suurin osa aiheista ovat ajattomia. Mobiilibloggauskin on jäänyt vähiin, sillä odottelen uutta Androidilla varustettua puhelintani kuin kuuta nousevaa. Ei enää oikein huvita tuolla nokialaisella tehdä muuta kuin päivitellä Foursquareta ja käyttää ssh-yhteyttä (eli lähinnä irkkiä ja palvelimen ylläpitoa).

Ei ole tullut valokuvattuakaan tänä vuonna ollenkaan, joten väritän tätä kirjoitusta viime vuoden lopulla otetuilla kuvilla… shame on me!

Mihin se aika sitten menee? Toistan taas itseäni, ja siitä valitin aiemminkin varmaan jo. Työt matkoineen vievät suurimman osan päivästä – aamu kahdeksalta menoksi ja ilta kuudelta kotiin. Foursquaresta voitte stalkata menojani ja tulla vetämään vaikka hihasta, nyt kun tuosta härpäkkeestä menin innostumaan… arki-illat 18-21 kuluvat helposti tyttären ja vaimon kanssa, ja sitten onkin jo oma nukkumaanmenoaika. Ja seuraavana päivänä sama uusiksi.

Rolle soittaa kitaraa, Lotta laulaa.

Minä ja tyttäreni musisoimassa. Lotta laulaa ihanasti. Kuva otettu 27.12.2010 anoppini luota Ristiinasta.

Tämä pitäisi ehkä blogata erikseen tyttäreni blogiin – joka on jäänyt häpeäksemme päivittämättä taas hetkeksi -, mutta Lotta on oppinut hurjasti asioita. Hämmästyttää aina kun tyttöä kehutaan joka paikassa. Aina iloinen, älykäs, leikkisä, tulee hyvin toimeen, puhuu ikäisekseen hämmästyttävän hyvin (1v. 10kk). Rakastan tuota tyttöä enemmän kuin mitään tässä maailmassa.

Raha-asiat alkavat olla kondiksessa ja tuntuu jotenkin omituiselta että City Marketissa viikonloppua varten tuli törsättyä ja silti jäi rahaa niin hitosti säästöön. Kelan sekoilujen takia emme saaneet joulukuussa käytännössä yhtään tukia, joten massia tipahti myöskin tammikuun lopussa tuplasti tilille. Koska rahaa oli jäänyt säästöön, ostimme vihdoinkin uuden konsolin, Xbox360 Kineticin tammikuun lopulla (tästäkin on tarkoitus kirjoittaa ihan kunnon juttu). Vaimo on päässyt jumppaamaan kun Lotta on päivisin hoidossa.

Ostimme myös uuden hyllyn olohuoneeseen, johon tuon konsolin sensorin ja muuta pikkutavaraa saa nätisti aseteltua. Lainasin isältäni iskuporakoneen. En ole mikään remonttireiska, mutta olen tyytyväinen tulokseen. Kaksi reikää meni kuitenkin ohi, mutta hyllyssä vaati ainakin kymmenen reikää. Kyllä se hyvin tuossa pysyy. Alkaa tuntua jo todella kotoisalta tämä Vadelmakujan kämppä. Piti blogata sisustamisestakin siis, mutta tiedät kyllä miksi sitä tekstiä ei ole ehtinyt syntyä…

Vaimoani on viime aikoina pelottanut moni asia, osa liittyen näön menetykseen – kun näkö on jo valmiiksi huonontunut näkyvästi (hauskahko sanavalinta tähän väliin). Vaikka olen vaimoni kuurosokeuteen tottunut, silti välillä pelottavat ajatukset hiipivät itsellekin mieleen. Vaimoni sairaus ei kuitenkaan ole ollut vuosiin asia joka olisi päällimmäisenä mielessä, mutta varsinkin huonoina päivinä täällä ollaan itketty ja puhuttu. Mutta se tekee hyvää.

Isi ja tyttö katsoo pikkukakkosta.

Lotta katsoo tässä kuvassa vieressäni Pikku Kakkosta. Kuva otettu lokakuussa 2010.

Lotan päivähoito helpottaa joka osapuolta, mutta ajattelin töideni vakiintuessa asettaa työajat sellaisiksi että olen kotona silloin kun Lottakin on. Haluan viettää enemmän aikaa tyttäreni kanssa ja samalla minimoida ajat, jolloin vaimoni jää kuulonäkövammansa kanssa täysin yksin.

Tätini soitti eilen ja pyysi käymään. Sanoin kerrankin suoraan – en oikeasti jaksa. En oikein viime aikoina ole jaksanut käyttää vapaa-aikaani mihinkään/keneenkään ”ylimääräiseen”, mutta ehkä asia muuttuu kunhan totun nykyiseen rytmiin paremmin.

Kello on paljon ja tämä jäi tällä(kin) kertaa tällaiseksi ajatuksen virraksi. Sanottavaa on paljon, mutta enköhän saanut suurimmat kuulumiset ja ajatukseni puserrettua. Viime aikoina on tullut katsottua yllättävän paljon hyviä elokuvia. Ajattelin katsoa vielä yhden, mutta saa nähdä. Nukkumaan menen joka tapauksessa parin tunnin sisällä. Hyvää yötä ja huomenta sinulle, lukijani.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 30-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä itse perustamassaan digitoimistossa ja SaaS-palvelua kehittävässä startupissa, verkkosivujen tekijä, sosiaalisen median asiantuntija ja koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Suurin osa päivästä kuluu hevimusiikin ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

2 kommenttia

  1. teräsmies

    mukavaa luettavaa, tekstin ulkoasultaan ja sisällöltään, hyvät yöt, aamut ja jatkot koko perheelle!