Hauras pää täyttyy ajatuksista

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 11 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 20-vuotias.

Olen jälleen kamalan väsynyt, uupunut, exhausted. Jopa ehkä väsyneempi kuin eilen. En tiedä johtuuko se huonoista yöunista, vähäisestä unen määrästä, masennuksesta, lääkityksestä, vai mistä. Näin pahoja ja sekavia unia jälleen. Aamulla olin jo valmiiksi alakuloisessa mielentilassa. Lähdin töihin kävelevänä zombiena pää painuksissa. Ulkona oli edelleen kylmä tuuli ja minua paleli hieman.

Rollemaa on muuttunut masennusblogiksi, mutta se ei minua haittaa. Minun on vain yksinkertaisesti pakko kirjoittaa selvitäkseni. Pakko purkaa ajatuksia. Olen harkinnut blogin suojaamista salasanalla, mutta en tiedä onko siinä mitään ideaa. Kaikki tai ei mitään. En yritä kerätä sääliä tai mitään, vaan yritän selvittää omaa päätäni ja hoitaa tätä tilaa kirjoittamalla. Tiedän että monet asiat voi käsittää väärin, mutta haluan silti kirjoittaa. Teen niin kuin parhaaksi näen. Aloitin toisen blogin anonyymina. Et voi tietää etkä löytää sitä, mikään blogin teksteissä tai profiilissa ei viittaa minuun. Sain mahdollisuuden purkaa vapaammin asioita, eikä kaiken tarvitse enää olla näin varovaista ja pinnallista.

Eilen minulla oli pahemmanlaatuinen paniikkikohtaus. Olin syömässä nuudeleita. Kohtaus seurasi siitä kun yritin purkaa ajatuksiani puhumalla. Oli tullut liikaa masentavia asioita samalla kertaa itseni päälle ja tilanne laukesi pahalla tavalla. Olin suorastaan korottanut ääntäni ja kertonut mikä minua ärsyttää ja ahdistaa ja suututtaa ja surettaa. Purkauksen jälkeen sumeni silmissä. Kädet ja jalat tärisivät ja pää tuntui kuumalta kuin laava. Tuntui kuin pää räjähtäisi. En nähnyt mitään, en kuullut mitä Veera sanoi. Hengitys tiheentyi ja lopulta tuntui että en saa henkeä. En pystynyt liikkumaan, lamaannuin täysin. Adrenaliinia virtasi vereen ja tärinä jatkui. Veera otti lautasen kädestäni ja laittoi minut pitkäkseni ja käski sulkemaan silmät. Kyyneliä. Rauhoittelun jälkeen tilanne helpottui. Seurasi pelkoja seuraavasta kohtauksesta. Lääkityksen aloittamisen jälkeen tämä oli ensimmäinen kohtaus noin pariin viikkoon. Aiemmin kohtauksia tuli enemmän, tosin ei yhtä pahoja kuin eilen.

Töissä sain kerrankin yhden paketointihomman lisää. Työt alkavat loppua. Masenti. Pyöri koko ajan minusta sanotut asiat päässä. Minun ei pitäisi kuunnella muita. Minun pitäisi osata sanoa vastaan, mutta joissakin tilanteissa viisas vaikenee. Olen huomannut että jos yritän puolustella tai perustella saan vain lisää paskaa niskaan. Joten on parempi olla hiljaa tai olla kuuntelematta. On parempi välttää pahaa oloa.

Minussa on aina ollut huonoa se että mieluummin nöyrryn kuin sanon vastaan. Se ei ole hyvä asia tilanteeni kannalta. Esimerkiksi isälleni en osaa sanoa vastaan, enkä välttämättä haluakaan vaikka todella olisin eri mieltä. Mieluummin annan olla.

Kukaan toinen ei saisi päättää millainen oma elämäni tulisi olla. Minun on lakattava elämästä muiden asenteiden ja odottamuksien mukaan. Vaikka vanhempani ovat minut kasvattaneet, he eivät enää päätä elämästäni sillä tavalla kuin ennen, joten nykyään ignoraan asiat mitä minun pitäisi lopettaa ja miten minun pitäisi elää – heidän mielestään. Brim ei olisi voinut tästä paremmin sanoa, olen täysin samaa mieltä:

Nyt minä keskityn siihen, mihin minun pitääkin keskittyä: paranemiseen omilla ehdoillani ja omassa tahdissani. Juttelin tänään myös vakioesitaistelijani kanssa ja hän sanoi että ainoa velvollisuus joka minulla nyt on, on minua itseäni kohtaan. Hän kehotti minua kuuntelemaan itseäni joka tilanteessa ja tehdä asiat miten minä ne parhaaksi koen, ei niin että pyrkisin miellyttämään toisia (mikä on se vaikein pala, koska minun on vaikea kestää toisten pettymyksiä jos ne johtuvat minusta), tai niin että kiirehtisin kohti jotain sellaista tavoitetta, jonka joku muu on minulle asettanut, tai etten tavoittelisi asioita siksi että niitä jonkun yleisen oletuksen mukaan pitäisi tavoitella.

Mutta ensimmäisenä on paraneminen. Oma hyvinvointi. Sen täytyy mennä nyt kaiken muun edelle. Pelkäänpä, että hän on oikeassa.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 30-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä itse perustamassaan digitoimistossa ja SaaS-palvelua kehittävässä startupissa, verkkosivujen tekijä, sosiaalisen median asiantuntija ja koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Suurin osa päivästä kuluu hevimusiikin ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä