↑↓ liiku Enter avaa Esc sulje Satunnainen kirjoitus

Avainsana: kuulumiset

435 tulosta löytyi
  • 1 min
    257 sanaa

    Vuoden viimeinen

    Olen perinteisesti kirjoittanut joka vuosi (jo vuodesta 2005!) pakollisen vuoden viimeisen merkinnän – samalla otsikolla Vuoden viimeinen. Koskaan aikaisemmin en ole kuitenkaan pidemmin pysähtynyt miettimään kulunutta vuotta, jos vuoden 2007 pientä meemiä ei lasketa.. Tänä vuonna sain Niken merkinnästä idean muistella vuotta 2009 kuvin. Onhan noita kuvia tullut otettua tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia pelkästään tänä vuonna. Pelkästään kuvien perusteella voisin…

  • 2 min
    326 sanaa

    Kuin tuhka tuuleen

    Lupasin itselleni, että bloggaisin enemmän, mutta kun ei ehdi niin ei ehdi. Perhe-elämä vie aikaa, niin se vain on. Ja silloin kun Lotta on päiväunilla, ei koskaan muista kirjoittaa mitään. Olen menettänyt melkein täysin yhteydet kavereihini. Minussahan se vika taitaa olla, kun en ole vain jaksanut pitää yhteyttä. Joitakin hyviä ja harvoja kavereita sentään vielä käy kylässä, ilman että minun…

  • 1 min
    274 sanaa

    Joulukuulumisia

    Joululoma on ohi ja on palattava arjen harmauteen. Ensin täytyy kuitenkin hieman palata ajassa taaksepäin. Tiistaina lähdimme vaimoni ja lapseni kanssa Kajaaniin joulunviettoon. Asemalla kuulimme, että lippuvarauksemme oli peruttu. Kuulemma olisi pitänyt lunastaa viikkoa aikaisemmin. Siitä meille ei sanottu mitään puhelimessa, eikä kyseinen asia tullut pieneen mieleenikään. Pienen paniikin jälkeen saimme kuitenkin tyydyttävät liput vieläpä lastenvaunupaikalta. Kajaanissa oli kylmä! -27…

  • 2 min
    433 sanaa

    Elämän väliaikatietoja

    Huomaat varmaan itsekin Rollemaan hirmuisen mikrobloggausvyöryn. Itseänikin ärsyttää, kun pakotan itseni selittelemään tätä vääryyttä, miksi en ole taaskaan voinut bloggailla, vaikka haluaisin. Olen voinut viime päivinä hieman huonosti niin henkisesti kuin fyysisestikin. Lopetin lääkityksen tahallaan seinään, koska en jaksa enää popsia päivittäin jotain minkä en edes huomaa muuttaneen mitään. Eli vieroitusoireet kestävät sen muutaman päivän. Oireina ovat fyysisistä mm. väsymys,…

  • 2 min
    462 sanaa

    Elisa Viihde-palvelu hyödytön palvelinkäytössä

    Tämä teksti on vanhentunut. Nyt on vuosi 2013 ja käytössäni on Elisa Viihde. Digiboksi on luokatonta kuraa (en saanut kanavia näkymään millään kun taas Gigantista ostamallani lähti minuutissa pelaamaan), mutta modeemin saa siltaavaksi helposti ja näin ollen palvelinkäyttökin on sujuvaa oman boksin kautta. Pari viikkoa sitten sain puhelun Elisalta kesken työpäivän. Oletin että kyseessä on perinteinen mainospuhelu, mutta miekkonen tarjosikin…