↑↓ liiku Enter avaa Esc sulje Satunnainen kirjoitus

Avainsana: kuulumiset

435 tulosta löytyi
  • 1 min
    285 sanaa

    Viittomakielistä kielikylpyä Kukkumäessä, 1. päivä

    No, päätinpähän kirjoittaa nyt kuitenkin, vaikka myöhä onkin. Perjantaina alkoi kuulonäkövammaisten kuntoutumiskurssi, jonne pääsin mukaan ihan Kelan kustantamaksi osalliseksi. Jouduin lähtemään töistä aikaisemmin kotiin, kun suunnitelmat muuttuivat ja piti olla kahdelta Kukkumäessä. Olimme hienostuneesti kymmenen minuuttia myöhässä, mutta jouduimme silti vielä odottelemaan muita. Paikalla oli jälleen kaikki vanhat tutut sekä kuuroja, että sokeita ja sekä että, mutta myös kuulevia –…

  • 2 min
    393 sanaa

    Mustaa ja valkoista

    Eilen oli kallonkutistajan aika. Olin melko passiivisessa mielentilassa aamulla, ehkä jopa hieman alavireisessä – en kuitenkaan masentunut. Terapia-aika oli kymmeneltä, kun työpäiväni alkoi yhdeltätoista. Olin valmiiksi viitisen minuuttia myöhässä kun saavuin terveysasemalle ja huomasin terapeuttini juttelevan jonkun ihmisen kanssa ovella. Morjenstin ja hän sanoi että mene vain odottamaan, tulen kohta. Taas meni kymmenisen minuuttia… se on joka kerta myöhässä. Ei…

  • 1 min
    289 sanaa

    Kissalla yhdeksän, ihmisellä yksi

    Eipä ole tuota tekstiä syntynyt pitkään aikaan. Tällä hetkellä termi ”pitkä aika” käsittää sellaiset kuutisen päivää. Torstaina tosin tuli rykäistyä Ancaran uusimmasta sinkusta arvostelu, mutta yhden biisin arvostelujutun kirjoittaminen ei kauaa aikaa vaadi. Hieman on ollut laiskuutta, väsymystä, masennusta. Tiistaina olin töissä vain pari tuntia, kun kurkkukipuni kävi sietämättömäksi. Päätin etten tartuta sitä vähää porukkaa, sillä syysloman takia esimerkiksi harjoittelijat…

  • 1 min
    154 sanaa

    Viikon 25 työkuulumisia

    Töissä @ Flickr Töissä on mennyt oikein mukavasti. Pidän työpaikastani valtavasti, vaikka se ei vakituinen olekaan. Tai no, tavallaan on, sen puoli vuotta mikä sopimuksessani lukee. Tänään vakiintui työaikani. Aiemmin se on ollut liukuvasti 9-15, 10-16, tai 11-17. Päätettiin, että 11-17 sopii paremmin sekä itselleni, että työpaikkani työväelle. Olen nimittäin erittäin aamu-uninen ja iltapäivisin on enemmän töitä kuin aamulla. Tähän…

  • 2 min
    432 sanaa

    Elämää pikakelauksella eteenpäin

    Viime viikko meni yhdessä hujauksessa. Kyllä se aika vaan kulkee nopeammin, kun on tekemistä. Jatkuvat virikkeet eivät myöskään ehdi antaa sijaa ajatuksille ja masennukselle, mikä on positiivista. Työviikko meni erittäin hyvin ja olen melko pitkälle sisään ajettu jo työpaikallani. Sopivaan työrytmiin oli yllättävän helppo ja nopea päästä. Sain sovittua tiistait lyhyemmiksi Ekavauvakerhon takia. Isänä haluan olla mukana ja nähdä miten…