↑↓ liiku Enter avaa Esc sulje Satunnainen kirjoitus

Avainsana: kuulumiset

435 tulosta löytyi
  • 2 min
    354 sanaa

    Elonmerkkejä

    On jäänyt ”hieman” taas kirjoitteleminen väliin. Tapahtunut on niin paljon kaikkea, että jälleen kerran olen siinä umpikujassa jossa en pysty muodostamaan kuulumisia yhteen tekstirypäkseen edes viikon ajalta. Mutta aina voi yrittää ja niin teen nytkin. Muutto oli ja meni, kolmisen viikkoa sitten (kuvia muuttopäivästä). Rahaa on tullut ja mennyt, mutta kokonaistilanne on onneksi pysynyt suhteellisen hyvänä olosuhteet huomioon ottaen. Jouduimme…

  • 1 min
    149 sanaa

    Muuttokuulumiset linja-autosta

    Alkoi olla jo ikävä linja-autoja. En muistanut miten mukavaa bussissa olikaan istua ja ajatella. Hinta on ainoa joka kirpaisee, mutta pian on hankittava linja-autokortti. Nyt on sitten muutettu. Kamoja olen ”yrittänyt” saada järjestykseen, mutta se on vähän vaikeaa kun on joka paikka kipeä. Etenkin selkä oikuttelee. Jouduin avustamaan nimittäin muuttofirmaa, kun eivät saaneet pianoa kahden miehen voimin portaita ylös. Siinähän…

  • 1 min
    139 sanaa

    Spontaani mielen generoima otsikko

    Olisi mielenkiintoista haastaa itsensä kirjoittamaan joka päivä jotain. Ennen pyrin tekemään niin. Nykyään se on jäänyt jostain syystä. Kyse on asioiden priorisoinnista. Aina jää aikaa, jos vain haluaa. Ihminen nukkuu puolet vuorokaudesta ja saa yleensä unta enemmän kuin tarvitsee. Uni on kyllä tärkeää, mutta siitäkin voi vähän nipistää että ehtii tekemään asioita joita haluaa. Tänään äsken ajattelin ottaa tuon hypoteettisen…

  • 3 min
    598 sanaa

    Mielenmuutoksen myötä korillinen kuulumisia

    Äh. No ehkä sittenkin. Voisin kaivaa itseni talviunilta ja aloittaa taas kirjoittelemaan ahkerammin. Koska pidän siitä. Mitä väliä on visuaalisilla pikkuseikoilla? Ei mitään. Tai no ehkä jotain. Eikä. Jospa vain tyhjentäisin päätä listaamalla tapahtuneita hyviä ja huonoja asioita. Hyviä asioita Aloitetaan ensin tietotekniikkapuolella. Picasa Linuxille on erittäin hyvä asia! Mielestäni Googlen Picasa on kaikista kivoin ja kätevin kuvanlajitteluohjelma ja nyt…

  • 2 min
    330 sanaa

    Arkielämän vireys

    Jotenkin on helppo aloittaa kirjoittaminen valittelemalla miten vähän on tullut kirjoiteltua. Päivät ovat menneet melko nopeasti ja kalenteri on ollut melko täynnä asioita. Tänään teimme vuokrasopimuksen ja olemme jälleen askeleen lähempänä muuttoa isompaan asuntoon. Leffoja on tullut katsottua tuttuun tapaan. Katsoin myös Oscar-gaalan viime yönä, mikä näkyy myös edellisestä tilapäivityksestäni. Paljon olisi taas asiaa, mutta ei oikein huvita niitä nyt…