Elonmerkkejä

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 11 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

On jäänyt ”hieman” taas kirjoitteleminen väliin. Tapahtunut on niin paljon kaikkea, että jälleen kerran olen siinä umpikujassa jossa en pysty muodostamaan kuulumisia yhteen tekstirypäkseen edes viikon ajalta. Mutta aina voi yrittää ja niin teen nytkin.

Muutto oli ja meni, kolmisen viikkoa sitten (kuvia muuttopäivästä). Rahaa on tullut ja mennyt, mutta kokonaistilanne on onneksi pysynyt suhteellisen hyvänä olosuhteet huomioon ottaen. Jouduimme hankkimaan muutamia huonekaluja, mutta onneksi Jyskissä oli alennusmyynnit. Olen huomannut että isommissa hankinnoissa kannattaa käyttää aina alennusmyynnit hyväksi, voi säästää jopa yli puolet kustannuksissa. Toinen on huuto.net, josta ostimme mm. olohuoneeseen mediakoneelle pöydän neljälläkympillä. Pöytä on uudenveroinen ja olisi maksanut IKEAssa vähintään kaksi kertaa enemmän. Olohuone näyttää kyllä nyt hyvältä, kun on uusi ja iso nukkamatto (sekin puoleen hintaan saatu), tv-taso (viimeinen kappale, pilkkahintaan Jyskistä), vitriinikaappi (taisi olla 40% alennuksessa). Veera tykkää sisustamisesta ja minä tykkään kun paikat näyttävät vähän paremmalta.

Vielä olisi suunnitteilla hankkia muutama kasvi. Varmaan muovikasveja tulee pari ostettua, oikeita kun ei saa millään pidettyä elossa. Makuuhuonekin näyttää jo melko hyvältä Sofia -sängyn kera. Lotan huoneen tosiaan maalasimme ja hyvä tuli.

ToDo-lista on jatkuvasti täynnä, mutta onneksi suurin osa niistä on jotakin vähäpätöisempiä tietokone -tai koodiprojektejani. Viimeisin taitaa olla kakkosversio php-botistani Meteorologista, joka hakee tarkan sään Suomen Ilmatieteen Laitokselta. Hiljattain myös päivitin leffasivuni haun hakemaan myös haluttaessa leffa-arvostelun kuvauksesta. Serveriini olen asentanut myös BitlBeen, jossa on nykyään myös Facebook-chat-tuki. Tietokoneharrastus pysyy suurimpana, mutta en valita.

Lotta on ollut hieman kipeänä viime päivät. Lepo ja Panadol auttanut. Kipeänäkin tyttö on kyllä sellainen piristys ja voimavarojen lisääjä, että joskus ei osaa ymmärtääkään.

Mielialat ovat olleet melko matalat, mutta tällä viikolla kun asiat alkoivat taas järjestymään niin on ollut mielikin parempi. Viikonvaihteessa oli kuitenkin henkinen ja fyysinen väsymyskin niin kova, että mikään ei oikein onnistunut. Ihmisiä olen kuitenkin yrittänyt tavata, vaikka taas se vanha tuttu ihmisfobia nostaa päätään. Jotenkin en tykkää olla ihmisten ilmoilla.

Nyt taas katkesi ajatus ja paljon jäi kertomatta. Olen tällä hetkellä tyytyväinen moneen asiaan, mm. uuteen asuntoon ja siihen miten hyvin tulen toimeen isäni kanssa nykyään, kun ajattelee miten nihkeä suhde meillä oli joskus taannoin…

Saatan jälleen rikkoa lupaukseni, mutta pyrin jatkossa taas kirjoittelemaan enemmän. Asiaa olisi purettavana. Ensi kertaan, adiós!

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 32-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

1 kommentti

  1. Marko

    Ensinnäkin hienoa nähdä, että kirjoittelet taas (ainakin tämmösiä kuulumisia). Toiseksi, itselleni hyppäsi silmille tuo bitlbee + fb tuki… mitenkähän toimivasta kapistuksesta lie kyse :P

    ToDo lista on näppärä mutta samalla pelottava kapistus kun se tuppaa täyttymään helposti niin omista/duuni/koulu hässäköistä.

    Hyvää alkanutta kevättä!