Kuin tuhka tuuleen

Lupasin itselleni, että bloggaisin enemmän, mutta kun ei ehdi niin ei ehdi. Perhe-elämä vie aikaa, niin se vain on. Ja silloin kun Lotta on päiväunilla, ei koskaan muista kirjoittaa mitään.

Olen menettänyt melkein täysin yhteydet kavereihini. Minussahan se vika taitaa olla, kun en ole vain jaksanut pitää yhteyttä. Joitakin hyviä ja harvoja kavereita sentään vielä käy kylässä, ilman että minun täytyy erikseen kysyä. Itse asiassa tykkään jos minulta kysytään, sen sijaan että minä olisin se joka pyytää. En nykyään pyydä ihmisiä kylään juuri koskaan, koska minulla ei luonnollisesti ole samanlaista seurantarvetta kuin vuosia sitten – onhan minulla nyt vaimo ja lapsi seurana 24/7.

Juttelin asiasta veljenikin kanssa nopeasti messengerissä, joka ironisesti sanoi ”mutta sinullahan on 251 kaveria Facebookissa. Niinpäs onkin. Ja Facebookiin lisään vähintään jos olen tavannut ihmisen kasvokkain. Mutta totuus on, että suurinta osaa näen hyvin harvoin jos koskaan. 90% yhteydenpidostani toimii Internetin välityksellä ja jos ihminen ei käytä nettiä, en pidä häneen kummemmin yhteyttä. Internet on minulle kaikista edullisin yhteydenpitoväline, sillä läheisimmät ovat netissä ja kännykässä minulla on vain tekstariliittymä kuurosokean vaimoni vuoksi. Soiteltua tuttaville ei siis tule juuri koskaan. Harvoin tekee edes mieli soittaa, koska ihmisen tavoittaa nopeammin netistä.

Joku sanoisi että olen erakko. Jotkut sanovat että on ihan luonnollista että perhe-elämän vallitessa suhteet kavereihin hiljalleen katoavat. Jotenkin tuntuu vain oudolta ja ehkä hieman surulliselta, sillä minähän vietin heidän kanssaan yli puolet elämästäni. Läheisimmät kaverinikin ovat muuttuneet kaukaisiksi, eikä kenenkään luokse huvita lähteä noin vain. Pitää aina olla hirveän hyvä syy jotta jaksaa jonnekin lähteä. Tai jonkun pitää erityisesti pyytää luokseen, tai jonnekin, enkä siltikään välttämättä halua lähteä.

Ajattelin että uudenvuodenlupaukseni voisi olla kaverisuhteiden parantaminen. Menisin vaikka perheeni kanssa Veikon perheen luona käymään, toteuttaisin iltalenkkisuunnitelman Naten kanssa (kuten joskus sovittiin), tai pidettäisiin Juhanilla jälleen jätkien (sauna?)ilta. Piristäisi varmasti ihan mukavasti arkea. Pikkujouluna piti nähdä joitakin kavereita, mutta jäi nekin kokonaan pitämättä/järjestämättä. Uuden vuoden ajattelin kerrankin viettää jossain muualla kuin kotona, jos sitä vaikka kavereitakin ehtisi nähdä. Toivotaan, että ihmiset vielä muistavat minut. Anteeksi, kun olen unohtanut teidät.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää