Valo tunnelin päässä ei ole välttämättä juna

Edellinen merkintä pitää edelleen hyvin paikkaansa. En ole kyennyt bloggaamaan tiettyjen asioiden takia. Viime viikko oli ihan hullu. En ollut kotona juuri ollenkaan, olin poissa töistä tiistaista torstaihin flunssan ja monen muun asian summan takia. Äidin mukaan olen (tai olen ollut) vaarassa menettää mielenterveyteni ja minusta alkaa tuntua siltä itsekin. En saisi ottaa pulttia niin paljon muiden ihmisten asioista, minulle on sanottu siitäkin. Näiden parin viikon aikana olen tajunnut että pitkäaikainen masennukseni ei olekaan pahinta luokkaa. Ei.

En tiedä mistä aloittaisin. En halua kertoa toisten asioita. En halua satuttaa ketään, mutta minusta tuntuu että satutin jo. En ole tiennyt mitä tunnen. Olen ollut sekaisin. En ollut valmis tällaiseen. Olen tuntenut itseni niin huonoksi ihmiseksi. On asioita, joille en mahda mitään, mutta yritän silti auttaa. Olen kompuroinut ja asiat ovat vain kaatuneet päälle kuin sangollinen nauloja. Osa nauloista on jäänyt sisään, osa tullut ulos. Puhuminen on auttanut paljon. Tietenkään ette voi tietää mistä puhun, eikä minulla ei ole tapana kertoa sisimpäni syvyyksiä koko maailmalle. Joka tapauksessa; olen kärsinyt, itkenyt, auttanut. Olin viime viikolla jokaisen päivän jonkun kanssa, joten tämän viikon ajattelin olla omissa oloissani, selvittää päätä ajatuksista. Yritän olla masentumatta. Pyrin rentoutumaan ystäväni tietokoneen kanssa. Leffojakin olisi paljon katsottavana.

Olen rahaton. Olen tuhlannut päättömästi ja kadun sitä. Toisaalta, ostin tavaroita joista on hyötyä. Mutta puolet taisi mennä sitten johonkin turhempaan… taisin jo melkein luvata itselleni että parannan tapani. Ehkä parannan, ehkä en.

On niitä iloisiakin hetkiä ollut, jopa enemmän kuin kalmafiiliksiä. Lauantaina olin Veeran ja kaimapojan kanssa House Nation – Future Will Survive -konemusiikkitapahtumassa Helsingissä. Niin ja 1. tätä kuuta olin Helsingissä katsomassa sitä Dimmu Borgiria. Molemmista pitäisi kirjoittaa arvostelut joskus. Lisää merkintöjä on jonossa. Otan vain rennosti.

Töissä menee kohtalaisen hyvin. Tai toisaalta on ruvennut jo ärsyttämään tietyt ylitärkeät yliopistoihmiset. Esimerkiksi Paavon (toinen sivari) kanssa tehtiin vaihteeksi sitä perinteistä syrjivää hommaa eli roudausta raahamalla kymmenisen kaappia huoneesta toiseen lattiaa pitkin. Ohjeistus oli saatu suoraan virastomestareilta. Siellä on sellaiset muovilattiat, joihin ei edes kamalasti jää jälkeä. No, joku tuli sitten valittamaan meille suoraan siitä, että lattiat menevät likaiseksi ja melu on karmea. Kerroin asian selkeästi, mutta tyyppi lähti valittamaan virastomestareille. Saatiin sitten sellainen liian iso matto, jonka päällä kaapit oli tarkoitus raahata. Ja hiekasta tuli sitten sata kertaa enemmän likaa kuin itse kaapeista. Eikä se melukaan paljoa vähentynyt. Sitten kun siinä käytävällä pohdittiin miten saadaan parhaiten vietyä kaappi maton päällä niin eräs naishenkilö tivasi ”aiotteko seisoa siinä koko päivän? ei tuo näytä työnteolta”. Rupesi pikkuisen kiehumaan. Sitten kun välillä on näitä ala-arvoisia hommia, kuten kirjan kopiointia. Tyyliin lätkästään kirja pöytään ”kun kerran olet sivari, kopioipa tästä 700-sivuinen kirja huomiseksi”. Tosin minulle on suoraan tullut amanuenssilta sana että tällaiset hanttihommat ovat matalimmalla prioriteetillä. Ei sitä aina koneiden asennuksilta, msi-paketoinnilta ja atk-tuelta (ym) kerkiä pikkuhommia tekemään. Ne jää sitten jonoon.

En vain saisi olla poissa enää tänä vuonna. Ensi kuussa saan jo avaimet uuteen keskustan kämppääni. Muutosta ja asunnostakin kirjoitan lisää myöhemmin. Kirjoitan kaikesta lisää myöhemmin. Tuli vähän sekava merkintä, mutta en mahda sille mitään. Liikaa asioita kerrottavana. Ei pysty.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää