Taistelua aikaa ja vatsaflunssaa vastaan

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 13 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Minun tuuriani sairastua vatsapöpöön juuri silloin kun ei pitäisi sairastua. On jo valmiiksi niin vähän aikaa, niin paljon asioita. On paljon tekemistä, tapahtuu jotain mielenkiintoista, on niin paljon kirjoitettavaa, mutta kun ei vaan helvata ehdi tehdä mitään! Tästä nillitin aiemminkin, mutta kun nyt taas vaihteeksi hajoaa pää, niin sanotusti. Maanantaina vaimoni sairastui ja lähdin töistä kotiin, sillä hän ei päässyt vatsataudin takia hakemaan Lottaa päiväkodista. Tiistaiaamuun mennessä sairastuin sitten itsekin. En tosin onneksi yhtä pahasti kuin vaimoni, jolla nousi kuume viime yönä.

The Noise Within
Creative Commons License Kuva: Cayusa

Internet-työssä on kätevää, että töitä pystyy tekemään käytännössä mistä vain. Varsinkin, kun kaikki pysyy synkronoituna Dropboxilla jokaiselle koneelle ja laitteelle. Joten tein töitä – tai ainakin päivystin – tänään myös kipeänä. Puolet päivästä kuitenkin lepäsin ja nukuin, mikä auttoi huomattavasti. Kävin hakemassa saikun ja se kirjoitettiin myös huomiseksi. Aliarvioin herkästi omaa vointiani ja menisin töihin helposti vaikka pää kainalossa. Eikös saikut pitäisi käyttää lepäämiseen, eikä työntekoon? Mikä minua vaivaa? Vaimo ainakin kritisoi puuhiani.

FME-viikonloppu oli jotakuinkin rankka kaiken sen reissailun ja vähäisen unen määrän vuoksi. Ja sitten olisi vielä pitänyt osallistua perjantaimopoon… ei tule kesää.

Voitin näköjään Lotosta euron viime viikolla. Huomaa, että on ajankäytössä ongelmia, kun Loton tuloksiakaan ei ehdi tarkistamaan kuin vasta tiistai-iltana. Untakin olisi saatava ja nyt katkesi ajatus täysin… toivotaan parempaa onnea ensi kerralla niin Lotossa kuin ajankäytössäkin.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

1 kommentti

  1. Agakonna

    Minullakin oli vatsatautia enkä kyennyt syömään mitään ensimmäisenä päivänä. Se tosin meni melko nopeasti ohi.