Sokeat saavat näkönsä

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 14 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Aina silloin tällöin seuraan lääketieteen kehitystä. Minusta on hyvä pitää sitä toivoa yllä, että kuurosokealla vaimollani on vielä mahdollisuus nähdä ja kuulla kunnolla. Viimeksi kirjoitin aiheesta reilu vuosi sitten otsikolla ”Lääketieteellisiä ihmeitä”. 2007 oli tiedossa jo verkkokalvoimplanttikokeiluja. Tekstissäni viittasin myös kesällä 2009 New York Timesin kirjoittamaan juttuun, jossa kerrottiin onnistuneesta teleskoopin istutuksesta silmään. Tällä teleskoopilla verkkokalvorappeutuman seurauksena sokeutunut saa näkökykyään takaisin ja pystyy sen avulla jo tunnistamaan läheistensä kasvoja.

Teleskooppi silmässä
Kuva: New York Times

Viime viikon keskiviikkona uutisoitiin mikrosirusta, jolla on saatu palautettua suomalaisen sokean miehen näkökykyä:

Terho, 46, on yksi 11-henkisestä testiryhmästä, joiden silmään asennettiin mikrosiru. Joitakin siru ei auttanut lainkaan, suomalaismiestä kaikkein eniten. – Upea tunne, Terho kuvailee tuntemuksiaan sirusta.

Erittäin kiinnostavaa ja toivoa herättävää! Ja nyt on vuosi 2010. Saa nähdä miten homma on kehittynyt esimerkiksi vuoteen 2030 mennessä.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

1 kommentti

  1. Petri

    Jos tuollainen aparaatti installoidaan silmään, siinä voidaan (kuten Iltalehden jutussa mainitaan) hyödyntää langatonta sähköä. Nikola Tesla kehitti langattoman sähkön jo vuonna 1894, mutta keksintöä ei älytty sponssata aikoinaan riittävästi, koska se oli ilmiselvästi liikaa aikaansa edellä, joten tyyppi turhautui ja joutui tekemään muita juttuja.