Simple Movie Catalog – Perlillä toimiva katalogi elokuville

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 14 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Olen elokuvien hamstraaja. Niin digitaalinen kuin konkreettinenkin leffahylly on aina täynnä. Haalin elokuvia jokaisesta mahdollisesta paikasta. Katsottavaa täytyy olla aina. Vaikka katsonkin usein jopa kolmekin elokuvaa vuorokauden sisään niin leffat eivät silti tunnu koskaan loppuvan kesken. Elokuvia tulee katsottua taulutelevisiolla, pöytäkoneella, kannettavalla ja toisinaan myös iPodilla.

Elokuvien suurkuluttajana tykkään katsoa kaikenlaisia elokuvia. Usein kuitenkin haluaa katsella hyviä elokuvia ja elokuvaa valitessa menee sormi suuhun – että mikä olisi potentiaalisesti ”hyvä elokuva”? Usein valitsemiseen menee pitkäänkin, varsinkin kun vaihtoehtoja on lukuisia. Toki huonotkin elokuvat ovat hyödyllisiä kokemuksia sinänsä, sillä niiden jälkeen muut hyvien elokuvien etsijät osaavat karttaa niitä huonompia elokuvia – ainakin jos leffamaku menee yhtään kanssani yksiin.

Illan elokuvavalinnassa leffakatalogi on kuitenkin omiaan. Etsin aikoinaan pitkään sopivaa katalogia koneelleni siirretyille elokuville. Pitkään käytin avoimen lähdekoodin Griffithiä ja muita vastaavia käyttöliittymällisiä katalogeja, mutta kyllästyin melko pian kun kaikki tiedot piti listata käsin.

Sitten löysin Simple Movie Catalogin, jossa oli kaipaamani web-käyttöliittymä. Tämä katalogi on aivan mahtava! Kyseessä on perl-scripti, joka skannaa halutuista kansioista elokuvat, hakee kansioiden ja tiedostojen nimen perusteella automaattisesti IMDb:stä tiedot ja listaa elokuvat kansikuvineen html-tiedostoon.

Scriptissä oli kuitenkin muutamia puutteita ja halusin itse paikkailla niitä. Kuukausi sitten IMDb:n uudistuksen myötä tietojen haku ei enää toiminut, joten korjasin samalla senkin. Katalogin ulkoasu oli myös varsin ruma, joten koodasin oman.

Jossain vaiheessa aloitin sähköpostikirjeenvaihdon tekijän Damien Langgin kanssa ja hän oli erittäin kiinnostunut kehitysideoistani. Kuinka ollakaan ulkoasuni ja muut ideani päätyivät heti seuraavaan versioon. Kaunis nimeni komeilee nyt Simple Movie Catalogin muutoslokissa:

2010-11-11 Release 1.6.0
* Added theming support (thanks to Roni Laukkarinen)

Uusin versio on 1.6.1, mutta todennäköisesti pian julkaistaan seuraava versio. Tein nimittäin hieman paranteluja ulkoasuihin lisäämällä hieman CSS3:sta. Suomenkielisten elokuvien nimien otsikoissa ei myöskään näy mahdolliset ä- ja ö-kirjaimet oikein, mutta tähänkin on tulossa korjauspäivitys.

Koodin ei ole tarkoitus olla mitään kovin validia tai ”ammattimaista”, sillä kyse on yksityiseen harrastuskäyttöön tarkoitetusta sovelluksesta, ei mistään kovin julkisesta. Tärkeintä on että kaikki toimii niin kuin pitää.

Simple Movie Catalogin tumma ulkoasu
Tekemäni tumma ulkoasu (black.css)

Simple Movie Catalogin vaalea ulkoasu
Tekemäni vaalea ulkoasu (white.css)

Olen erittäin tyytyväinen tähän leffasovellukseen ja olen ylpeä siitä että saan olla kehittämisessä mukana. Suosittelen ohjelmaa myös muillekin.

Simple Movie Catalog on saatavilla Linuxille, Macille ja Windowsille. Kyseessä on komentorivisovellus, joten ohjelman käyttäjältä vaaditaan pientä tietotaitoa.

Linux- ja Mac-käyttäjät

Simple Movie Catalog vaatii Perlin, joka tulee modernien Linuxien mukana oletuksena. Jos sitä ei kuitenkaan jostain syystä ole asennettuna, asenna se.

1. Lataa Simple Movie Catalogin uusin versio
2. Pura paketti haluamaasi kansioon
3. Muokkaa config.txt-tiedostoon haluamasi asetukset. readme.txt-tiedostossa on lista saatavilla olevista asetuksista. Tiedostoa pystyt lukemaan myös täältä.

Kommentoituna (risuaidattuna) on jo valmiiksi joitakin esimerkkiasetuksia. Minulla config.txt sisältää seuraavaa:

# All command line options can be used in a config file.
# Use only one option per line, followed by optional arguments in same line.
# Empty lines and lines starting with # are ignored.

# Specify directories to scan, 1 per line, example:
# D:\Movies
/media/Nalle/leffat/
/home/rolle/leffat/
/media/Orja/

-theme black
-skip sample cover folder sub
-ext avi mkv
-matchfirst
-matchfilename
-nosubs
-nolink

4. Suorita sovellus komennolla perl moviecat.pl -c config.txt (olettaen että olet komentorivillä samassa kansiossa). Komennolle kannattaa tehdä alias kotihakemiston .bashrc-tiedostoon. Itselläni on seuraavanlainen: alias leffakatalogi='perl /home/rolle/SimpleMovieCatalog/moviecat.pl -v -o /home/rolle/leffat/index -c /home/rolle/SimpleMovieCatalog/config.txt'. Eli aina kun kirjoitan komentoriville leffakatalogi, saan elokuvat nätisti listattuna määräämääni kansioon.

Windows-käyttäjät

Windowsilla Perl-alustaa ei oletuksena ole, joten se täytyy ensimmäisenä asentaa. Voit käyttää joko ActiveStaten, Strawberyn, tai cygwinin Perl-alustaa.

1. Lataa Simple Movie Catalogin uusin versio
2. Pura Simple Movie Catalog haluamaasi paikkaan (vaikka C:/Program Files/Simple Movie Catalog, jos et muuta keksi).
3. Raahaa ja pudota leffakansiosi run_scan.cmd-tiedostoon TAI muokkaa config.txt-tiedostoa ja suorita run_scan.cmd. Config.txt-tiedoston muokkaaminen tapahtuu täsmälleen samoin kuin ylläolevassa Linux-esimerkissä.

run_scan.cmd skannaa pudottamasi kansion sisältöineen, luo html-sivun samaan kansioon ja avaa sen oletusselaimellasi. Readmessa jälleen lisää ohjeita.

Sen pituinen se

Jos sinäkin hamstraat elokuvia ja valintojen maailma yllättää – kokeile Simple Movie Catalogia. Erinomainen keksintö, suosittelen.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

7 kommenttia

  1. Petri

    Tuossa Centurion-elokuvassa roomalaiset käyttävät lorica segmentata -panssareita ja silti barbaarit pystyvät puukottamaan ja viiltämään roomalaisilta masun auki. Oikeasti tuollaisen läpäiseminen ei onnistuisi niin vain. Näin telkkarista iät ja ajat sitten historiaohjelman, jossa esiteltiin miten tuollainen haarniska pystyy vaimentamaan jopa ballistalla ammuttujen nuolien tehoa niin, ettei nuoli (tai tikka) pysty sitä välttämättä läpäisemään lainkaan.

  2. Rolle

    En ole vielä katsonut. Listaan tällä sovelluksella vain leffat joita en ole vielä nähnyt :-) pitäisi tsekata tuo Centurion.

  3. Petri

    Tuota ei kannata katsoa, mutta Gladiaattori kyllä jos et ole sitä jo nähnyt. Sen alussa nähtävä taistelu on näkemistäni roomalaisten tappeluista vaikuttavin osaksi sen takia kun taistelukohtauksessa käytetään jousimiehiä ja heittimiä.

    PS. Hieno softa.

  4. Rolle

    Olen nähnyt, mutta siitä on pitkä aika ja suunnittelin katsovani sen uudestaan kun sattuu teräväpiirtona olemaan. Softa on kyllä upea.

  5. mikko

    Itsellä oli hiukan erilainen tarve luetteloinnille, kaipasin että voin selata katsottavia elokuvia sohvalta käsin. Samsungin galaxyyn luottelo oli liian suuri jote aloin leikkiä kuvien pienentämisen kanssa, ehkä jotain olisi saanut aikaiseksi css kin. Huomasin täältä kyseisen ohjelman ja aloin hiukan kokeilemaan sitä, se oli aivan kuten olin etsinyt ja pienillä muutoksilla sopi hyvin tarpeisiini.
    http://code.google.com/p/simple-catalog-for-mobile/
    löytyy ohjelma jota välistä kokeilen virittää omiin tarpeisiin sopivaksi. Huomasin vain että usean sadan kuvan jälkeen puhelin ei näytä kuvia, liekö muisti ongelma vai bugi. Itse tein html tiedostoon käynnistys linkin es file explorerin avulla http://www.androlib.com/android.application.com-estrongs-android-pop-znE.aspx

  6. jemppu

    Miksei movie toimi?

  7. Rolle

    Nyt en oikein ymmärtänyt kysymystä.